Sanoma-talossa on selvästi pohdittu, että täytyyhän pakolaiskriisistä seurata myös jotain myönteistä. Hesari julkaisi eilen (23.2.2016) sivun kokoisen jutun, jonka otsikko oli Maailman myllerys toi työpaikan.

Artikkelin ideana oli ihastella sitä, miten Suomeen on syntynyt maahanmuuttajien vuoksi tuhansia verovaroista kustannettavia työpaikkoja. Kenties luin tekstiä jotenkin väärässä asennossa, mutta mielestäni tarina oli todella kirjoitettu ikään kuin tämä olisi hyvä asia.

Ehkä näkökulmaa voisi hyödyntää valtakunnan päälehdessä enemmänkin. Tässä muutamia ehdotuksia:

  • On mahtavaa, että peurakolarit ovat yleistyneet. Peltikorjaamoille on syntynyt satoja uusia työpaikkoja.
  • Ikävä kyllä miehet tupakoivat entistä harvemmin. Lääkärikunta ei siitä huolestu. Vastaavasti diabetes tappaa yhä useammin.
  • Lumimyrskyt katkoivat voimalinjoja vain muutaman kerran tänä talvena. Sähköasentajat odottavat ilmastonmuutosta jo kieli pitkällä.
  • Onneksi lama on tasannut suomalaisten tuloeroja.

Hups, tuo listani viimeinen aihe taitaa olla lehden vakioaineistoa jo muutenkin.

Ystäväni kertoi viime viikolla, että hänen on näköjään pakko luopua Hesarista. Pää ei enää kestä. Mutta onhan siinä se valoisa puoli, että pian The New York Timesin toimittajat saavat yhden palkanmaksajan lisää.


Ilmoittaudu seuraavalle Näin voitat tarjouskipailun -kurssilleni. Vedän sen tiistaina 5. huhtikuuta 2016 Rantasipi Airportissa Vantaalla.