Kysynnän ja tarjonnan periaatteen luulisi jokaisen ymmärtävän. Kun kinkun hinta K-kaupassa kasvaa, porukka ostaa vähemmän possua. Ja tietysti päinvastoin*.

Mutta erityisesti kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen on kamppaillut jo vuosia sen kanssa, ettei kuvio olekaan kaikille niin selvä. Olen nähnyt hänet monta kertaa ruudussa selittämässä, miten työn tarjonta vähentäisi työttömyyttä.

Aluksi en itsekään ymmärtänyt, mitä hän yritti sanoa. Luulen (tai ainakin salaa toivon), että myös muilla oli vaikeuksia. Onneksi ex-liberalainen Heikki Pursiainen on monta kertaa hakannut sormet sinisinä näppistään niin, että asia aukeaisi meille taviksillekin.

Lopulta asia on yksinkertainen. Seuraava esimerkki on peräisin Pursiaisen tekstistä Vasemmistoliiton kannustindenialismi syyskuulta 2016:

“Yritys tietää, ettei kukaan suostu asiakaspalvelutehtävään 2000 eurolla kuussa. Pitäisi maksaa vähintään 2500. Yritys ei kuitenkaan pysty kannattavasti maksamaan enempää kuin 2000. Yritys ei palkkaa ketään.

Mutta se ei tietenkään ilmoita tästä kaikelle kansalle julkaisemalla turhia työpaikkailmoituksia. Yrityksessä ei siis näytä olevan avoimia työpaikkoja.

Silti, jos työttömyysturvan leikkaaminen pudottaa palkkavaatimukset 2000 euroon, yritys palkkaa ihmisiä asiakaspalveluun. Syntyy työpaikkoja, joiden olemassaoloa ei mitenkään voinut päätellä avointen työpaikkojen määrästä.”

Vasemmistoliiton Li Andersson reagoi Pursiaisen tekstiin näin:

“Kyse on siis työn tarjonnan lisäämisestä ja palkkatason painamisesta alas. Korkeiden palkkaerojen ja työllisyyden välillä ei kuitenkaan ole osoitettavissa yhteyttä. Työn tarjonnan ja kysynnän suhde on yksi vahvimmiten palkkatasoon vaikuttavista mekanismeista.

Siksi oikeisto ajaa johdonmukaista työn ylitarjonnan politiikkaa. Mitä halvemmin ihmiset myyvät työtään, sitä suurempi osuus työn arvosta voidaan tulouttaa osinkoina. Mitä lujemmin työttömyydestä rangaistaan, sitä pitemmälle ihmiset joutuvat joustamaan.”

Lisäksi Andersson pelottelee, että matalat palkat saattavat käydä valtiolle kalliiksi, kun joutuisimme paikkaamaan pieniä liksoja tulonsiirroilla. Ikään sataprosenttisesti työttömät eivät kävisi vielä kalliimmiksi.

Li Andersson päätyy siis monien vasemmistolaisten tapaan hokemaan, että “palkalla on tultava toimeen”. Palvelualojen ammattiliitto PAMin pomo Ann Selin purnasi vuoden ensimmäisessä Talouselämä-lehdessä (1/2018) aivan samaa:

“Hänen mielestään ei ole oikein, että kokopäivätyössä käyvä ihminen tarvitsee tulonsiirtoja. Niihin liittyy vahva köyhäinavun stigma.”

Kuten tiedämme, vasemmistolaisuuden kovaa ydintä on kyky kieltää todellisuus. Osmo Soininvaara totesi postauksessaan (15.12.2017) tulonsiirroista osuvasti näin:

“Jostain syystä muuten asumista ei katsota elämiseksi, koska täydentäviä tulonsiirtoja saa kyllä maksaa, jos niitä kutsutaan asumistueksi.”

Toisin sanottuna palkalla ei nykyisinkään tarvitse tulla toimeen, kunhan Selinin kiroama “köyhäinapu” on niemetty jotenkin hygieenisesti – siis vaikkapa asumistueksi. Toinen vasemmistolle kelpaava köyhäinavun kiertoilmaisu näyttäisi olevan nimeltään perustulo.

Älämölöä tuottanut aktiivimalli tähtää tietenkin siihen, että ainakin satunnainen työtön ehkä tyytyisi vaikkapa 2000 euron kuukausipalkkaan sen sijaan, että hän jahtaa sitkeästi 2500 euron liksaa.

Toimittaja Juhana Rossi pohti tuoreessa Kauppalehti Optiossa (18.1.2018) viisaasti, että aktiivimallin herättämä suuttumus näyttäisi perustuvan toisistaan poikkeaviin käsityksiin työttömyyden syistä:

“Arjen ajattelussa työttömyys mielletään ulkoapäin tulevaksi onnettomuudeksi. Tässä ajatuskulussa työttömyys johtuu työpaikkojen puutteesta, johon työtön ei voi juuri omilla valinnoillaan vaikuttaa.”

Rossin mielestä se kilpaileva näkökulma on sitten juuri Vartiaisen, Pursiaisen ja kumppaneiden kysyntä- ja tarjontamalli:

“Jos työtön sopeuttaa palkkavaatimuksensa yrityksen palkanmaksukykyyn, syntyy uusi työpaikka. Tässä ajattelussa työpaikkojen määrä ei siis ole ennalta määrätty, vaan työttömyyden tulkitaan johtuvan osin siitä, että työtön ei tee valintoja, jotka johtaisivat uuden työpaikan syntyyn.”

Vasemmisto ajattelee siis, että työnhakija ei voi vaikuttaa työpaikkojen määrään. Oikeisto taas toteaa, että totta kai (työnsä) myyjä voi ihan itse kasvattaa kysyntää tinkimällä hinnastaan.

Selinin hengenheimolaisten mielestä tulonsiirto ei ilmeisesti ole kovin paha asia, kunhan autettava on sataprosenttisen työtön. Taustalla lienee juuri tuo ajatus, ettei työttömyys ole missään tapauksessa kenenkään oma syy. Silloin sitä ei tarvitse hävetä.

Mutta jos pamilainen menisi pienipalkkaiseen työhön ja saisi lisäksi yhteiskunnan tukea, se onkin tosi nöyryyttävää.

Moista asennetta voisi tietysti soimata pikkumaiseksi diivailuksi. Toisaalta näkökulma on aivan looginen.

Myös moni kiireinen ammattilainen ottaa heti nokkiinsa, kun joku tulee vinkumaan hänen työtään rupuhintaan.

Nyt pitäisikin vain paketoida ja nimetä köyhäinapu niin myönteisesti, ettei se leimaa uhria.

En väitä, että se olisi helppoa. Mutta vaikkapa Soininvaaran havainto asumistuesta osoittaa, että se on mahdollista.

Kun tukipaketin imago olisi kunnossa, ylpeinkin liiton jäsen saattaisi taipua pienipalkkaisiin töihin. Se lienee parempi vaihtoehto kuin täyspäiväisesti työttömänä kotonaan kökkivä duunari.

Köyhäinapu pitäisi tuotteistaa uudelleen niin, ettei se nöyryytä kohdettaan.


* Lisäys 21.1.2018 klo 19:15: Jätin tästä tarkoituksellisesti pois sönkötykset Giffenin hyödykkeistä. Se ei ole nyt tässä yhteydessä oleellinen asia.