Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Robert Cialdini on yksi lempikirjailijoistani. Onneksi hän on ahkeroinut niin, että Influence-teos sai jatkoa.

Pölli tästä -lukupiiri käynnistyy joulukuussa

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Olen joskus luvannut peilikuvalleni, että luen ainakin yhden tai kaksi bisneskirjaa kuukaudessa. Mutta itseopiskelu on juuri sellaista pitkän tähtäimen puuhaa, joka jää ärsyttävän helposti satunnaisten kiireiden jalkoihin.

Siksi olenkin järjestänyt lukupiirejä jo parin vuoden ajan. Niin olen varmistanut, että saan luetuksi ainakin tärkeimmät uutuudet jo virkani puolesta.

Viimeisin sessio oli syyskuussa. Olin sen jälkeen niin järkyttynyt, että harkitsin jo iskeväni hanskat tiskiin.

Istuntoon osallistui pelkästään toimitusjohtajia. Heidän luulisi imuroivan itseään fiksumpien ajattelijoiden ideoita aivan simona. Mutta toisin kävi:

Paikalle tulleista 15 pomosta vain kaksi tai kolme oli lukenut kirjan!

Näin kävi siitä huolimatta, että a) postitin opuksen ihan omin kätösin maksutta kaikille etukäteen ja b) itse kirjailija Sari Torkkola oli matkustanut paikalle tentattavaksi.

Lukuaikaa oli ihan mukavasti, siis useita viikkoja. Mutta ei sekään auttanut.

Tämän ja monien muiden kokemusten perusteella veikkaan, että tilanne on karmiva:

Suomalainen johtaja pläräilee ehkä yhden bisneskirjan vuodessa – jos aina sitäkään.

No, tässä on tietysti myös hyvä puolensa.

Itse uskon, että sopiva täsmäsivistys tuottaa kilpailuetua. Taistelu työpaikoista tuskin helpottuu lähivuosina. Lukeminen onkin hauskan salakavala tapa pysyä kisassa mukana.

Aion siis käynnistää harrastuksen uudelleen. Seuraava Pölli tästä -lukupiiri starttaa perjantaina, joulukuun 9. päivänä klo 9:15. Mutta tällä kertaa vedän sen webinaarina, joka kestää 45 minuuttia.

Käsiteltävä kirja on tärkeä. Olen odottanut sitä kauan. Hittiteos Influence on vihdoin saanut jatkoa!

Arizonan yliopiston psykologian ja markkinoinnin emeritusprofessori Robert Cialdini on pusertanut uuden teoksen, jonka nimi on Pre-Suasion.

Sitä en tiedä, onko webinaarimuotoisessa lukupiirissä mitään järkeä. Mutta kokeilemalla sekin selviää.

Jos haluat osallistua, ilmoittaudu mukaan tästä saman tien. Ei maksa mitään.

Pre-Suasion-teosta ei ole tietenkään pakko lukea etukäteen. Mutta toki saat sessiosta enemmän irti, jos olet jo ehtinyt tutustua sisältöön myös omin nokkinesi.

Kaikki todellinen opiskelu on aina itseopiskelua.

PS. Jos sinulla on tabletti tai älypuhelin, saat siihen Amazonin Kindle-lukuohjelman ilmaiseksi. Itse Pre-Suosion-kirjan hankkimiseen ei mene kuin pari minuuttia – ja sekin vain ekalla kerralla. Myöhemmin ostokset hoituvat yhdellä klikkauksella sekunnissa.

24 vastausta

  1. Hyvä idea Jari – mukana ollaan! Suomalaiselta kirjakaupalta meni kolme! (3!) viikkoa toimittaa se ihan oikeana kirjana. Tosin kun ei o oppinu lukee putkelta niin ei o. Sitä paitsi kirja hyllyssä (luettuna) on todella jees..

    1. ”Tosin kun ei o oppinu lukee putkelta niin ei o.”

      En liene väärässä, jos arvaan, että sinulla ei ole Kindle-lukulaitetta?
      Se on hyvin luonteva käyttää, ainoa vika on, että näyttö on liian pieni, jos kirjassa on kuvia.

      1. Oikean Kindle-lukulaitteen Paperwhite-näyttö oli hyvä jo alun perinkin. Puhumattakaan nykyisestä huipputarkasta versiosta. Ja auringonpaisteessa se onkin ainoa toimiva vaihtoehto.

        Laite on hupaisan pieni ja kevyt. Lisäksi akut kestävät viikkotolkulla yhdellä latauksella.

        Vaihtoehtoisia laitteita Amazonilta löytyy nykyisin joka lähtöön.

    2. Tarkoitatko, että tilasit Cialdinisi paperiversiona?

      Lisään nimesi joka tapauksessa tällä puheella ekan Pölli tästä -lukupiirin osallistujiin.

  2. Pirnales, tämä olisi kokemuksena kiinnostanut, mutta olen keikalla samaan aikaan. No, pidän tilannetta silmällä, josko jokin toinen kerta osuu paremmin kohdalle.

    1. No, jos tämä pilotti ei osoittaudu aivan epäonnistuneeksi ajatukseksi, uusia tilaisuuksia pukkaa myöhemmin. Ja tästä ekastakin jää nauhoitus kummittelemaan.

      1. Voihan jehna, minäkään en valitettavasti pysty ko. ajankohtana lukupiiriin osallistumaan.

        Hyvä kun teet nauhoituksen :-). Laitatko linkin sitten tänne blogiisi vai miten sen pääsee kuuntelemaan/katsomaan?

        1. Lisään teille lintsareille linkin jälkikäteen, niin voitte katsoa pläjäyksen pikakelauksella!

          1. Kiitos ja kumarrus jo näin etukäteen :-)!

  3. Otin riskin ja ilmoittauduin. Nyt sitä sitten joutuu lukemaan tai häpeämään.

    Sellaisen huomion tein, että olisi paljon kivempaa, jos ilmoittautumisvahvistus tulisi vaikka Nosteelta kuin lomakesovelluksen ihmeosoitteesta. En tiedä taipuuko systeemi lähettäjäosoitteen muokkaamiseen, mutta jotenkin osoitteessa notifications @ typeform on pieni roskapostin tuoksu.

    1. Sikäli kuin tulkitsen Typeformin dokumentaatiota oikein, domain-nimeä ei pääse muokkaamaan kokonaan omakseen. Mutta toki voin lähettää vahvistusviestit muualtakin kuin Typeformin omasta systeemistä.

      Käytin Typeformin omaa viestitoimintoa vain siksi, että sanomat lähtevät tosi ripeästi. Esimerkiksi Zapierin ja (Nosteen) Gmailin kautta toimitettuna viivettä kertyy enimmillään 5 minuuttia.

  4. Idea: lukupiirin voisi toisinaan toteuttaa tässä blogissakin? Ilmoitat pari viikkoa tms. etukäteen kirjan nimen ja keskustelun käynnistymisen ajankohdan. Ilmoittamanasi ajankohtana postaat sitten kirjasta jotain, ja muut voivat kommentoida ja kertoa omia näkemyksiään.

    Hauska kyllä tuo webinaari-ideakin.

    1. Anteeksi hidas vastaukseni. Piti sanomani, että ajatuksesi on oikeasti aika hyvä! Tätäkin voisimme kokeilla lähitulevaisuudessa.

  5. Olen ehdottomasti mukana! Kirjaa olen lukenut jo hyvän
    matkaa, ja se antaa kyllä uskomattomat kicksit.

  6. Ilmoittauduin, mutta en taida ehtiä enää lukemaan kirjaa. Jos vaan roikun mukana kuitenkin? Tosi hyvä idea tämä Webbinaari- lukupiiri.

    1. Onhan tässä vielä 2,5 vuorokautta! Mutta tavoite on tietysti se, että sessiostamme olisi iloa myös niille, jotka eivät ole kirjaa vielä lukeneet. Jos tavoite ei toteudu ekalla kerralla, ehkä sitten toisella tai kuudennella.

  7. Täällä kanssa innokas liittymään joukkoon tummaan – onnistuuko? Lukenut businesskirjan per kuukausi pitkän aikaa mutta huomannut, että oikeasti sisäistäminen vaatii muutakin kuin alleviivaten lukemisen. Ajatuksena olisi siis ’toistoja ilman toistoja’…

    1. Moi Tommi, ilman muuta mahdut mukaan Lisään nimesi listalle.

      Seuraava lukupiiri alkaa 27. tammikuuta klo 9:15. Silloin pähkimme Sari Torkkolan Lean-kirjaa. Sari on itsekin lupautunut mukaan niin, että hän voi vastata mahdollisiin lukijakysymyksiin itse.

      Avaan lukupiirin ilmoittautumisen heti ensi viikon alussa.

  8. Moro vielä,

    Sori, miten tuohon lukupiiriin ilmoittaudutaan? En saanut mitään viestiä?

    -T

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Everybody Lies oli vuoden 2017 tärkein bisneskirja
Jari Parantainen

Everybody Lies oli vuoden 2017 tärkein bisneskirja

Seth Stephens-Davidowitz kirjoitti vuoden 2017 ehkä tärkeimmän bisneskirjan. Se on nimeltään Everybody Lies. Teoksesta on puhuttu Suomessa kuitenkin aivan aivan ällistyttävän vähän. Lieneekö ongelma, että opus paljastaa meistä ihmisistä niin paljon kiusallisia – ja jopa karmiviakin puolia – että se ahdistaa lukijoita?

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Näin DIPLOMI-insinööri ampuu kärpästä tykillä

Kevään viimeinen Pölli tästä -lukupiiri eteni perjantaina muuten mukavasti, mutta osallistujat kuulivat täältä Noste-studioilta vain rutinaa ja surinaa. Moni kyllä viestitti pulmasta esimerkiksi Twitterillä. Mutta aluksi

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.