Etsi kirjoituksia
Close this search box.

Jahtaako Porin Jazz väärää kamelia?

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Porin Jazzin toimitusjohtajaksi valittu Aki Ruotsala tuntuu uskovan, että homoudesta voi ”parantua”. Niinpä festareiden hallitus reagoi ripeästi eilen. Se hyvästeli toimarinsa, siis ennen kuin tämä ehti edes aloittaa virassaan.

Ainakin oman somekuplani enemmistö tuntuu olevan liikuttavan yksimielinen siitä, että näin pitikin toimia. Muuten Porin Jazzin imago olisi kärsinyt. Se taas tietäisi bisnekselle hallaa.

Itse en ole asiasta lainkaan niin varma.

On aivan mahdollista, että Poriin olisi tunkenut tavallistakin enemmän porukkaa, jos Ruotsala olisi saanut pitää työpaikkansa.

Tässä saattoi käydä taas kerran niin, että johtajat (Porin Jazz ry:n hallituksen jäsenet) jahtaavat aivan väärää kamelia.

Taustaksi kannattaa vilkaista juttua, jonka kirjoitin kolme vuotta sitten: Mikä on jokaisen markkinoijan pahin vihollinen?

Usein tehokas markkinointi jakaa yleisön kahtia:

  1. Osa porukasta koostuu ns. hyödyllisistä idiooteista. He suistuvat moraalipaniikkiin ja tuottavat maailmaan älämölöä.
  2. Toinen ryhmä riemastuu siitä, että hyödylliset idiootit ovat niin idiootteja.

Näiden kahden ryhmän ulkopuolelle saattaa toki jäädä suurin osa yleisöstä. Heitä koko juttu ei voisi vähempää kiinnostaa. Jupakka on enintään uutinen muiden joukossa.

Joka tapauksessa markkinoijan näkökulmasta kahteen vastakkaiseen leiriin ryntäävän yleisön jakauma muistuttaa kaksikyttyräistä kamelia tähän tapaan:

Vasemmalla on suuttunut sakki hyödyllisiä idiootteja. He muodostavat ensimmäisen kyttyrän.

Asiasta riemastuneet sijoittuvat oikealle. Heitä saattaa olla selvästi vähemmän kuin idiootteja, mutta ihan kohtuullisesti kuitenkin. He muodostavat oman kyttyränsä.

Mutta kuten yllä linkkaamastani tekstistä selviää, 99 prosenttia johtajista kuvittelee, että heidän kannattaa metsästää dromedaareja:

Merkittävä suomalainen filosofi Johanna ”Tuksu” Tukiainen on todennut, että rakkauden vastakohta ei suinkaan ole viha. Se on välinpitämättömyys.

Yksikyttyräinen käyrä esittää juuri sellaista tilannetta, jossa lähes koko yleisö ahtautuu jakauman keskelle. He ovat siis välinpitämättömiä.

Ylivoimainen enemmistö markkinoijista rakastaa dromedaaria. Ammattikunnan tyypillinen edustaja kuvittelee sitkeästi, että hänen tavoitteensa on hissutella ja hyssytellä asiakkaat ostoksille.

Ehdotan, että mietit asiaa hetken. Kumpi lähestyminen tuottaisi enemmän kauppaa? Hoituuko homma yhdellä kyttyrällä? Vai pitäisikö niitä sittenkin olla kaksi?

Kahden kyttyrän periaate tarkoittaa, että pusket yleisön tahallasi kahteen ryhmään. Sopiva vastakkainasettelu tuottaa hurjasti kauppaa.


Tule juttelemaan kameleista ja kyttyröistä kanssani nenätysten.

Paljastan jälleen Copywritereiden salaisen veljeskunnan oppeja tiistaina 18. syyskuuta 2018. Kurssin järjestää Ratekoulutus.

Paikkana on entiseen tapaan Scandic Helsinki Aviacongress. Nimestään huolimatta se nököttää lentokentän kupeessa Vantaalla.

Ilmoittaudu heti mukaan ennen kuin paikat loppuvat taas kesken. Ehdit mukavasti kaukaakin, koska aloitamme vasta klo 9:30.


5 vastausta

  1. Juuri eilen mietin että tämä keskustelu saattaa olla parasta mitä Porin Jazzille voi bisnesmielessä tapahtua. Jos vain osaisivat hyödyntää asian oikein.

    Vaikka kaikissa viestinnän kriisioppaissa tämä on varmasti pahinta mitä voi tapahtua, ei se sitä välttämättä itse bisnekselle ole. Uusi toimari (josta ei ikinä tullut toimaria) yhdessä toimittajan tekemän skuupin kanssa taisivat tehdä sellaisen markkinointitoimenpiteen mihin normaalisti palaisi vähintään satoja tuhansia, ehkä enemmänkin. Ainakin toimari on erorahansa ansainnut. Kaiken lisäksi tapahtuma sai itselleen markkinointia suosikkilaulajien (Alma, Vesala) toimesta, vieläpä kv-tasolla.

    Nyt Porin Jazzin on syytä toivoa että tällainen keskustelu jatkuu mahdollisimman kauan. Nyt ei ole syytä tyhjentää pajatsoa kerralla vaan seuraavalla viikolla vielä erotetun tj:n ”nyt on Porin Jazzerilta potkut saaneen toimitusjohtajan selitysten vuoro” jne.

    Ps. Mitä tulee itse asiaan niin jos Ruotsala uskoo ”eheytyneitä” ja heidän tarinoita niin vaikea häntä kai siitä asiasta on syyttääkään. Jos ei uskoisi niin sitten hän taitaisi vähätellä ihmisten kokemuksia. Niin tai näin, aina väärin päin.

    1. Porin Jazzin hallituksen olisi ehkä kannattanut sinnitellä hiukan. Tästä olisi voinut kehittää keskustelun suvaitsevaisuudesta ja vapaudesta esittää typeriäkin mielipiteitä.

      Todella rautahermoinen organisaatio olisi järjestänyt äänestyksen niin, että yleisö olisi saanut päättää toimitusjohtajan potkuista. Mutta vain pääsylipun ostaneilla olisi äänioikeus.

    2. ”Todella rautahermoinen organisaatio olisi järjestänyt äänestyksen niin, että yleisö olisi saanut päättää toimitusjohtajan potkuista. Mutta vain pääsylipun ostaneilla olisi äänioikeus”

      Tämän päivän kolosseum 😀 Tuotaisiin peukutus tai disliketys somesta suoraan estradille! Eikö tuo olisi aika oikeudenmukaista, maksavat asiakkaat saisivat päättää mitä mieltä ovat?

  2. Ilman erottamista koko kohua ei olisi tuskin edes syntynyt tuossa laajuudessa. Aika harvaa loppupelissä jaksaa enää kiinnostaa homokeskustelut. Mielestäni juuri markkinoinnin näkökulmasta erottaminen teki tästä kohun.

    1. Riippuu tietysti siitä, mikä on kohun määritelmä. Ainakin Porin Jazzin hallituksen näkökulmasta tilanne oli lähdössä käsistä. Potkut oli vain reaktio.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Vinkit kriisijohtamiseen
Minna Elomaa

Nesteestä nosteeseen – TOP 10 vinkit kriisijohtamiseen

Tuotteistuksen kolme vaihetta on lupaus, lunastus ja paikkaus. Paikkausvaiheeseen päästään, jos jotain menee pieleen. Kokosin omista kokemuksistani vuosien varrelta kriisitilanteen haltuunottoon vinkit, joita olen arjessa

fossiili-3
Jari Parantainen

Valtuutetun vaarallinen johtamisvinkki

Päätä ensin tavoitteet ja vasta sitten resurssit. Jos annat resurssien ohjata tavoitteita, organisaatiosi päätyy muiden fossiilien seuraksi aika pian.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.