Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Olisi edes pyryttänyt

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Viestin tärkein ominaisuus on ymmärrettävyys. Siksi epäolennainen kannattaa karsia. Mutta joskus se saattaa johtaa traagiseen tulokseen.

Jari Tervo on esittänyt mainion esimerkin siitä, miten virkkeestä kannattaa karsia läski. Hän on käyttänyt esimerkkinä lausetta ”Ulkona oli sankka lumipyry”.

Lienee selvää, että lumipyry tekee tepposensa aina ulkona. Vai oletko kuullut, että sellainen olisi riehunut sisällä? Siksi ulkona-sana on tarpeetonta painolastia.

Entä lumipyry? Voiko pyry olla muuta kuin lunta? Ei kai. Siksi lumi-sana on turha.

Oletko joskus törmännyt ohueen pyryyn? Tuskin, sillä pyry on lähtökohtaisesti sankan lumisateen nimi. Siksi myös ”sankka” joutaa roskiin.

Lause typistyy lopulta yhteen sanaan: ”Pyrytti”.

Joitain vuosia sitten erään suuren it-yrityksen toimitusjohtaja halusi, että kirjoittaisin hänen myyntiesityksensä selkokieliseksi. Siis sellaiseksi, että sitä ymmärtäisi joku muukin kuin vain tietotekniikka-ammattilainen.

Tein työtä käskettyä. Kun esittelin lopputuloksen, johtaja oli tyrmistynyt. Hänen mielestään oli mahdoton ajatus, että hän menisi esittämään moista isojen yritysten päättäjille.

Utelin tietysti syytä. Asiakkaani selitti, että viestistä oli kadonnut kaikki mystiikka. Eihän kukaan olisi valmis maksamaan it-toimittajalle isoja rahoja, jos heidän ratkaisunsa alkavat tuntua liian yksinkertaisilta!

Kuten arvata saattaa, en saanut jatkotilauksia.

Uskomatonta kyllä, joskus käy vielä hullummin.

Olin aikanaan vuoden Sitran omistaman yhtiön alihankkijana. Tehtäväni oli arvioida mahdollisesti rahoitettavia liikeideoita. Samalla autoin muutamia yrittäjiä kiteyttämään myyntipuheensa.

Kerran sovelsimme Jari Tervon menetelmää. Aloimme typistää markkinointijorinasta turhia osuuksia. Tavoitteena oli tiivistää viesti niin napakaksi kuin mahdollista.

Lopputulos oli hiukan kiusallinen. Kun kaikki pöhö oli karsittu, jäljelle ei jäänyt sanaakaan.

Kaikki neukkarissamme istuvat pohtivat luultavasti samaa: olisi edes pyryttänyt.

Varmista, että myyntipuheesi koostuu jostain muustakin kuin vain hienoista sivistyssanoista, turhista adjektiiveista ja tyhjänpäiväisestä kerskailusta.

Lähde: Puhevalta, Juhana Torkki 2006

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Tuotteistaminen ennen verkkosivu-uudistusta
Riikka Nurmi

Tuotteistajan vinkit verkkosivu-uudistukseen

Tuotteistaminen varmistaa verkkosivu-uudistuksessa, että verkkosivustosi ja markkinointiviestisi puhuttelevat asiakasta ja saat enemmän kauppaa. Millaisilla laseilla omaa palveluvalikoimaa ja verkkosivua kannattaisi tarkastella ennen uudistusta?

Sakkojen tuotteistaminen
Tommi Elomaa

Kannattaisiko sakot tuotteistaa?

Matkailijan matka katkesi koneesta poistamiseen Pariisissa. Avoimeksi jää, millainen lasku tuosta lankeaa – jos lankeaa. Olisiko sakkojen tuotteistuksella mitään vaikutusta?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.