Kävin puhekeikalla asiakkaani Delingua Oy:n tupareissa pari viikkoa sitten. Firman työntekijät ovat kielenkääntäjiä ja tulkkeja. Tilaisuuteen oli kutsuttu Delinguan asiakkaita.

Puheeni aiheeksi valitsimme johtajan tärkeimmän sanan, joka on tietysti “EI”. Perustelin yleisölle, miksi myönteinen ajattelu on järkyttävän yliarvostettua – ellei suorastaan vaarallista.

Toimitusjohtaja Katja Virtanen tiedusteli etukäteen, saisiko puheeni simultaanitulkata englanniksi. No totta helkkarissa saisi, sehän oli hauska idea!

Delingua Oy:n yrittäjäomistaja & toimitusjohtaja Katja Virtanen ehdotti, että tuparipuheeni tulkattaisiin englanniksi. Kuva: Andreas Thomasson

Delingua Oy:n yrittäjäomistaja & toimitusjohtaja Katja Virtanen ehdotti, että tuparipuheeni tulkattaisiin englanniksi. Kuva: Andreas Thomasson

Demoaisimme samalla sitä, miten tulkki voi toisaalta pakertaa jossain huitsinkuukkelissa etänä. Toisaalta hänen versionsa olisi yleisön seurattavissa mobiililaitteiden tai tablettien avulla langattomasti.

Tässä tapauksessa tulkkini Nina tykitti käännöksensä kyllä saman rakennuksen yläkerrasta. Mutta periaatteessa hän olisi voinut istua vaikka Australiassa.

Tapasin Ninan etukäteen vain muutaman minuutin ajan. Hän kysyi, sisältyisikö puheeseeni lainauksia, jotka hän voisi tarkistaa. Lisäksi varoitin häntä, että tietyssä kohdassa esitystäni mahtavan dynaaminen ääneni saattaisi hiukan YLIOHJAUTUA.

Puheeni tulkkasi simultaanisti Nina, joka urakoi koko tunnin yksin. Yleensä tulkit huhkivat pareittain niin, että vetovuoro vaihtuu monta kertaa tunnissa. Kuva: Andreas Thomasson

Puheeni tulkkasi simultaanisti Nina, joka urakoi koko tunnin yksin. Yleensä tulkit huhkivat pareittain niin, että vetovuoro vaihtuu monta kertaa tunnissa. Kuva: Andreas Thomasson

Paasasin tunnin. Yleisö seuraili tulkkausta tabletteihin kytketyillä kuulokkeilla.

Taustalla näkyy kuva Ninasta, joka käänsi esitykseni livenä englanniksi. Kuva: Andreas Thomasson

Taustalla näkyy kuva Ninasta, joka käänsi esitykseni livenä englanniksi. Kuva: Andreas Thomasson

Kuulijat pääsivät seuraamaan tulkkausta muutamalla kiertävällä mobiililaitteella. Kuva: Andreas Thomasson

Kuulijat pääsivät seuraamaan tulkkausta muutamalla kiertävällä mobiililaitteella. Kuva: Andreas Thomasson

Esityksen jälkeen tapasin hiestä märän tulkkini uudelleen. Kysyin, miten hän selvisi urakastaan.

Rupeama oli nimittäin harvinaisen raskas, sillä yleensä tulkkeja pakertaa yhdellä “kanavalla” ainakin kaksi. Normaalisti he olisivat ehtineet vaihtaa vuoroja ainakin pari kertaa lennossa.

Nina totesi, että lisäksi hänen olisi ehdottomasti pitänyt nähdä kasvoni. Nyt luentosalin kamera jäi selkäni taakse.

Äimistyin. Hänhän kuuli ääneni kuitenkin, eikö niin? Kyllä, mutta silti tulkkaaminen olisi kuulemma ollut paljon helpompaa, jos hän olisi nähnyt myös ilmeet ja kehonkielen.

Vastaus oli sikäli veikeä, että juuri samoihin aikoihin useat tämän blogini lukijat kommentoivat paria julkaisemaani videota tähän tapaan:

“Puhuva pää ei tuo kirjoitettuihin postauksiin verrattuna mitään lisää.”

Tässä se taas kerran nähtiin, miten huonoja olemme itse huomaamaan, miten monenlaiset asiat meihin vaikuttavat.

Monien vähättelemä “puhuva pää” kertoo jopa puheentulkinnan ammattilaiselle paljonkin asioita, jotka eivät kuulu pelkästä äänestä. Kaiken lisäksi myös puheääni sisältää valtavasti informaatiota, joka taas putoaa painetusta tekstistä armotta pois.

Aivomme vain muhentavat kaikenlaisia vaikutteita niin automaattisesti, että tietoinen mielemme ei tajua siitä mitään.

Hymiöt eivät ole hiipineet tekstimuotoisten viestien vakiovarusteiksi sattumalta.