Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Muistatko ennustaneesi Trumpin voiton?

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Ensi viikolla ainakin yksi tuttavasi alkaa väittää, että hän aavisti Donald Trumpin voiton etukäteen. Kuitenkin muistat aivan hyvin, miten hän nimenomaan löi vetoa Hillary Clintonin puolesta.

Valehteleeko ennustajaksi itseään tituleeraava tuttusi sinulle röyhkeästi päin naamaa?

Hän ei välttämättä valehtele, ei ainakaan aivan tietoisesti. Psykologian tohtori Cordelia Fine kertoo kirjassaan A Mind of Its Own, miten ihmisen ego muokkaa muistikuvia jälkikäteen.

Koska aina yhtä turpealla egolla on näppinsä pelissä, muistikuvat eivät tietenkään muutu omistajansa kannalta kielteiseen suuntaan.

Lisäksi vanha sanonta osoittautuu todeksi: aika todella parantaa haavat. Mitä kauemmin ego on ehtinyt vaikuttaa muistikuviin, sitä myönteisemmiksi ne muuttuvat.

Fine kertoo esimerkkejä tutkimuksista, joissa kaikin puolin terveiden opiskelijoiden muisti pettää varsin nopeasti.

Jo muutamassa viikossa nuoret alkavat muistaa lähtötasonsa todellista alhaisemmaksi. Se on egon kannalta edullista, sillä nykyinen osaaminen alkaa näyttää todellista paremmalta. Vastaavasti puoli vuotta myöhemmin samat koehenkilöt muistavat varsinaiset tenttituloksensa yläkanttiin.

Käytännössä tämä näkyy loppusyksyn aikana niin, että yhä useampi lähimmäisistäsi muistaa arvanneensa, että Trump voittaisi vaalit.

Siksi päätin heti vaalipäivän aamuna, etten anna egoni tohtoroida aivojani. Ennustin Clintonia voittajaksi, enkä aio väittää mitään muuta edes puolen vuoden päästä.

Egosi muokkaa muistikuviasi niin, että toimesi vaikuttavat jälkikäteen todellista fiksummilta.

4 vastausta

  1. Teleoperaattorialalla työskennellessäni kuulin monen sanovan jälkikäteen että ”sanoin heti kun Elop tuli Nokialle, että tuon kaverin ainut tavoite on myydä puhelintoiminta Microsoftille”.

    Eipä noiden kanssa paljon viiti lähteä väittelemään.

  2. En kuuna päivänä uskonut, että Trump voittaisi, ikinä. Sain tämän illuusion lukemalla suomalaisia medioita. UusiSuomi, HS, Yle, Iltalehti, Iltasanomat, Maaseudun Tulevaisuus, Kauppalehti, Talouselämä, Taloussanomat ja Pöllitästä :-). Kaikki reaaliaikaisia verkkojulkaisuja. Fyysisiä lehtiä ei enää postilaatikkoon tule. Töllöttimestä kaikki ajankohtaiset eli Uutiset Yle, MTV3, Nelonen jne. Silloin tällöin CNN ja BBC, sotkuja kun ovat.

    Henkilökohtaisesti koen pahimmaksi YLE:n ns. ajankohtaiset eli A2 hiekkalaatikot jne. Miten onkin löydetty toimittajat, joista henkii kirkkaasti oman näkemyksensä ajaminen keinolla millä hyvänsä. Oli toimittajilla suu mutrulla viimeisimmässä, jossa haastateltavat yksikantaan totesivat, että länsimainen demokratia ja yhteiskunta elää illuusiota, jota ei ole olemassa. Ajatellaan siis, että kaikki on hyvin ja hallussa ja todellisuudessa velaksi vedätetään tulevaisuuden sukupolvilta viimeisetkin. Ei kelvannut YLE:n toimittajille mitenkään.

    Ja onhan se median ja päätoimittajien itsepesukin jo alkanut
    https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/paatoimittajat-analysoivat-trump-ilmoita-ei-syyta-ihokkaan-repimiseen/6161744

    Viimeisimmät puolueiden kannatusta koskevat gallupit kertovat SDP:n menestyksestä ja kannatuksen kasvusta. Jos osaavat ennustaa yhtä hyvin kuten Jenkeissä, olen enemmän kuin tyytyväinen.

  3. En epäillyt hetkeäkään, etteikö Trump voittaisi. Tunteet ovat vahvempi ohjuri kuin järki. Tunnen paljon tavallisia duunarijenkkejä, maanviljelijöitä ja rekkakuskeja. Heidän kitkeränväkevät mielipiteensä vahvistivat mielipidettäni.

  4. Olen seurannut Donald Trumpia vuosia ja ihailen useita hänen ominaisuuksiaan. Minulle oli juhlanpäivä, kun Trump asettui ehdolle. Hänen ehdokkuudestaanhan alettiin spekuloida jo vuonna 1987. Jo kauan, kansalaiset Yhdysvalloissa rukoilivat ja pyysivät häntä asettumaan ehdolle. Kävi päivän selväksi, että mikäli Republikaanit vain asettavat hänet ehdokkaaksi, hän tulee voittamaan vaalit. Muut vaihtoehdothan olivat surkeita Dr. Ben Carsonia lukuunottamatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

shutterstock_52067119
Jari Parantainen

Prompteri auttaa, koska haluat katsoa silmiin

Prompteri on läpinäkyvä näyttö, jonka avulla voit pitää katseesi kamerassa. Siitä on hyötyä sekä videoneuvotteluissa että webinaareissa. Pääset eroon häiritsevästä vaikutelmasta, että vilkuilet jatkuvasti jonnekin katsojan ohitse.

Syntyvyys saattaa romahtaa sitä nopeammin, mitä ahkerammin toimittajat jaksavat taivastella asiaa.
Jari Parantainen

Jos syntyvyys sakkaa lisää, se saattaa olla toimittajan vika

Syntyvyys Suomessa on syöksykierteessä. Se on saanut toimittajat keulimaan. Esimerkiksi Helsingin Sanomat uhrasi taas aiheelle kolme aukeamaa. Mutta jokainen psykologiaan perehtynyt tajuaa, miten älämölö kannustaa entistä useampia lapsettomiksi.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.