Kevään viimeinen Pölli tästä -lukupiiri eteni perjantaina muuten mukavasti, mutta osallistujat kuulivat täältä Noste-studioilta vain rutinaa ja surinaa.

Moni kyllä viestitti pulmasta esimerkiksi Twitterillä. Mutta aluksi oli vaikea tietää, oliko kyse yksittäisen vastaanottajan ongelmasta. Eikä sekään ole kaksinen vaihtoehto, että karkaisin konehuoneen puolelle etsimään vikaa kesken suoran lähetyksen.

Bugi löytyi kyllä jälkikäteen tunnissa.

Olin kytkenyt kaksi kaapelia uuden kuituvastaanottimen jatkona olevaan SDI to Audio -muuntimeen niin, että liittimet eivät olleet kunnolla pohjassa. Harmi kyllä, kaikki mittarit näyttivät, että ääni kulki aivan normaalisti. Se vain säröytyi niin pahasti, ettei puheesta saanut mitään selvää.

Kuvassa punaisella ympyröitynä audioliittimet, jotka lähtevät videomikserille valokuituvastaanottimen kyljestä. En ollut painanut plugeja kunnolla pohjaan saakka. Tuloksena oli pahasti säröytynyttä robottipuhetta ja pauketta, josta ei saanut kukaan mitään selvää.

Kuvassa punaisella ympyröitynä audioliittimet, jotka lähtevät videomikserille valokuituvastaanottimen jatkona olevasta SDI to Audio -muuntimesta. En ollut painanut plugeja kunnolla pohjaan saakka. Tuloksena oli pahasti säröytynyttä robottipuhetta ja pauketta, josta kukaan ei saanut mitään selvää.

Vaimoni on jo pitkään epäillyt, että keskityn näissä videohommissani aivan liikaa tekniikkaan – siis sisällön kustannuksella. Tapansa mukaan hän on oikeassa.

Aloitan esimerkiksi kaikki rakennusprojektit aina niin, että marssin ensin tyhjentämään paikallisen Bauhausin hyllyt. Sieltä löytyy kasapäin “tarpeellisia” työkaluja, joita ilman on turha edes kuvitella ryhtyvänsä mihinkään taulun ripustamista kummempaan.

Näin on käynyt myös studioprojektissani. Olen rakentanut puolentoista vuoden aikana sellaisen tekniikkahärdellin, että sen suitsimisessa on vielä tekemistä. Ei se tietenkään ole enää missään suhteessa siihen, mitä vaikkapa lukupiirin kaltaisen webinaarin järjestämiseen oikeasti tarvitsisin.

Harmillista tällä kertaa oli se, että tuhlasin katsojien aikaa. Sitä paitsi moni heistä hakkasi koneensa lommoille ja rystysensä verille, kun epäili laitettaan vialliseksi. Ties montako puhelinta lensi seinään.

Toinen ikävä piirre episodissa oli se, että pilipaliääni meni nauhureille saakka. Kuvaammekin lähetyksen ensi viikolla uudelleen niin, että pääsen julkaisemaan tallenteen Juutuupissa.

Erityisen vitsikästä tässä on se, että aivan käteni ulottuvilla oli parikin äänitintä. Olisin voinut nauhoittaa jorinat ihan vain varmuuden vuoksi ilman, että siitä olisi ollut mitään erityistä vaivaa.

Pohdiskelin viikonloppuna syntyjä syviä:

Kuudesta lukupiiristä on onnistunut teknisesti jotakuinkin moitteetta vain yksi – ja sekin hamassa menneisyydessä tammikuussa. Pitäisikö siis iskeä rukkaset naulaan ja keskittyä johonkin hyödyllisempään?

Vastaus on että ei pitäisi. Seuraavaa lukupiiriä pukkaa jälleen perjantaina klo 9:15. Tosin vasta elokuun 25. päivänä.

Pähkimme silloin kirjaa nimeltä Creativity, Inc., jonka on kirjoittanut Pixarin pomo Ed Catmull. Hän kertoo mainiosti siitä, miten asiantuntijoita ja taiteilijoita kannattaisi johtaa.