Search
Close this search box.

Miten erikoistunut yrittäjä voikaan olla

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Pakersin tutkijana Oulun yliopistolla vuonna 1985, kun sain eteeni ensimmäisen IBM PC XT:n. Siitä lähtien käytin PC:tä aina vuoteen 2009 saakka, eli 24 vuotta.

Kypsyin silloisen Windowsin surkeuteen vuonna 2009. Loikkasin Applen leiriin. Ostin kohtalaisen järeän Mac Pro -työaseman ja pari 30-tuumaista Dellin näyttöä.

Hiukan myöhemmin heitin perinteiset kiintolevyt tunkiolle. Siirryin SSD-aikaan.

Ihme kyllä, olen pärjännyt samalla laitteella aina näihin aikoihin saakka. Vanhoina hyvinä aikoina päivitin PC:n vähintään joka toinen vuosi. Nyt olen käyttänyt samaa purtiloa pian kahdeksan vuotta.

Apple julkaisi uuden mustan sylinterimallisen, pientä roskapönttöä muistuttavan Mac Pro -työasemansa vuonna 2013. Ajattelin silloin, että jätän ehkä ensimmäisen version väliin niin, että Apple ehtii karsia siitä lastentaudit. Purkin hintakin hirvitti.

Päivitystä on nyt odoteltu jo kolme vuotta!

Tapansa mukaan Apple ei kommentoi mitään siitä, onko uutta versiota edes koskaan tulossa. Moni Mac Pro -käyttäjä on jo alkanut hermoilla. Onko jossain vaiheessa ryhdyttävä pakkomuuttoon Windows-puolelle?

Koska kolmevuotiasta mallia ei ehkä kannata enää ostaa Applen listahintaan, ajattelin vilkaista huvikseni, mitä sellainen maksaisi käytettynä. Törmäsin Huuto.netissä kiinnostavaan tarjoukseen.

Kotimainen firma lupasi päivittää vanhan koneeni. Siitä tulisi osittain jopa tehokkaampi kuin vuoden 2013 roskapönttömäkistä.

Tartuin tarjoukseen. Nyt pöydälläni puksuttaa uusvanha kokoonpano:

  • Prosessorit ovat tuplasti tehokkaammat kuin alkuperäiset.
  • Usean 4k-näytön ohjaaminen ei tuota koneelle mitään tuskaa.
  • Alkuperäinen 16-gigainen muisti kuusinkertaistui.
  • Systeemilevy siirtää bittejä viisi kertaa nopeammin kuin vanha SSD-levyni.

Tällä pärjään taas monta vuotta. Mikä parasta, päivitys maksoi vain muutaman tonnin. Vastaava uudenmallinen työasema olisi niellyt euroja ainakin kolminkertaisesti.

Ehkä kiinnostavinta tässä projektissani oli kuitenkin tutustua espoolaisen Fixsla Oy:n liikeideaan. Se on yhden miehen firma, jota pyörittää Ari Viitanen.

Putiikki on erikoistunut vain ja ainoastaan vanhojen Mac Pro -työasemien päivittämiseen.

Yrittäjä on tunnistanut konkreettisen bisnesongelman, johon hän tarjoaa täsmäratkaisua. Palvelu on niin hyvää, että meitä asiakkaita kuulemma riittää välillä riesaksi asti.

Veikkaan, että hyvin harva Mac Pro -käyttäjä on kiinnostunut kokeilemaan, millaisia päivitysosia koneeseen voisi tunkea. Se vaatii omaa asiantuntemustaan, jota ei ole aivan helppo hankkia.

Onko kyse miljoonabisnes? No ei varmasti. Mutta ei tarvitse ollakaan. Selvästi asiakkaita riittää, semminkin kun järjelliset vaihtoehdot olisivat todella paljon kalliimpia.

Entä pitäisikö liiketoimintaa laajentaa?

Miksi pitäisi? Jos yrittäjä on työhönsä tyytyväinen ja leipää riittää, häröilystä olisi luultavasti vain haittaa. Nyt hän on löytänyt ekosysteemistä oman lokeronsa, joka on toisaalta niin ahdas, että tuskin siihen kilpailijoidenkaan kannattaa tunkea.

Mitähän muuten jokin satunnainen yritysneuvoja olisi tuuminut, jos innokas yrittäjäehdokas olisi marssinut anomaan starttirahaa yhden tietyn valmistajan yhden tietyn tietokonemallin päivitysbisnekseen?

Jos oikein arvaan, hallintoalamainen olisi lentänyt kadulle kalossinkuva hanurissa.

”Segmentin tulisi olla niin kapea, että ihan hirvittää. Ja kun alkaa oikein hirvittää, niin kannattaa ottaa vielä puolet pois.” – Timo Rope

7 vastausta

  1. Onnittelut varmasti hyvästä koneesta, vaikka itse vannonkin Windowsin puolesta. Uteliaisuudesta kiinnostaisi vain tietää, mihin ihmeeseen moista teräsnyrkkiä käytät? 96-gigainen keskusmuisti kuulostaa yliampuvalta mihin tahansa koti-/pienyrityskäyttöön, vaikka onkin verrattain halpaa rautaa.

    1. Tilanne oli aivan vastaava vuonna 2009, kun ostin alkuperäisen Mac Pro:n. Silloin 16 gigaa tuntui aivan yliampuvalta. Mutta pitkälti juuri silloisen ennakoinnin ansiosta kone on kestänyt aikaa näinkin hyvin.

      Kun luin hetki sitten kysymyksesi, otin auki käyttöjärjestelmän Activity Monitorin. Se näyttää, että muistia on nyt käytössä 38 gigaa, eli yli kaksi kertaa vanhan kapasiteetin. En usko, että suunta on tästä muuttumassa.

      Mihin tuo muisti sitten menee? No, eniten vie tietenkin Adoben Photoshop (1,77 gigatavua). Myös InDesign, Aperture ja Evernote haukkaavat näköjään yli gigan kukin.

      Ja kun isken videon renderöinnin käyntiin, silloin homma menee tietysti odotteluksi näilläkin varusteilla.

      Totta kai sovelluksia voisi sulkea pois tarpeen mukaan. Ja nopea SSD-levy toimii tietysti välimuistina hienosti. Mutta kun muisti on nykyisin sikahalpaa (etenkin työtuntien hintaan verrattuna), miksi nähdä moista vaivaa?

  2. Nyt on erinomainen tilanne rakentaa tai päivittää teho-työpöytäkone (Win/Mac/Linux), kun palvelimenpuolella Sandy Bridge Xeon koneet ovat menneet vaihtoon ja ebay on täynnä 8-ytimisiä prossuja. Onko Jarin uusi kone näillä prossuilla?

    Hinnat pyörivät prosessoreilla (E5-2670) noin 100 euron paikkeilla ebayssä. Tällä ”kierrätys menetelmällä” saa pikkubudjetilla käytännössä yhtät ehokkaan koneen kuin uusin octa-core i7 plus kaikki Xeon-prossun edut virtualisointiin jne..

    Techspot:lla oli kevällä aiheesta erittäin analyyttinen postaus :
    https://www.techspot.com/review/1155-affordable-dual-xeon-pc/

    1. Koneessa puksuttaa nyt 2 kuusiytimistä Xeonia 3,46 GHz:n taajuudella. Niiden virrankulutus ylittää jo aavistuksen Applen speksin, joten täytyy tietysti hiukan varoa, ettei poweri ala savuttaa.

      Alkuperäiset prosessorit olivat neliytimisiä ja kellotaajuus 2,66 GHz.

      Mutta nimenomaan käytettyjä prosessoreita ovat nämäkin. Pii ei taida paljon kulua, ilmeisesti elektronit ovat aika sileitä.

  3. >>…Evernote haukkaavat näköjään yli gigan kukin

    Jotenkin uskomatonta, että hyvin simppeli muistilappuohjelma vaatii/valtaa noin järjettömän paljon muistia.

    1. Veikkaan, että pinnan alla tapahtuu. Evernote ei olekaan enää kovin simppeli muistilappuohjelma, kun se esimerkiksi alkaa etsiä ja tunnistaa hakusanoja valokuvista ja indeksoida niitä.

      (Suurin osa lähteistäni on Evernote-kannassa kameralla otettuina kuvina. Niitä lienee yli kymmenentuhatta.)

  4. Rautaa on hyvä välillä päivittää. Itse käytän edelleen vm07 macbookkia ssd-levyllä päivittäisiin askareihin. Kakkoskoneena Thinkpad, joka pyhitetty pelkästään cad-piirtelyyn. En vain ole vieläkään nähnyt tarpeelliseksi uusia rautaa.

    Valitettavaa myöntää että itse tipahtanut täysin teknisestä kelkasta sen jälkeen kun mac rautaa tuli taloon. Ei ole ollut tarve seurata kehitystä.

    Mainitsemasi yrityksen konsepti on hyvä; nähty selvä tarve palvelulle. Luultavimmin omista tarpeista viilattu yritysidea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Kolme viheliäistä kysymystä yrittäjälle
Riikka Nurmi

Yrittäjän kolme viheliäistä kysymystä

Mitä tehdä, jos asiakas pyytää jotain, mitä en osaa, ja josta en tiedä, miten se tehdään? Miten asetan hinnan oikein, ettei palveluni ole liian halpaa eikä kallistakaan? Mitä vastaan, kun asiakas kysyy miksi palvelusi on niin kallis?

Reputatko kananmunatestin
Tommi Elomaa

Reputatko kananmunatestin?

Elätkö siinä harhassa, että teidän palvelunne on uniikki myös asiakkaidenne mielessä? Kananmunatesti paljastaa höttöpuheen armotta.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.