Menestyvän teollisuusyhtiön johtaja kertoi aikoinaan, että aina muutaman vuoden välein on pakko käynnistää yt-neuvottelut milloin mistäkin syystä. Näin yhtiö pääsi eroon heikoimmista työntekijöistään.

Firman tuottavuus pompsahti jopa 20 prosenttia kerrallaan, vaikka duunareita jäi vahvuuteen entistä vähemmän. Toisin sanottuna irtisanottujen joukosta oli ollut firman tuotannolle vain haittaa.

Kun yliopisto käynnistää yt-neuvottelut, eiköhän kunkin laitoksen johto toimi aivan samoin. Tietenkin jokainen pomo yrittää pitää fiksut ja ahkerat työntekijänsä. Laiskimmat ja tyhmimmät saavat lopputilin, mikäli suinkin mahdollista.

Suomalaisia yliopistoja uhkaa kuulemma raju aivovuoto. Sitä en kuitenkaan ole aivan hahmottanut, miksi fiksut ja ahkerat karkaisivat evakkoon juuri nyt?

Harmittaako älykkäimpiä tiedehenkilöitä tosiaan se, että yhtenä aamuna työkavereina ei enää olekaan yhtä paljon hidasjärkisiä vetelyksiä kuin aiemmin?

Ei ole opiskelijoidenkaan logiikassa hurraamista. Tulevaisuuden toivot näyttävät olevan tosi huolissaan siitä, miten opintojen käy. Luulisi sen sijaan, että he vain hykertelisivät, kun heikoimmat opettajat siivotaan kortistoon.

Yliopistoväen meuhkaamisesta voisi päätellä, että maailmanloppu uhkaa. Itse kukin voisi kuitenkin palautella suhteellisuudentajuaan vaikkapa Talouden tulkki -blogissa ilmestyneen Talouskeskustelu muuttuu propagandaksi -postauksen voimin.

Erityisesti suosittelen, että tutkailet jutun pylväsdiagrammia, jonka otsikko on “Yliopistojen valtionrahoituksen kehitys vuosina 2010–2015”.

Eikö yliopistoon jäävän joukon suhteellinen viisaus nimenomaan vain lisäänny irtisanomisten ansiosta?