Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Lankesin syntiin. Palaan kaidalle tielle.

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Ensin kokeilin telemarkkinointia pitkästä aikaa. Projekti saavutti tavoitteensa. Kalenteriini ilmestyi kymmeniä asiakaskäyntejä.

Syntini eivät loppuneet siihen. Hiljattain päätin myös spämmätä. Vastaanottajat klikkailivat viestieni linkkejä ahkerasti.

Entä tulokset? Kertyikö kauppoja? Pursuuko pankkitili pätäkkää?

Tässä tapauksessa euroilla ei ole suurta merkitystä. Sillä sen sijaan on väliä, että molemmat tempaukset tuntuivat pahalta. Aivan kuin olisin käynyt potkimassa mummoja.

En kerta kaikkiaan halua tyrkyttää. Pääni ei kestä sitä. Syy on helppo ymmärtää. Vihaan niitä, jotka tunkevat palvelujaan tai tuotteitaan minulle.

Miksi sitten sorruin taas kerran?

Vika piilee tietenkin heikossa luonteessani. Epäilen jatkuvasti vakaumustani. Vastavirtaan on raskasta sätkiä.

Lukemattomat lähimmäiset yrittävät käännyttää. He hokevat päivät pääksytysten, miten älytöntä on odottaa, että asiakkaat itse ottaisivat yhteyttä. Olen passiivinen luuseri.

Mukavuusalueelle ei pidä jäädä kökkimään. Kehitys kuulemma pysähtyy. Puhelin kouraan vain. Uutta matoa koukkuun! Aina joku kuitenkin ostaa.

Ainoa lohtuni on, että meitä on muitakin. Kuulin hiljattain ison yhtiön järjestämästä kilpailusta. Kunkin työntekijän oli marssittava päiväksi call centeriin soittamaan kylmiä puheluja.

Osa asiantuntijoista ilmoitti, että he mieluummin sanovat työsopimuksen irti. Eivät kuulemma vitsailleet.

Kun uskovaisen linja horjuu, hän alkaa tutkia Raamattua, Koraania tai mitä pyhää kirjaa kukin sattuu arvostamaan.

Itse aion kerrata opuksen nimeltään Permission Marketing. Sen on rustannut oppi-isäni ja ylipappini Seth Godin jo vuosia sitten.

Lisäksi olen luvannut itselleni pyhästi, että horjuin kaidalta tieltä viimeisen kerran. En tyrkytä enää koskaan. Jos linjani on jonkun mielestä älytön, se olkoon hänen ongelmansa.

Ota yhteyttä vain sellaisiin ihmisiin, jotka ovat sitä sinulta pyytäneet.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

nancy-hughes-CswOWBovmVs-unsplash
Minna Elomaa

Tukeeko palveluvalikoima strategiaasi?

Palveluvalikoimalla on yllättävänkin suuri vaikutus toiminnan tehokkuuteen ja kannattavuuteen. Missä kunnossa palveluvalikoimasi on? Tukeeko se strategian tavoitteita vai kaipaisiko se läpikäyntiä?

Tuotteistaminen ennen verkkosivu-uudistusta
Riikka Nurmi

Tuotteistajan vinkit verkkosivu-uudistukseen

Tuotteistaminen varmistaa verkkosivu-uudistuksessa, että verkkosivustosi ja markkinointiviestisi puhuttelevat asiakasta ja saat enemmän kauppaa. Millaisilla laseilla omaa palveluvalikoimaa ja verkkosivua kannattaisi tarkastella ennen uudistusta?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.