Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Mikä olisi reilu apurahajärjestelmä?

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Terho Puustinen pohti Image-lehden artikkelissaan (26.5.2016), onko kirjailija Suomen vaikein ammatti. Silmääni pisti erityisesti kohta, jossa hän kertoo apurahasysteemin epäkohdista:

”Tyypilliset kirjallisuuden apurahat ovat 2 000 euron luokkaa. Tämä johtuu siitä, että varoja jakavat tahot haluavat auttaa mahdollisimman monia hakijoita. Tuki leviää laajalle, mutta pienten apurahojen varassa elävät kirjoittajat joutuvat käyttämään kohtuuttoman suuren osan ajastaan hakemusten kirjoittamiseen. Heistä tulee apurahakoneita.”

Ikävä kyllä Puustinen tömähti lopulta tiiliseinään:

”Apurahasirkus on aito ongelma, mutta siihen on vaikea löytää ratkaisua.”

Ratkaisun puutteesta olen täysin eri mieltä. Apurahapelleilylle olisi tarjolla tietenkin aivan ilmeinen vaihtoehto:

Systeemin nimi on markkinatalous.

Eikö kirjoja kannattaisi myydä lukijoille sen sijaan, että persaukinen kirjoittaja yrittää kaupata tekeleitään jollekin apurahakeskuskomiteassa istuvalle ”asiantuntijalle”?

Tietysti ymmärrän, että markkinatalous on huonon kirjailijan kannalta pelottava otus. Myyntiluvut paljastavat armotta, että hänen tekeleensä ovat aivan susipaskoja.

Siinä taiteilija saa sitten selittää, että tyhmät asiakkaat eivät vain ymmärrä hänen nerouttaan. Mittareissa on jotain vikaa, ei suinkaan ns. taiteessa.

(Luultavasti tuo Kirjallisuuden Kilimanjaro on myös sitä mieltä, että kansalaiset äänestävät aivan väärin kaikissa vaaleissa.)

Nykyinen apurahasysteemi on aivan loistava esimerkki siitä, mihin kuvio päätyy, kun joku yrittää epätoivoisesti vältellä markkinatalouden perusmekanismia – eli avointa ja reilua kysynnän ja tarjonnan tasapainoa.

Puustinen tiivisti karun tilanteen mainiosti:

”Apurahoja jakavat toimikunnat ja säätiöt ovat ratkaisseet yleensä ongelman niin, etteivät ne perustele päätöksiään mitenkään. Tämä on ymmärrettävää, koska keskenään hyvin erilaisten hakemusten vertailu on hyvin vaikeaa.”

Tuleeko nyt kenelläkään mieleen sellaisia apurahakomitean sisarjärjestöjä kuin Neuvostoliitto, Kuuba tai Venezuela?

Sekö on tosiaan ratkaisu, että kun rahanjakomekanismi ei kestä päivänvaloa, lopetetaan sitten turhat perustelemiset saman tien?

Markkinatalous ratkaisisi myös toisen apurahoihin liittyvän ongelman. Nimittäin kaksi tonnia per nenä olisi aika niukka liksa edes kuukausipalkaksi – vuositulosta puhumattakaan.

Jos kirjailija perisi palkkionsa suoraan ostavilta asiakkailta, hänen palkkiollaan ei olisi mitään periaatteellista ylärajaa.

Toki kirjailijan kannattaisi sitten tuottaa tekstiä, jota haluaisivat lukea jotkut muutkin kuin hän ja hänen rakas muusansa.

Markkinatalous olisi maailman ylivoimaisesti reiluin apurahajärjestelmä.


Ilmoittaudu seuraavalle Näin voitat tarjouskipailun -kurssilleni. Vedän sen tiistaina 14. kesäkuuta 2016 Rantasipi Airportissa Vantaalla.


35 vastausta

  1. Apurahajärjestelmässä on paljonkin vikaa, mutta itse apurahoja silti tarvitaan. Korkeatasoisen kirjallisuus tai runous ei synny markkinaehtoisesti suomentapaisella pienellä kielialueella.

    ”Tietysti ymmärrän, että markkinatalous on huonon kirjailijan kannalta pelottava otus. Myyntiluvut paljastavat armotta, että hänen tekeleensä ovat aivan susipaskoja.”

    Höpö höpö. Myyntilukujen ja laadun välillä on käänteinen korrelaatio. Kukaan järkevä ei pidä esimerkiksi Hirvisaaren, Remeksen tai Juha Vuorisen kynänjälkeä laadukkaana, mutta hyvin näyttää kauppa käyvän.

    1. Kanssasi aivan samalla tavalla eräs ”taloustieteilijä” nimeltään Karl Marx oli aivan kaseikossa, kun hän yritti arpoa, mistä tuotteen arvo syntyy.

      (Hänen mielestään arvo (ja hinta) riippui siitä, mitkä tuotteen tuotantokustannukset sattuivat olemaan.)

      Taloustieteilijät lienevät nykyisin yksimielisiä siitä, että vain asiakas itse voi määrittää jonkin asian arvon. Se on hänen mielipiteensä, johon myyjällä ei ole nokan koputtamista.

      Ymmärräthän itsekin, että kommenttisi edustaa elitististä tuubaa pahimmasta päästä.

    2. Sinäkö määrittelet mikä on ”hyvää kirjallisuutta”? Omasta mielestä kukaan ei ole koskaan kirjoittanut rappioalkoholistien mielenmaisemasta yhtä osuvasti kuin Juha Vuorinen.

      Vuorisesta kannattaa huomata että käytännössä kaikki kirjat on myyty pokkareina, eli tuotto per kirja ei ole kuin roposia koska pokkarien yksikköhinta on pieni. Eli Vuorinen ei ole laskenut elantoaan pelkän huonosti tuottavan kirjamyynnin (ja mahdollisten avustusten) varaan vaan toimii kolumnistina, radiotoimittajana ja pyörittää omaa kustantamoa. Eli jos avustushakemustehtailu tuntuu työläältä, niin tarjolla on muitakin keinoja hankkia lisätuloja kirjamyynnin kylkeen.

      1. Täytyy nyt huomauttaa myös siitä, ettei nimimerkillä ”haha” ollut tietenkään mitään ratkaisuehdotusta. Kunhan soittaa poskeaan ja tuhlaa kaistanleveyttä.

      2. Juha Vuorinen taisi radiossa sanoa että hän oli joskus hakenut apurahaa kirjaansa varten ja ehdottanut että mikäli hänen kirjansa ei tiettyyn aikaan mennessä saavuta kriteereitä x ja y, hän lupaa palauttaa saamansa apurahan myöntäjätaholle. Tämä oli ollut ilmeisen poikkeuksellinen käytäntö koko järjestelmässä. Tästä linkki hyvään juttuun Vuorisesta: https://www.hs.fi/kulttuuri/a1449199838664

        Sama pätee moniin muihinkin apurahoihin, tietty vastikkeellisuus voisi niihin liittyä. Toki ymmärrän myös rahan antajien perustelun etteivät he perustele päätöksiään. Ne ovat kuitenkin heidän rahojaan eivätkä hekään halua lisää byrokratiaa niskaansa kun kaikki hampuusit kyselevät mikseivät saaneet apurahaa kun toinen hampuusi sai.

        Eniten ottaa päähän se että näytöillä tai laadulla ei apurahajärjestelmässä aina ole painoarvoa. Se on politiikkaa ja tärkempää kuin sisältö on se, kenet tunnet ja kenen persettä nuolet.

        1. Kun reilu ja avoin järjestelmä ei kelpaa, lopulta kuvio lipsuu korruption puolelle väistämättä.

          Nykymallisen apurahajärjestelmän puolustajat muistuttavat epäilyttävän paljon niitä itsensä ylentäneitä, jotka johtavat erilaisia keskuskomiteoita maailman diktatuureissa.

      3. ”Huonosti tuottavan kirjamyynnin”? Puhutaanko me nyt tästä samasta Juha Vuorisesta, jonka kirjat myyvät kuin häkä ja joka tienaa niin pirusti kirjoillaan? 2010 Vuorinen teki julkaisuyhtiöllään voittoa 241.000€.

        Miksi pokkari olisi kirjailijalle huono? Pokkarihan on juuri kirjailijalle hyvä, koska se on fyysisesti halpa tehdä ja kirjailijan on helpompi saada rahaa omasta työstään, eli tarinasta. Ei kirjailijan bisnestä ole hienopaperin valmistaminen tai kirjansidonta. Seuraavaksi joku varmaan kertoo, että pelikehittäjien kannattaisi pakata bittinsä kalliiseen pakettiin, jotta saisivat enemmän rahaa kuin digitaalisella jakelulla…

        Elämme maailmassa, jossa moni blogin kirjoittaja on ammattilainen ja tarjolla on edullisia jakelukanavia joka lähtöön. Jos joku oikeasti osaa kirjoittaa myyvää tekstiä, niin ei pitäisi olla mitään pakottavaa tarvetta edes julkaista tuotoksiaan fyysisessä muodossa.

        1. Pokkarin myyntihinta näyttää olevan tuossa kioskilla 1,95 – 4,95 EUR. Eli kun siitä välikädet ottavat omansa niin kirjailijalle ei hirveästi jää.

          Vuoriselle kehut että on hoitanut liiketoimensa fiksusti, ei ole heittäytynyt pelkkien kirjailija -tulojen varaan vaan on mukana myös kustannustoiminnassa.

          1. Näyttää kuitenkin jäävän 241.000 e vuodessa ja toisen sata tonnia Vuorinen sai julkaisyhtiöltään, aka ’välikädeltä’.

  2. Viis siitä, onko laatua vai ei, kyllä soossillekin ostajia löytyy, kun markkina riittää. Laatu on myös eri ostajille hyvin erilainen asia. Meidän kielialueemme pienessä markkinassa eivät kirjamyynnillään tule toimeen juuri muut kuin Tervo ja Sofi Oksanen. Moni tietoteos on myös tärkeä, vaikka sen ostajakunta onkin aika suppea. Itse suunnittelen julkaisevani seuraavan englanniksi ja suuremmille markkinoille, koska en tunnu koskaan täyttävän noita apurahakriteerejä, mitä ne sitten ovatkin.

    1. Laadun määrittämiseen on keksitty mainio järjestelmä. Se on taas se sama, eli markkinatalous. Se taistelee demokraattisesti ja sitkeästi surkeaa laatua vastaan ja hyvän laadun puolesta.

      1. Tarkoitat siis, että vain se, mikä myy paljon, voi olla hyvää?
        Tuolla kriteerillä minulta olisi jäänyt käsiini saamatta moni tärkeäksi osoittautunut kirja. Toki myönnän, että paljon (minun mielestäni) shaibaakin tuetaan apurahoin.

        1. Jossittelua voimme jatkaa loputtomasti. Mutta joka tapauksessa höpsismin perusteella apurahoina jaettu pätäkkä on pois jostain mahdollisesti tuottavammasta kohteesta. Sillä olisi ehkä syntynyt enemmän ”tärkeäksi osoittautuneita” teoksia jossain muualla.

          Mutta nyt tietysti peruskysymykseni on se, että mikä on mielestäsi markkinataloutta toimivampi järjestely?

    2. Miten kielialue vaikuttaa pärjäämiseen? Et kai kuvittele, että esim. enganninkielisellä alueella olisi vähemmän kilpailua?

      Kuinkakohan paljon Coelhoa on haitannut portugaliksi kirjoittaminen? Suomeksi ne hänen kirjansa ovat kääntyneet ihan hyvin.

      1. Totta on, että hyvä pärjää yleensä aina. Keskinkertaisellekin avautuu kuitenkin suhteessa paremmat mahdollisuudet 50 miljoonan kuin 5 miljoonan joukossa, vaikka kilpailua onkin paljon.
        Itse olen nauttinut esim. Amazonista hankkimistani teoksista, jotka käsittelevät jotakin monien mielestä täysin turhaa asiaa, ja ehkä jopa heikosti kirjoitettuna, mutta joka kuitenkin on minulle alani vuoksi tms. syystä todella antoisaa.

        1. Ei tuo kyllä pidä paikkaansa. Isossa markkinassa ei keskinkertaisuudella pärjää. Isossa markkinassa on valinnanvaraa, joten miksi kukaan valitsisi keskinkertaisen? Pienessä markkinassa taas on mahdollista pärjätä vaikkapa keskinkertaisella puutarhakirjalla, jos kirjan julkaisuhetkellä ei ole parempia tuoreita vaihtoehtoja.

          Kun viittaat omiin ostoksiisi, niin tuskin tarkoitat, että olet poiminut amazonista jotain heikkotasoisempaa kuin mitä suomeksi olisi ollut tarjolla. Suomessa luultavasti ei ollut tarjolla mitään.

  3. Vastaus kysymykseesi: Arpajaiset.
    Markkinatalouden mekassa eli pörssissä kuulemma apinakin voittaa sijoitusneuvojan. Arvalla saa paremman tuoton kuin luottamalla kalliisiin asiantuntijoihin. Hyödynnetään tätä markkinatalouden oppia apurahaan järjestämällä arpajaiset.
    Valtio, säätiö tai muu apurahaa kylvävä taho ostaisi sokkona ennakkoon arvonnan voittaneiden kirjailijoiden tuottamat tuotokset. Apurahasta 50 % förskottia ja 50 % painokelpoisesta aineistosta. Apurahan suuruutta voi säätää sopivaksi voittajien määrää rukkaamalla.

    1. Kannatan: arpajaisperiaate olisi sentään avoin ja reilu!

      Kunnatkin muuten järjestävät arpajaisia juuri siksi, että jostain syystä markkinatalous ei muka sovi. Tavoitteena on siis tukea esimerkiksi pääkaupunkiseudun köyhiä (!) omakotitalorakentajia.

      Tosin tohtoroinniksi sekin on mennyt. Arpajaisiin voikin osallistua käytännössä vain, jos saa erilaisten kriteerien perusteella tuhdisti lähtöpisteitä.

      Esimerkiksi Vantaalla on vahvoilla sellainen asukas, joka on a) syntyisin vantaalainen, b) on asunut Vantaalla kauan ja c) on sortunut ekorötöksistä pahimpaan, eli on hankkinut lapsia.

  4. Tässä tätä apurahamarkkinataloutta parhaimmillaan.
    https://ses.fi/tukitoiminta/tukipaeaetoekset/tuotanto/

    Tukea jaetaan surutta, ja kun leffa menestyy annetaan fyrkaa vielä lisää. Ei mitään takaisinmaksuja tms. vaan ihan puhdasta lahjarahaa liiketoiminnan tekemiseen kulttuurin nimissä.

    Olen myös kuullut leffasta joka valmistui vain sen takia että saatiin kaikki tuet nostettua. Hieman vaatisi remonttia koko tukijärjestälmä.

    1. Ihan piruttain katsoin yhden 650 000 euron tuen saaneen tuotantoyhtiön liikevaihtoa. Neljän viimeisen vuoden lv. 597 kE, josta vuonna 2013 syntynyt 571kE, tainnut silloin saada edellisen tuotantotukensa. Näin se toimii.

    2. Myös yritystuet ovat siitä ikäviä, että poliitikkojen on helppoa ostaa niiden avulla (ainakin kuvitteellisten) äänestäjien ja eturyhmien tukea.

      Esimerkiksi poliitikkojen pörräys Microsoftin irtisanomisten kimpussa on silmiinpistävää. Ihanko oikeasti maamme parhaiten palkatut ja osaavimmat eliittiduunarit tarvitsevat nyt epätoivoisesti valtion tukea?

  5. Sopiva aihe sopivaan ajanhetkeen. Kirjoitan parhaillaan tietokirjaa* ja hain apurahaa.

    Keneltä tuota apurahaa hain? Itseltäni. En viitsinyt paperista hakemusta rustata, mutta mielessäni tein vastaavan hakemusprosessin eli selvitin mitä uhrauksia kirjan kirjoittaminen vaatii.

    Apurahahakemukseni meni läpi niin että hujahti vain. Suosittelen.

    * https://nollaversio.fi/kirja

  6. [Jari] ”Markkinatalous olisi maailman ylivoimaisesti reiluin apurahajärjestelmä.”

    Niinpä. Miksi ihmeessä ei sitten käytetä markkinataloutta siellä, minne se kaikkein parhaiten soveltuisi, eli markkinataloudessa? Miksi Suomessa maksetaan yritystukia ja maataloustukia? Ja ne summat ovat todella monikertaiset kirjailijatukiin verrattuna.

    Josta tulee toinen kysymys:
    Miksi Jari hyökkäät taideapurahojen ja -tukien kimppuun? Kun ne kuitenkin ovat määrältään pelkkä hyttysenkakka Suomen budjetissa?

    Miksi et, Jari, hyökkää yritystukien ja maataloustukien kimppuun? Onko joku muukin syy, kuin että yritykset maksavat firmasi tekemiset?

    1. Missä kohdassa kirjoitustani ”hyökkäsin taideapurahojen tai -tukien kimppuun”?

      Mielestäni hyökkäsin apurahojen jakomekanismin kimppuun. Ymmärrätkö näiden kahden asian eroa?

      Siksi toisekseen olen tässä pian yhdeksän vuotta jatkuneen blogistiurani aikana hyökännyt yritystukien kimppuun niin monta kertaa, etten viitsi loputtomasti toistaa itseäni.

  7. Luen tätä blogia markkinointioppien osalta mielelläni, mutta yhteiskunta-analyysissasi sinua vaivaa raju putkinäkö – samankaltainen kuin, josta vaikkapa ay-liikettä paikallisen sopimuksen osalta syytetään.

    Kilpailumekanismin suurin ongelma taiteen arvottamisen kohdalla on se, että taiteen arvo tyypillisesti selviää vasta jälkikäteen. Loisimme tilanteen, jossa markkinoilta poistuu joukko tuotteita (=taidetta), jonka potentiaalinen hyvinvointilisä & arvonnousu on mahdollisesti suurempi kuin markkinoilla menestyvien tuotteiden (mahdollisesti, koska tätä emme välttämättä tiedä).

    On varmasti osin totta, että apurahaprosessi on monille kirjoittajille tuskaa ja päätökset kasvottoman politbyroon tuntuisia. Tätä voidaan tietysti lähteä ratkomaan esimerkiksi perustulon omaisella järjestelmällä eli jakamalla könttäsummia rahaa taideprojekteihin ilman perusteluja ja hakemuksia ilmoittautumisjärjestyksessä taikka sitten edellmämainitulla arpomismenetelmällä. Nämä kummatkin aiheuttavat varmasti ”hukkaan heitettyä” rahaa (jos sinulle schaisse taide sellaista on), mutta mikäli rahaa saaneiden joukosta löytyy tarpeeksi onnistuneita tuotoksia, joiden hyvinvointilisäys on suurempi kuin vuosittain apurahoihin käytetty kokonaissumma, ei tämä ole ongelma.

    Minusta taiteella on kuitenkin oma universaali kulttuurinen ja sivistyksellinen arvonsa. Pelkistämällä tämän kysymyksen vain markkinamekanismille, poissuljet kaiken, jota markkinamekanismi ei kykene mittaamaan.

    1. Otto, tarkentaisitko, mistä kohdassa tekstiäni väitin, että taiteella ei olisi arvoa? Tai otin taiteeseen sinänsä mitään kantaa?

      Ehdottamasi käytäntö kai tarkoittaisi, että meidän pitäisi kustantaa ”vaihtoehtoisia tulevaisuuksia” jos jonkinlaisista asioista julkisella rahalla siltä varalta, että jokin niistä sattuisi johtamaan johonkin arvokkaaseen joskus hamassa tulevaisuudessa.

      Jossain määrin niin tietysti teemmekin. Esimerkiksi tuemme kannattamattomia yrityksiä verovaroin, jos vaikka jokin niistä sattuisi kasvamaan seuraavaksi supercelliksi. Tai pidämme Talvivaaraa käynnissä siltä varalta, että nikkelin hinta pompsahtaisi maagisesti lähikuukausina.

      Mutta olisi tietysti virkistävää, jos joku joskus kertoisi yhdenkin esimerkin siitä, miten suomalainen tukijärjestelmä sattui pelastamaan suomalaisen taiteilijan maalaamat ”Van Goghin auringonkukat”.

      1. Esimerkiksi Sibelius sai ensimmäisiä julkisia tukia, käsittääkseni täysin keskusjohtoisella päätöksellä. Olisiko ollut parempi, että taiteilijan ura olisi saatettu pelkästään (tuolloin olemattomien) markkinoiden alaisuuteen. Nuottikaupasta Sibbekin toki hyötyi, mutta olisiko sama määrä teoksia syntynyt ilman apurahoja?

        1. Pitäsikö meille kaikille myöntää apurahaa niin, että voisimme tehdä jotain muuta kuin tulomme antavat nyt periksi? Kun tarkastelisimme tuloksia sadan vuoden päästä, aivan varmasti näkisimme monta menestystarinaa, jotka toteutuivat juuri apurahan ansiosta.

          Miksemme kustantaisi esimerkiksi kaikille keksijöiksi haluaville heidän elantonsa, jotta mahdolliset ihmiskunnan pelastavat innovaatiot eivät jäisi tylsien päivätöiden vuoksi toteutumatta?

          1. Kyllä Jarillekin voitaisiin yksi tukipaketti siunata, pienentämään uusien työntekijöiden palkkaamisen riskiä. Yrityksen kasvaminen voisi parantaa Suomen kokonaistuottavuutta tuotteistamisideologin lisääntyessä. Potentiaalia olisi mutta riskinsietokyky estää toiminnan kasvun. Siihen tarvitaan tukijärjestelmää. Paljon tarvisit apurahaa jotta yrittäisit kasvattaa yritystäsi (palkata lisää henkilökuntaa) johtavaksi konsulttitoimistoksi?

          2. Kiitos Ville, mutta työllistämisen riski ei firmani kasvua jarruta. En vain halua toimia esimiehenä enää, koska monet fiksutkin aikuiset muuttuvat työsuhteessa lapsiksi. Toisaalta osaan olla huonoina hetkinä sietämättömän kylmä mulkvisti, mikä ei ole kivaa kenenkään kannalta.

        2. Miksi Sibeliuksen konjakin juontia, ryyppäämistä ja isoa talohanketta piti tukea samaan aikaan kun h’nen palvelijoitaan ei tuettu?

  8. Markkinatalouden haasteet ovat siinä että raha määrää. Jos on rahaa, on helppo ottaa riskejä ja ostaa tilaa markkinoilta. Apurahojen avulla voidaan tasapainoittaa eri sosioekonomisista asemista tulevien ihmisten mahdollisuus pärjätä markkinatalouden kentällä.

    1. Äkkiseltään ihan järkevän kuuloinen argumentti. Mutta miksi yhteiskunnan pitäisi tasoittaa mahdollisuuksia pohjimmiltaan yrittäjinä toimiville luoville taiteilijoille? Esim. kuvataiteilijahan ei ole työntekijä, vaan hän on yrittäjä. Yrittämiseen kuuluu oleellisena osana voiton ja tappion mahdollisuus. Jos kuvatailteilija ei halua ottaa riskiä, hän voi ryhtyä vaikka kuvaamataidon opettajaksi ja maalata omaksi huvikseen vapaa-ajallaan. Eikös omaksi huviksi tehty taide ole taiteena yhtä arvokasta kuin kaupalliseen tarkoitukseen tuotettukin?

      1. Kuvataiteilijaa pidetään Suomessa ’itsensätyöllistäjänä’ – ei niinkään yrittäjänä. Jos taiteilija yrittäjän tavoin ensin kartoittaisi markkinat ja sen perusteella aloittaisi työskentelyn, niin voimmeko puhua enää taiteesta? Minusta tuo kuulostaa enemmänkin tuotteelta, jonka avulla yrittäjä tavoittelee maksimaalista taloudellista voittoa. Tällä alalla Parantainen on haka, mutta ei sillä mitään tekemistä nykytaiteen kanssa ole.

        1. Voihan sitä termejä vääntää vaikka miten päin tahansa, mutta päivän päätteeksi yrittäjä-taiteilija ja itsensätyöllistäjä-taiteilija kohtaavat saman totuuden: Maksoivatko asiakkaani taiteestani niin paljon, että saan ostettua makkaraa kaupasta?

          Kukaan ei kuitenkaan pakota ostamaan makkaraa taiteella tienatulla rahalla. On ihan ok käydä päivätöissä ja maalata ei-kaupallisia tauluja omaksi ilokseen illalla. En ymmärrä miksi tämä ei ole vaihtoehto, jos kaupallisuus ei taitelijaaa kiinnosta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Kolme viheliäistä kysymystä yrittäjälle
Riikka Nurmi

Yrittäjän kolme viheliäistä kysymystä

Mitä tehdä, jos asiakas pyytää jotain, mitä en osaa, ja josta en tiedä, miten se tehdään? Miten asetan hinnan oikein, ettei palveluni ole liian halpaa eikä kallistakaan? Mitä vastaan, kun asiakas kysyy miksi palvelusi on niin kallis?

Reputatko kananmunatestin
Tommi Elomaa

Reputatko kananmunatestin?

Elätkö siinä harhassa, että teidän palvelunne on uniikki myös asiakkaidenne mielessä? Kananmunatesti paljastaa höttöpuheen armotta.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.