Vuodenvaihteessa asiakkaani uteli, mitä uusia suomalaisia bisneskirjoja olen lukenut hiljattain. Jouduin nolona tunnustamaan, että vähiin ovat jääneet. Oikeastaan nollaan.

Syynä ei ollut mikään tietoinen päätökseni hylkiä kotimaista. Tuntuu vain vaikealta uskoa, että maailman parhaat ideat syntyisivät juuri täältä mikroskooppisen Länsi-Siperian kirjailijoilta.

Hittikirjat tulevat lähes poikkeuksetta rapakon takaa. Kilpailu on aivan eri sarjaa kuin Suomessa. Pinnalle pompsahtaneet opukset ovat läpäisseet jo erittäin monen lukijan seulan.

Sitä paitsi suomalaisten kirjailijoiden tuotoksia löytyy ani harvoin Amazonista. Kindle kuitenkin täyttyy tosi helposti yhden painikkeen ostoksista – eli enimmäkseen yhdysvaltalaisista pläjäyksistä.

Joka tapauksessa päähäni oli hiipinyt vaarallisen ylimielinen ajatus:

Voiko jollain suomalaisella asiantuntijalla ylipäätään olla jotain sellaista omaperäistä näkökulmaa, joka ei olisi jo osunut tutkaan amerikankielisenä?

Suorastaan pelästyin omahyväisyyttäni. Ajattelenko tosiaan, ettei kotimaasta löydy kirjailijaa, joka voisi opettaa kaltaiselleni koppavalle paskiaiselle yhtään mitään?

Otin nöyrästi pipon kouraan. Säntäsin Akateemiseen kirjakauppaan. Ostin yhdeksän tupituoretta suomenkielistä bisneskirjaa.

Kassalla palautui mieleeni vielä yksi syy kotimaisen tuotteen tappioksi: pätäkkää paloi 365,96 euroa. Edulliselta tuntui vain euron kangaskassi. Mutta sitäkään en saanut kaupan päälle.

Summalla irtoaisi Amazonista kaksin- tai kolminkertainen määrä maailman parhaiden bisnesgurujen parhaita ajatuksia. Eikä tarvitsisi raahautua myymälään, jotta pääsisin roudaamaan kilokaupalla selluloosaa ja savea kotiin.

Kirjakaupan kassalla ei voi olla huomaamatta, että kotimainen bisneskirja maksaa kaksin- tai kolminkertaisesti jenkkikilpailijaan verrattuna.

Kirjakaupan kassalla ei voi olla huomaamatta, että kotimainen bisneskirja maksaa kaksin- tai kolminkertaisesti jenkkikilpailijaan verrattuna. Tosin listan ensimmäinen on “vain” käännöskirja.

Vaikka kävin ostoksilla jo tammikuussa, en ole vielä lukenut koko kasaa. Kesälomallakin oli liikaa aurinkoisia päiviä, että olisin malttanut kökkiä nenä kiinni kirjassa.

Mutta sen voin jo tässä vaiheessa myöntää, että pelkästään yksi lukemistani teoksista oli ilman muuta moninverroin arvokkaampi kuin koko nippuun käyttämäni sataset.

Joku saattaisi tietysti kuvitella, että olen vain puolueellinen. Kirjailija on sentään koulutukseltaan DIPLOMI-insinööri. Mutta sehän tuntuu usein vain takaavan, että selvätkin asiat pitää viisastella umpisolmuun.

Tässä tapauksessa insinööri oli kuitenkin ajatellut asioita niin perinpohjaisesti, että hän on ilmeisesti itsekin muuttunut. Se on hyvä merkki.

Kerron lisää tuosta suomalaisesta laatukirjasta – ja muutamista muistakin jo tässä alkusyksyn aikana.

Kustantajat julkaisevat usein kotimaisia bisneskirjoja, joista ei löydy yhtään omaperäistä ajatusta. Onneksi joukosta löytyy helmiä, joiden arvo on ostohintaan verrattuna monituhatkertainen.