Katselin torstaina A-studiota, jonka otsikko oli “Terveys myytävänä?” (12.11.2015). Toimittaja Jan Andersson veti keskustelua, joka koski sote-uudistusta ja terveyspalvelujen ulkoistamista.

Vieraina studiossa olivat Mikkelin keskussairaalan ylilääkäri Kati Myllymäki, terveysyrittäjä ja toimitusjohtaja Mikko Wirén Pihlajalinna Oyj:stä sekä kansanedustajat Maarit Feldt-Ranta (sd) ja Paula Risikko (kok).

En ole taloustieteilijä. Hyvä niin, sillä jos olisin, pääni olisi räjähtänyt. Maarit Feldt-Ranta osoitti, miten heikosti demari ymmärtää edes ihan arkista ostamista ja myymistä.

Kansanedustaja taivasteli lähetyksessä noin 34 minuutin kohdalla näin:

“Käykö tässä niin, että jääkö valtiolle aina vastuu siitä palasta, joka ei ole kaupallisesti kovin houkutteleva tai jossa ei ole voiton mahdollisuutta? Ja sitten yksityisyritykset ottavat kermat päältä.”

Kermankuorinta on käsite, joka esiintyy vasemmiston puheissa usein. Tarkoitus on tietenkin vihjata, että yritykset jotenkin huijaavat asiakkaitaan.

Mutta miten niitä kermoja sitten käytännössä pääsisi kuorimaan?

Se on lapsellisen helppoa!

Jos esimerkiksi itse haluan kuoria kermoja, tuplaan vain koulusteni hinnat. Kaksinkertaistan firmani liikevaihdon saman tien. Voittoa kertyy ihan sikana.

Ainoa ongelma suunnitelmassani on otus, jota kutsutaan asiakkaaksi. Hän saattaa olla sitä mieltä, että uudet taksani ovat aivan törkeitä. Ostaja kieltäytyy tilaamasta palvelujani.

Käytännössä juoneni toimii juuri päinvastoin kuin demari oletti. Kermankuorinta loppuu ennen kuin se ehti edes alkaa. Jymymenestyksen sijaan tuleekin konkurssi.

Taustalla lienee ikivanha väärinkäsitys, että myyjä voisi määrätä hintansa. Niin ei tietenkään koskaan ole, jos kilpailevia vaihtoehtoja on tarjolla. Asiakas valitsee, keneltä hän haluaa ostaa.

En ymmärrä, miksi ihmeessä jokin sote-alue tilaisi keneltäkään ylihinnoiteltuja palveluja. Jos virkamies tuottaa laatua edullisimmin kuin yritys, totta kai on silloin kaikkien etu, että julkinen organisaatio hoitaa homman.

Erityisesti mieleeni jäi kohta (47 minuuttia alusta), jossa Feldt-Ranta murehti yritysten voittoja:

“Jos me nyt eduskunnassa päätetään, että pannaan 500 miljoonaa euroa tähän palveluun ja sitten joku yrittäjä tekeekin sen 400 miljoonalla ja pitää sen siivun itsellään siitä. Että tää on musta iso eettinen kysymys myös. Halutaanks me mennä sellaiseen yhteiskuntajärjestykseen Suomessa, että me tuodaan se julkisen rinnalle. Koska nythän hallitus on sanonut, että me tuodaan rinnalle tasavertaisiksi nämä markkinaehtoiset, ja silloin me ollaan väistämättä myös tällaisen keskustelun edessä.”

Toisin sanottuna kansanedustajaa huolestutti se, että yritys ei onnistu haaskaamaan laskuttamiaan rahoja niin, että se tekisi nollatulosta. On vaikea käsittää, miksi kannattamaton tai tappiollinen liiketoiminta olisi yhteiskuntamme kannalta hyvä asia.

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään (14.11.2015) Supercell-peliyhtiöstä. Firma teki vuonna 2014 voittoa niin paljon, että se maksoi Helsingille ennätysmäiset 62 miljoonaa euroa yhteisöveroja. Potti riittää päivähoidon järjestämiseen 5300 lapselle vuodeksi tai peruskoulutuksen yli 6700 vekaralle.

Se on tietysti varmaa, että julkinen organisaatio polttaisi 500 miljoonan budjettinsa viimeistä euroa myöten. Mutta miksi se tuhlaisi 100 miljoonaa enemmän kuin yksityinen yritys?

Todennäköisin syy on se, että virkamies ei hyödy tehokkuudesta mitään. Siksi työntekijöitä tarvitaan viisi sellaiseen tehtävään, josta yritys selviäisi neljällä.

Hupaisinta Feldt-Rannan painajaisessa on se, että välitön kustannus olisi valtiolle sama 500 miljoonaa joka tapauksessa. Joko a) yksityinen yritys saa voittoa tai b) julkinen organisaatio haaskaa vastaavan summan tehottomaan toimintaansa.

Toki jokainen ei-demari tajuaa, että yrityksen kannattaisi tarjota keikkaa esimerkiksi 450 miljoonalla eurolla. Ulkoistus olisi valtiolle huimat 50 miljoonaa edullisempi kuin julkinen vaihtoehto.

Firmalle jäisi vielä 50 miljoonaa investointivaraa esimerkiksi palvelukehitykseen. Seuraavan tarjouskilpailun se voittaisi tehokkuutensa vuoksi entistäkin selkeämmin. Kaikki hyötyisivät.

Demareiden viljelemä kermankuorinta-vihjailu ei kestä alkeellistakaan tarkastelua.