Kevään viimeinen Copywritereiden salainen veljeskunta paljastaa -koulutus on paketissa. Kurssille saapui 19 kirjallisesta myyntityöstä kiinnostunutta.

Palautteet ovat erittäin herttaisia siihen nähden, että taas kerran yritin tunkea päivään enemmän kuin siihen mahtui.

Ei tämä tietenkään tämänkertaista porukkaa enää lohduta. Mutta ensi kerralla aion soveltaa ketteriä menetelmiä. Pilkon päivän moduuleihin, jotka pisteytän laajuutensa perusteella.

Osallistujat saavat itse järjestää päivän aiheet tärkeysjärjestykseen. Aloitamme tärkeimmästä ja etenemme yksi kerrallaan vähemmän tärkeitä kohti.

Päivä päättyy, kun päivä päättyy. Ehkä ehdimme käsitellä yhdeksän aihetta. Tai kolmetoista. Tai 27 kpl. Mutta aikataulua emme ylitä.

Palautekupongeista löytyi pari näkemystä, joita on pakko kommentoida. Ensimmäinen niistä kuului näin:

“Hyvin paljon kouluttajan markkinointia omasta bisneksestä.”

En tietenkään voi tietää, ymmärsinkö ajatuksen varmasti oikein. Mutta veikkaan, että kyse oli päivän aikana kertomistani esimerkeistä, jotka ovat peräisin asiakasprojekteistani.

Ehkä sekin vaivaa joitain osallistujia, että esittelen enimmäkseen onnistumisia. Toki virheistäkin oppisi. Ehkä epäonnistumisia pitäisi siis käsitellä enemmän.

Jäin joka tapauksessa pohtimaan, että jos en kerro omista kokemuksistani, mikä olisi vaihtoehto?

Pitäisikö kertoa muiden kokemuksista?

Tarkoittaisiko se kirjoista ja lehdistä lukemiani juttuja Harley Davidsonista, Applesta, Uberista ja Airbnb:stä + kirsikaksi kakun päälle vielä Kone?

Tämä on oleellinen kysymys. Olen osin juuri siksi myynyt ja vetänyt projekteja vuosikausia, että niistä kertyisi kokemuksia ja esimerkkejä kurssien materiaaliksi.

Joku konkarikouluttaja totesi joskus, että jutut vanhenevat parissa vuodessa. Siksi uusia hankkeita pitäisi olla putkessa koko ajan. Muuten lähde kuivuu jossain vaiheessa.

Siihen en sentään usko, että monikaan toivoisi enemmän akateemisten periaatteiden pohdintaa.

Toinenkin palaute veti mietteliääksi:

“Esimerkit vanhahkoja.”

Kommentoija saattaa tarkoittaa, että hän on osallistunut vaikkapa sissimarkkinoinnin kurssilleni joskus. Tai hän on lukenut kirjojani. Tai jutut olivat tuttuja jostain muusta lähteestä.

Siinä tapauksessa saatoin kierrättää hänen näkökulmastaan kulahtaneita tarinoita, mikä tietenkin on puuduttavaa.

Toinen vaihtoehto on tietysti se, että liian monet esimerkkini olivat absoluuttisesti liian iäkkäitä. Ne tosiaan saattavat olla kymmenen, kaksikymmentä tai jopa 117 vuotta vanhoja.

Tämäkin on kaksipiippuinen juttu. Kumpi on parempi vaihtoehto:

  1. Esimerkki on satavuotias, mutta aivan helevetin hyvä.
  2. Esimerkki on vuoden 2018 maaliskuulta, mutta se ei ole läheskään niin nasakka kuin edellisen kohdan satavuotias.

Kumpi pitäisi valita?

Monet vanhat esimerkit ovat jääneet elämään tietenkin siksi, että ne ovat olleet lajissaan harvinaisia täysosumia. En ymmärrä, miksi jokin loistava vanha idea ei soveltuisi nykyaikaan.

Kokemukseni on, että ikioma kokemuksesi on tuplasti kiinnostavampi kuin kertomuksesi jonkun toisen kokemuksesta.

Tässä jälleen osallistujien sensuroimattomat palautteet:

A. Kerro lyhyesti, millainen oli päivän anti

  • “Käytännön copy-ideoita ja niksejä.”
  • “Vielä hämärän peitossa.”
  • “Herätti ajatuksia, aion testata.”
  • “Sain mitä hainkin: näkemystä tehokkaaseen markkinointiin.”
  • “Esimerkkitarinat, keinot rakentaa asiakkaan kiinnostus / hämmästys. Hyviä psykologisia vipuja ja menetyksen ymmärrys.”
  • “Erotu. Ole rohkea. Älä pelkää. Ajattele.”
  • “Omien näkemysten ravistelu ja silmien avaaminen omien urautuneiden tekstintuoton tyhmyyksien suhteen.”
  • “Mieti kenelle viestit, miten ja miksi -> uutta ja vanhaa sisältöä.”
  • “Innostava koulutus, josta sai paljon uutta omaan työhön.”
  • “Vahvisti ja terävöitti omaa ajattelua.”
  • “Lisää ymmärrystä mainostekstien tehokkuuteen.”
  • “Viestin terävöittäminen Todo-listalle!”
  • “Hienosti käsitelty psykologian kannalta ihmisen käyttäytymistä ja sen ilmenemistä.”
  • “Viestin voima. Viestin kohdentaminen. Copywriterin tehtävä.”
  • “Esimerkit.”
  • “Myyvän tekstin tekoon apuja. Niitä tuli :)”
  • “Ydinpointteja copyna toimimiseen.”

B. Koulutuksen sisältö (asteikolla 1–5, 1=huono, 5=erinomainen)

  • Vastasi ennakkoinformaatiota: 4,3 (yleisin vastaus: 4)
  • Sisällön kiinnostavuus ja hyödyllisyys: 4,6 (yleisin vastaus: 5)
  • Opitun hyödynnettävyys omiin tarpeisiin: 4,5 (yleisin vastaus: 5)
  • Teorian ja käytännön yhteensovittaminen: 4,4 (yleisin vastaus: 5)
  • Koulutusmateriaali: 4,3 (yleisin vastaus: 5)
  • Kokonaisarvioni kurssista: 4,5 (yleisin vastaus: 5)

Kommentit koulutuksen sisällöstä

  • “Hyvin paljon kouluttajan markkinointia omasta bisneksestä.”
  • “Esimerkit vanhahkoja.”
  • “Osa aiheista jäi käsittelemättä/vähemmälle huomiolle -> aikataulu. Loistavaa Jari, otit ajasta kaiken irti ja ainakin yritit paikata aikatauluongelmaa.”
  • “Mustavalkoprinttimateriaali. Voisi olla värikuvatkin.”
  • “Hyvä koulutus.”
  • “Sisältö oli mielenkiintoinen ja ajankohtainen. Juuri sitä, mitä olin hakemassa.”
  • “Aikaa olisi saanut olla jopa enemmän vasta-alkajan näkökulmasta. Soveltaminen omaan työhön tulee sujumaan helposti.”
  • “(Opitun hyödynnettävyys & teorian ja käytännön yhteensovittaminen) haastavaa, mutta tavoiteltavaa. Ihanaa, että materiaali oli saman tien käytössä + tilaa muistiinpanoille.”
  • “Hyvin mielenkiintoinen!”
  • “Aikataulutus ei aivan toiminut. Olisi tarvittu tunti lisää aikaa.”

C. Koulutuksen etenemisvauhti

  • Liian hidas: 2 osallistuja
  • Sopiva: 13 osallistujaa
  • Liian nopea: 0 osallistujaa

Kommentit koulutuksen etenemisvauhdista

  • “Liian hidas aamupäivällä, liian nopea iltapäivällä, keskimäärin sopiva.”

D. Kouluttaja Jari Parantainen (asteikolla 1–5, 1=huono, 5=erinomainen)

  • Aiheen hallinta ja asiantuntevuus: 4,9 (yleisin vastaus: 5)
  • Kouluttajataidot ja opetustyyli: 4,7 (yleisin vastaus: 5)

Kommentit kouluttajasta

  • “Liian miesaiheisiin keskittynyt ja “cocky”.”
  • “Jos haluat kannustaa keskusteluun, varaa sille aikaa.”
  • “Sopivan rauhallinen.”
  • “Jari on hauska ja osaa puhua nasevasti + tuntee selvästi aiheen erinomaisesti.”
  • “Mielenkiinto pysyi yllä koko koulutuksen ajan.”
  • “Mielenkiinto aiheeseen säilyi koko ajan.”
  • “Kiitokset hyvästä päivästä!”
  • “Jari kyllä tiesi mistä puhui!”
  • “Hyvä tyyli ja asiantuntemus.”
  • “Kokemuksen syvä rintaääni kuului.”

E. Ratekoulutuksen palvelu  (asteikolla 1–5, 1=huono, 5=erinomainen)

  • Koulutuksesta tiedottaminen 4,5 (yleisin vastaus: 5)
  • Yhteydenpito: 4,4 (yleisin vastaus: 5)
  • Palvelualttius ja ystävällisyys: 4,3 (yleisin vastaus: 5)

Kommentit Ratekoulutuksen palvelusta

  • “Olin itse aktiivinen.”
  • “Mahtavaa, että matskut olivat hyvin sidottu napakka paketti, johon helppo tehdä muistiinpanoja.”
  • “Infokirje tuli aika myöhään.”

F. Oheispalvelut (asteikolla 1–5, 1=huono, 5=erinomainen)

  • Ruokailut: 4,4 (yleisin vastaus: 5)
  • Koulutustilat: 4,0 (yleisin vastaus: 4)
  • Sijainti: 3,9 (yleisin vastaus: 5)

Kommentit oheispalveluista

  • “Todella vaikea löytää.”
  • “Koulutustila vanhanaikainen.”
  • “Viheliäiset tuolit; käsinojista saa reidet mustelmille, eivät toimi tällaisessa pöytäjärjestyksessä.”
  • “Hyvä ruoka ja paikka.”
  • “Hyvä ruoka, perusok ympäristö, kaukainen lokaatio.”
  • “Ruoka oli lopussa, tuli kyllä lisää. Tila on hiukan viileä. Sijainti julkisilla hankala.”
  • “Hankala tulla julkisilla (Vantaalta…).”
  • “Hyvä sijainti hyvien kulkuyhteyksien päässä.”
  • “Vaikea tulla. Ei mitenkään tunnettu paikka.”

G. Mistä kuulit koulutuksesta?

  • Sähköposti 10 kpl
  • Kollega 2 kpl
  • Esimies 2 kpl
  • Netti 2 kpl
  • Pölli tästä -blogi 2 kpl

H. Muut huomiot / mitä aiheita enemmän / vähemmän?

  • “Tehokas viestintätoimiston käyttö (asiakkaan kannalta siis – eli miten saan haluamaani markkinointia).”
  • “Olin saanut tietoa Parantaisesta lukemalla kirjoja ja eMBA-opinnoista. Aluksi pelästyin, kun paikalla vain copywritereita, mutta aiheet olivat tosi hyödyllisiä omissa asiantuntijapalveluiden tuotteistusprojekteissa ja tekstin/tarinan kerronnassa asiakkaille.”
  • “Miten vakuuttaa yrityksen johto siitä, että rohkeus kannattaa ohi nössöyden.”
  • “Lopun etukäteen hehkutettu tärkein anti jäi aikatauluongelmien takia aika ohueksi.”
  • “Kaksi päivää olisi mennyt näiden samojen aiheiden tiimoilta.”
  • “Aika loppui kesken (vaikea sanoa, mitä olisi pitänyt käsitellä vähemmän).”
  • “Formaatin voimalle jäi liian vähän aikaa.”
  • “Psykologisten vipujen käyttöä.”

I. Muita kommentteja kurssin kehittämiseksi?

  • “Hyväntekeväisyyden ja varainkeruun markkinointi. Asiakkaita koulutukseen riittäisi.”
  • “Hyvä tapa välttää kiusalliset esittelyt korvaavalla saman asian esittelyllä.”
  • “Copyna asiaspidossa – kuinka innostaa ja kasvattaa lojaliteettia copyna?”