Muutamia kuukausia sitten tilasin kokeeksi The Economist -lehden digiversion. Luulin solmineeni kolmen kuukauden määräaikaisen diilin. Luulin väärin.

Hiljattain äkkäsin, että luottokortiltani oli veloitettu jo toisen vuosineljänneksen hinta. Aikanaan tilausvaiheessa systeemi lupasi nimenomaan, että mahdollisista uusista maksuista tulee aina varoitus sähköpostiini kaksi viikkoa etukäteen.

The Economist -lehden verkkopalvelun tilaustenhallinta-valikosta löytyy vain halpa vitsi:

“To manage your subscription, please contact your local digital service centre.”

Lähetin kiltisti sähköpostia osoitteeseen, jonka arvasin jo toisella kerralla oikein. Pyysin keskeyttämään tilauksen ja palauttamaan rahat. Pian sainkin myönteisen vastauksen, johon liittyi hurskas toive:

“We are naturally sorry that you have decided to cancel but hope you will continue to read The Economist from time to time.”

Ihan kohteliasta, mutta aviisi oli jo siinä vaiheessa menettänyt maineensa – siis minun silmissäni.

Mielestäni The Economistin palvelussa on ikävä sivumaku. Kustantaja on rakentanut monien muiden lehtitalojen tapaan toimitus- ja laskutusautomaatin, jonka pysäyttäminen vaatii asiakkaalta suhteettomasti vaivaa. Se tuskin on sattumaa.

Vastaavia pakkolaskuttajia on tullut vastaan viime aikoina monta.

Esimerkiksi Depositphotos.com-kuvapankki on tehnyt kuukausitilauksensa keskeyttämisen todella hämmentäväksi. Putiikki myy jatkuvasti ylimääräisiä 200 euron kuukausia vain siksi, että tilaaja todella jo luuli katkaisseensa laskutuksen – mutta ei siinä kuitenkaan onnistunut.

Harvoin itse absoluuttinen hinta saa asiakkaat pillastumaan. Useimmiten ostajan mieliala happanee siksi, että myyjä tuntuu käyttävän tilannetta hyväkseen.

Pienikin epäreiluuden tunne pilaa toimittajan maineen.

Jo 15 vuotta jatkunut rutina lentokenttien vesibisneksestä ei suostu kuolemaan. Matkustajia sieppaa se, että omat juomapullot on donkattava roskikseen ennen turvatarkastusta. Heti kopelointien jälkeen vesi on “ostettava takaisin” hintaan, jota moni pitää sietämättömänä rahastuksena.

Insinöörishenkinen myyjä saattaa kuvitella, että asiakkaat ymmärtävät niin yksinkertaisen asian kuin kysynnän ja tarjonnan vaikutuksen hintoihin. Käytännössä elämä ei ole niin auvoista.

Uberin ruuhka-aikoina pompsahtavat taksat ovat herättäneet älämölöä maailmalla.

Samoin kävi, kun Coca Cola suunnitteli juoma-automaatteihinsa ulkolämpötilan mukaan automaattisesti muuttuvat hinnat.

Moraalipaniikki siitäkin syntyi, kun Caruna ilmoitti alkuvuodesta 2016 nostavansa sähkönsiirtohintojaan jopa 20 prosenttia. Nyt kuitenkin jo tiedämme, että kuluttajaviranomaisten mielestä keskimäärin noin 15 prosentin kertakorotukset ovat kohtuullisia.

Hinnoittelun keinoin on helppo rakentaa monenlaisia ostamisen esteitä. Viime viikolla halusin Fonectalta muutaman satasen kuukaudessa maksavaa palvelua.

Myyjä ilmoitti, että lyhyin mahdollinen sopimus on kuuden kuukauden pituinen. Mielestäni se oli aivan järjetön ehdotus.

Olen vääntänyt fonectalaisten kanssa samasta asiasta ennenkin. Jos en tunne tuotetta entuudestaan, miksi ihmeessä en saa testata sitä? Onko tosiaan sitouduttava jopa tuhansien eurojen vastuisiin sokkona?

Olen aivan varma, että Fonecta menettää määräaikaisilla sopimuksillaan enemmän euroja kuin se kuvittelee pakkolaskutuksella ansaitsevansa.

Mutta on onneksi päinvastaisiakin esimerkkejä.

Rax Buffetin hinnoittelu lienee jokaisen ahmatin mielestä mahtava. Kiinteään hintaan saa kiskoa niin paljon pitsaa ja jäätelöä kuin napa kestää. Reilu meininki on konseptiin sisäänrakennettuna.

Asiakas hermostuu jopa parin euron veloituksesta, jos myyjä tuntuu käyttävän ostajaa hyväkseen.


Ilmoittaudu kevään viimeiselle Näin voitat tarjouskipailun -kurssilleni. Vedän sen tiistaina 14. kesäkuuta 2016 Rantasipi Airportissa Vantaalla.