Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Mykkäfilmi meni muodista sata vuotta sitten

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Kuten uhrini tietävät, vedin kolmannen lukupiirini webinaarina pari viikkoa sitten. Käsittelyssä oli Tim Ferrissin uutuus The Tools of Titans.

Sessio sujui muuten ihan hyvin, mutta

  1. paasasin ensimmäiset 10 minuuttia niin, että mikrofoni oli mykkä,
  2. chat-palvelu kaatui jo ennen lähetyksen alkua,
  3. unohdin painaa nauhurin päälle ja
  4. jätin studion ikkunan auki.

Ei neloskohdalla muuten olisi väliä, mutta kun pensaissa pomppivat kiimaiset pikkulinnut karjuivat parin metrin päässä kilpaa kanssani.

Joka tapauksessa on pakko myöntää, ettei aamu ollut varsinaisesti urani tähtihetkiä.

Laihaksi lohduksi lupasin nauhoittaa koko pläjäyksen uudelleen. Sekin viivästyi, kun sitkeä räkätauti ei halunnut hellittää. [muista naputella tähän vielä joitain muita yleispäteviä selityksiä]

Vaikka puolituntisella rainalla vilahtelee väliotsikoita, eiköhän sen voi myös kuunnella podcastin tapaan.

Paraskaan tarkistuslista ei paljon auta, jos se makaa jossain käyttämättömänä.


Surkeista webinaareista nauttiville tiedoksi, että maaliskuun Pölli tästä -lukupiiri starttaa perjantaina 31. maaliskuuta klo 9:15. Ruodittava kirja on nimeltään Sprint: How to Solve Big Problems and Test New Ideas in Just Five Days.

Teoksen on kirjoittanut Jake Knapp, joka on entinen Google Venturesin työntekijä. Hän kertoo konkreettisten esimerkkien avulla, miten a) palvelu tai tuote rakennetaan ensin prototyypiksi ja b) testataan asiakkailla. Tämä kaikki tapahtuu yhdessä työviikossa.

Ilmoittaudu maaliskuun Pölli tästä -lukupiiriin, jos uskallat


Lisää lukupiirin ajankohta kalenteriisi suoraan tästä:

Google-kalenteri  Apple-kalenteri  Microsoft Outlook


Yksi vastaus

  1. Nyt kun otit oma-aloitteisesti puheeksi podcastin niin tuleehan seuraava lukupiirin nauhoite saataville myös pelkkänä ääniraitana? Olen monien muiden tavoin äänikirjojen suurkuluttaja ja on mielenkiintoista kuunnella myös kirja-arvioita ja tekijöiden haastatteluja.

    Kiitos jo etukäteen jos pistät ääniraidat jakoon. Soundcloud tjs. kävisi vallan mainiosti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Everybody Lies oli vuoden 2017 tärkein bisneskirja
Jari Parantainen

Everybody Lies oli vuoden 2017 tärkein bisneskirja

Seth Stephens-Davidowitz kirjoitti vuoden 2017 ehkä tärkeimmän bisneskirjan. Se on nimeltään Everybody Lies. Teoksesta on puhuttu Suomessa kuitenkin aivan aivan ällistyttävän vähän. Lieneekö ongelma, että opus paljastaa meistä ihmisistä niin paljon kiusallisia – ja jopa karmiviakin puolia – että se ahdistaa lukijoita?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.