Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Miten saksalainen putkiremontti voi valmistua viikossa?

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Suomen Kuvalehti kertoo tuoreessa jutussaan (44/2016), miten saksalainen putkiremppa valmistuu yli kymmenen kertaa nopeammin kuin suomalainen.

Jutusta näkyy karusti reaktio, johon olen törmännyt urani aikana lukemattomia kertoja:

”Tätä työtä ei voi tehdä yhtään nykyistä nopeammin. Turha tulla meitä neuvomaan, olemme harjoitelleet tätä kymmeniä vuosia.”

Lisäksi asiantuntijat tempaisevat jostain alitajunnastaan aina saman vastaväitteen. Nopeus tarkoittaa muka tunarointia ja sähellystä.

Totuushan on juuri päinvastainen. Nopea prosessi on pakko miettiä ja suunnitella huolellisesti. Se tuottaa parempaa laatua kuin perinteinen haahuilu ja ihmettely.

Vaikka SK:n tarina käsittelee remppabisnestä, täsmälleen sama turaaminen riivaa suomalaista julkista terveydenhuoltoa.

Sairastunut työntekijä saattaa odottaa kotonaan 2–3 kuukautta pelkästään sitä, että hän pääsisi ensimmäisen kerran erikoislääkärin vastaanotolle. Kustannukset meille veronmaksajille nousevat kymppitonneihin.

Jokaisen asiantuntijaorganisaation johtajan pitäisikin kiireesti lukea Sari Torkkolan tuore Lean-teos. Se on mielestäni vuoden 2016 tärkein kotimainen bisneskirja.

Sarin kirja on sikäli poikkeuksellinen, että se kertoo avoimesti tositarinan suomalaisesta organisaatiosta. Tulokset ovat aivan omaa luokkaansa.

Suomalainen putkiremontti on sikahidas tasan niin kauan, kun suomalainen johtaja kieltäytyy opiskelemasta lean-ajattelua.

17 vastausta

  1. Hollannissa tehtiin moottoritien alittava tunneli viikonlopussa. Suomessa se ei tietystikään onnistuisi, koska meillä on jotenkin niin erilaista.

  2. LEAN on erittäin hyvä väline mutta se vaatii pomoilta ja organisaatioilta aidosti paneutumista asiaan. Siihen ei riitä suomalaisittain tyypillinen työryhmän perustaminen tai erilaisten belttien omaavien konsulttien palkkaaminen.

    Tärkeintä lienee että pomo ja organisaatio sisäistävät että leanin tavoitteena on poistaa hukka eli kaikki sellainen toiminta mikä ei tuota arvoa asiakkaalle ja yritykselle. Suomalaiset korjausrakentajat voivat olla ihmeissään jos joku tehokas ulkomaalainen toimija tulee tänne ja korjaa potin kotiin. Toivottavasti ton potin keräisi suomalainen toimija mutta pahoin pelkään kun tuota raksa-alan nykyistä konservatiivisuutta ja jämähtäneisyyttä katsoo

    1. Juuri se Sarin kirjassa ehkä järkyttää eniten. Siis että miten kaukana keskivertopomo on siitä, että hän voisi edes periaatteessa soveltaa lean-ajattelua työhönsä.

      Samasta syystä Sarin puhekeikolla riittää yleisöä. Hän on kaikesta päätellen raivannut tiensä melkoisen ryteikön läpi. Vastarinta Patrian organisaatiossa oli ajoittain uskomatonta.

      Sari muuten totesi joitain viikkoja sitten lukupiirissämme, että leanin tavoite ei ole poistaa hukkaa – toisin kuin siis itsekin luulin. Sen sijaan se on lean-ajattelun seuraus.

      1. Pitääkin lukea ko. kirja!

        Suomessa varmasti osa firmoista, todennäköisesti vientikauppaa tekevät, on varmasti omaksunut ko. filosofian hyödyt mutta kotomarkkinoilla toimivilla firmoilla (tai kartelleilla) tällaiseen ei ole ollut pakkoa mikä selittänee myös tuon putkirempan keston ja hinnan.

        Ei nyt liity tähän aiheeseen suoranaisesti mutta kun katsoo Länsimetroa tai Olkiluotoa ja vertaa allianssimallilla toimineeseen Tampereen rantatunnelihankkeeseen niin luulisi että ainakin jollakin (ainakin maksajalla) on herännyt kysymyksiä että eikö rakentamista voisi tehdä nykyistä fiksummin. Sitten kun katsoo vaikkapa Rakennuslehdessä olevia rakentamisen ”asiantuntijoiden” kommentteja niin ei yhtään yllätä että tilanne on mikä on..

  3. >>kolmen viikon remontti jäi yksittäiseksi kokeiluksi. Siitä on kaksitoista vuotta.

    Tuossa on minusta uskomattomin asia. Jo kaksitoista vuotta sitten rakennusalan jättifirmassa huomattiin, että he tekevät remonttinsa uskomattoman laiskasti. Tämän todisti heidän oma kokeilunsa. Ja mitä tapahtui kun suuret herrat huomasivat tämän? Ei mitään – jatkettiin sitä samaa laiskaa tekemistä!

    Kukaan ei huomannut minkäänlaista kilpailuvalttia. Se ehkä ei hämmästytä, että jähmeä mammuttiyritys NCC ei tehnyt mitään. Mutta että kukaan ei perustanut firmaa, joka olisi voinut vallata kertaheitolla putkiremonttimarkkinat lupaamalla ja pitämällä 3 viikon toimitusajat. Varsinaista pullamössöporukkaa!

    1. Nämä havainnot ovat aina yhtä tuskallisia. Täytyy vain purra hammasta ja yrittää varoa hörhöilemästä jollekin aivan toiselle alalle.

      Hoenkin itselleni mantraa, joka kuuluu näin: ”Maailman on täynnä kiinnostavia bisneksiä ja toimialoja, joihin minun EI pidä sekaantua.”

      1. Tähän pätee Warren Buffetin legendaariset teot ja sanat aina kun hän on ostamassa lentoyhtiön osakkeita: ”I have an 800 (free call) number now that I call if I get the urge to buy an airline stock. I call at two in the morning and I say: ‘My name is Warren and I’m an aeroholic.’ And then they talk me down.”

    1. Luulisi tosiaan, että jos jonottamisen kustannukset nousevat kymppitonneihin, lääkäri kannattaisi lennättää tunniksi Suomeen vaikka Timbuktusta. Mutta kun kukaan ei piittaa kokonaisuudesta, tämä on tulos.

      1. Terveydenhoidossa sentään budjetti ja kokonaistaloudellinen lopputulos ovat jotenkin erityneet, joten osa-optimoinin voi ymmärtää.

        Putkirempassa taas:
        – asiakas haluaisi nopeaa ja laadukasta
        – jonkun toimittajan luulisi haluavan kasvua ja kustannustehokkuutta

        Oikeastaan kaikissa bisneksissä pätee tämä sääntö: Jos et keksi mitään muuta parennettavaa, niin lyhennä läpimenoaikoja. Se sama vanha makkarana myytävä asuntolaina muuttuu kiinnostavaksi uutuudeksi kun päätöksen lupaa tunnissa. Tutkimusten mukaan läpimenoajan lyhentäminen on myös yleisesti tehokkain tapa parantaa tuottavuutta. Kovin harvalle tuntuu vaan kelpaavan tuottavuuden kasvu ja innostuneet uudet asiakkaat.

    2. Tätä on LEAN on tosiaan mainio kirja ja suosittelen lukemaan sen ensimmäisenä. Jos jäi nälkää, niin seuraavaksi Sari Torkkolan ”LEAN asiantuntijatyön johtamisessa”. Kiitos Sarin kirjan löytämisestä kuuluu Jarille, taisit mainita siitä kesällä jossain kirjoituksessa(?) Sain useita työkavereita innostumaan ko. kirjasta ja hekin ovat kehuneet sitä.

  4. Ostaminenkin on Suomessa hankalaa. Oli tarve muutamalle metalliosalle, joita saa vain erikoisliikkeestä. Hyllytavaraa kuitenkin. Soitin aamulla, että voisivatko kerätä nuo neljä samanlaista osaa, ja tulisin kohta hakemaan. Myyntihenkilö siihen: ”Ei todellakaan onnistu, aikaisintaan huomenna saat jos nyt tilaat”. Minä yritin väittää, että nuohan hakee hyllystä minuutissa, mutta: ”Emme todellakaan voi vakioasiakkaiden antaa odottaa ja kärsiä, ohjeet ovat tällaiset”.

    Pakko oli tyytyä tähän, kun ei muualtakaan tuohon hätään noita saanut.

    Seuraavana päivänä ajan paikalle ennen puoltapäivää. Yhtään asiakasta ei näy mailla eikä halmeilla. Varastossa pyöritellään peukaloita. Saan sieltä lähetteen ja menen konttoriin. Käytävät kumisevat tyhjyyttään. Vihdoin tulee joku, ja pääsen maksamaan. Maksu on hoidettava rahalla, onneksi sattui parikymppinen matkaan. Päätin, etten enää tuohon putiikkiin astu, vaihtoehtoja onneksi on

    Olisikohan Leanille tarvetta turhien ohjeiden siivoamiseksi?

  5. Lämpöpartio Oy on jo pitkään tehnyt omakotitalon putkirempan kahdessa päivässä. Täysin skaalautuva bisnes myöskin isompiin putkiremppoihin.

  6. Jos puhutaan Sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta, pitäisi samalla huolehtia siitä, että ihmisillä on aidosti tietoa, jonka perusteella toteuttaa valinnanvapauttaan. Jos ihminen haluaa katasella tilastotietoja ja yrittää päätellä kustannustehokkainta hoitopaikkaa, ei se järkevästi onnistu, koska tietoa Suomessa saa terveydenhuollosta vain kuntatasolla, joka on ihan liian epämääräistä (katso esim. http://www.sotkanet.fi).

    On täysin mahdollista tuottaa myös yksityiskohtaisempaa tietoa. Tästä hyvä esimerkki on Liikennevirasto, joka tarjoaa liikenteen tiedot (Esim. sujuvuus- ja kelitiedot) parhaimmillaan minuutin viiveellä (katso esim. https://github.com/finnishtransportagency/digitraffic/wiki/Data%E2%80%93rajapinnat ) ja rautatieliikenteen tiedot 5 minuutin viiveellä (esim. https://rata.digitraffic.fi/api/v1/doc/index.html ) ja vieläpä koneluettavassa JSON-muodossa.

    Vastaavaa pitäisi saada myös terveydenhoitopuolelle, jotta asiakkaat voisivat aidosti valita parhaan mahdollisen toimijan faktojen eikä tunteen perusteella.

    1. Jos julkinen puoli saisi todellisia kirittäjiä yksityistä yrityksistä, varmasti osapuolet alkavat julkaista mittareita todisteiksi paremmuudestaan.

      Näkyyhän tämä jo nytkin. Pihlajalinnalla on esittää todella vakuuttavia lukuja siitä, miten esim. Mänttä-Vilppulan sote-palvelut muuttuivat edullisemmiksi samalla, kun sekä työ- että potilastyytyväisyys parani ja hoitojonot saatiin puretuksi.

      Mutta sote-uudistus on menossa huonoon suuntaan. Talouselämä-lehden mukaan hiljattain lakiesitykseen tuli muutos, jonka perusteella kunnat voivat itse päättää, miten paljon valinnanvapautta on tarjolla. Jokainen tajuaa, että se siitä sitten.

  7. Pointtini on enemmän kuin pelkät mittarit; mittareiden sijaan pitäisi julkaista raakadataa, kuten noissa antamissani linkeissä tehdään. Näin jokainen voi tehdä itse laskemia painoittain niitä asioita, joita kokee tärkeäksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Miten opetat itsellesi hyviä asiakkaita
Tommi Elomaa

Miten opetat itsellesi hyviä asiakkaita?

Opeta asiakkaasi kuuden vaiheen kautta kuuliaisiksi ja tottelevaisiksi. Se tekee heidän elämästään helpompaa ja samalla myös parannat omaa katettasi.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.