Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Ikkunanpesijän dilemma

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Saako ikkunanpesijä käydä pesemässä talostasi ikkunan luvatta? Suomalainen kauhistuu ajatusta. Reaktio kertoo, miten huonosti markkinoijan matikkapää toimii.

Jo tutuksi tullut ikkunanpesijä iskee taloni kimppuun viikon päästä. Hän kertoi epäonnistuneensa (sissi)markkinoinnissaan viime vuonna näihin aikoihin.

Miekkonen oli jakanut katumme varrella olevien talojen postilaatikoihin mainoksensa. Yksikään naapureistani ei ollut tilannut hänen palvelujaan.

Olen käyttänyt koulutuksissani hänen lentolehtistään esimerkkinä siitä, miten tilauksia olisi ollut helppo hankkia varsin pienin muutoksin. Siinä yhteydessä on käynyt ilmi, miten huonosti kokeneetkin markkinoijat osaavat laskea.

Kun tivaan riittävän kauan, aina joku yleisöstä lopulta keksii, että ehkä ikkunanpesijän kannattaisi käydä pesemässä yksittäisiä talojen ikkunoita omin luvin. Selvähän se, että työnäyte herättelisi ostajaehdokkaita.

Reaktio on mielenkiintoinen. Välittömästi monet kauhistuvat ajatusta tontilla hiiviskelevästä ikkunanpesijästä. Karvat nousevat pystyyn.

”Ainakaan minun talooni ei saa kukaan koskea ilman lupaani!”

Ymmärrän toki näkökulman. Mutta kun esimerkkiin tiivistyy yksi kaikkein tärkeimmistä markkinoinnin periaatteista. Samalla se on yksi vaikeimmista. Suurin osa alan ammattilaisina itseään pitävistä ei lopulta ymmärrä sitä koko uransa aikana.

Kutsun tätä ikkunanpesijän dilemmaksi. Hänellä on kaksi vaihtoehtoa:

1. Ikkunanpesijä kunnioittaa suomalaisen reviiriä, eikä tunkeudu tonteille luvatta.

2. Ikkunanpesijä iskee salaa. Yhdeksän uhria kymmenestä polttaa päreensä.

Ensimmäisen vaihtoehdon tulokset ovat tiedossa, koska mies on ne kertonut.

Kauppaa tulee tasan nollan euron arvosta.

Entä vaihtoehto kaksi? Sehän vasta surkea olisikin, koska lisäksi hän suututtaisi ihmiset. Niin hän varmistaisi, ettei tilauksia kertyisi koskaan myöhemminkään.

Väärin!

Toki yhdeksän asiakasta kymmenestä alkaisi riehua. Mutta yksi asiakas kymmenestä ihastuisi oma-aloitteiseen ikkunanpesijäämme niin, että hän tilaisi palvelun välittömästi.

Katumme varrella on runsaat 20 taloa. Kumpiko lähestymisistä tuottaa enemmän rahaa? Se, jonka tulos on nolla kauppaa? Vai se, jossa kauppoja syntyisi kaksi?

Nyt ei ole lainkaan mielenkiintoista saivarrella siitä, mikä on suuttuneiden ja ihastuneiden tarkka suhdeluku. Kyse on periaatteesta, joka koskee kaikkea markkinointia joka tapauksessa.

Hyvä markkinointi herättää aina tunteita. Muuten se ei vaikuta. Vaikuttamaton markkinointi on turhaa markkinointia.

Kaikki menestyvät tuotteistajat ja myyjät keskittyvät toimiin, jotka herättävät tunteita. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että osa asiakkaista suuttuu. Osa ihastuu. Tärkeintä on, että kaikki välinpitämättömät mahtuvat yhden Porsche 911:n takapenkille.

Mikseivät kaikki sitten suututtele asiakkaitaan, jos käytäntö kuitenkin tuottaisi kultaa ja mirhamia?

Kyse on pelosta jälleen kerran. Suomalainen markkinoija ei hallitse pelkoaan. Hän kammoksuu yleisön kielteisiä reaktioita niin ankarasti, että hän tyhjentää mieluummin kymmenen kesämökin ulkohuussia.

Jaa asiakaskuntasi kylmän rauhallisesti kahtia. Mitä useampi hermostuu, sitä ahkerammin kassakoneesi kilisee.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Tuotteistaminen ennen verkkosivu-uudistusta
Riikka Nurmi

Tuotteistajan vinkit verkkosivu-uudistukseen

Tuotteistaminen varmistaa verkkosivu-uudistuksessa, että verkkosivustosi ja markkinointiviestisi puhuttelevat asiakasta ja saat enemmän kauppaa. Millaisilla laseilla omaa palveluvalikoimaa ja verkkosivua kannattaisi tarkastella ennen uudistusta?

Sakkojen tuotteistaminen
Tommi Elomaa

Kannattaisiko sakot tuotteistaa?

Matkailijan matka katkesi koneesta poistamiseen Pariisissa. Avoimeksi jää, millainen lasku tuosta lankeaa – jos lankeaa. Olisiko sakkojen tuotteistuksella mitään vaikutusta?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.