Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Naiset eivät arvosta työtään

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Tuoreet verotilastot kertovat, että naiset ovat edelleen palkkakuopassa. Mutta aiheuttavatko he tilanteensa ihan itse?

Tänään ilmestyneessä Helsingin Sanomien jokavuotisessa verojen taivastelunumerossa oli mukana otsikko ”Naisten työtä ei arvosteta”.

Toimittaja Annukka Oksanen kirjoittaa, että suomalaiset naiset ovat opiskelleet yliopistoissa jo 140 vuotta. Tasa-arvosta on puhuttu vuosikymmeniä. Silti vero- ja palkkatiedot kertovat karua kieltään.

Kovapalkkaisinkin nainen on vuoden 2009 verotilastoissa vasta sijalla 40.

Pisti silmääni viime viikon perjantain (29.10.2010) Hesarista mielenkiintoinen yksityiskohta Uuden insinööriliiton tekemästä tutkimuksesta. Lehti kertoi, että tuore naisinsinööri työllistyy miestä nihkeämmin.

Suurin sukupuoliero löytyi tutkimuksen kohdasta, jossa 800:lle keväällä valmistuneelle insinöörille esitettiin väite ”insinööriosaamiseni on huippuluokkaa”.

Miehistä 57 prosenttia oli samaa mieltä. Naisista vain 38 prosenttia piirsi rastinsa samaan ruutuun.

Insinööri laskee päissäänkin aika nopeasti, että alan miehen itseluottamus on keskimäärin 50 prosenttia rautaisempi kuin naiskollegansa.

Esimiehet yrittävät tänäänkin lukuisissa työpaikkahaastatteluissa arvioida, kenet he valitsisivat tasavahvojen ehdokkaiden joukosta.

No kumpikohan vetää pidemmän korren? Se joka uskoo kykyihinsä. Vai se joka vähättelee niitä?

Laukkakisoissakin riittää, että voittaja on turvan mitan muiden edellä. Palkinnon lisäksi se saa voittajan maineen.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Asiakkaan ongelma_1200px
Riikka Nurmi

Mistä niitä asiakkaiden ongelmia löytää?

Asiakkaan ongelma on keskeinen asia onnistuneessa tuotteistuksessa. Asiakkaan ongelmia ei tarvitse lähteä etsimään kovinkaan kaukaa. Yrityksessä asiakastietoa kertyy valtavasti ja tekoälyä kannattaa hyödyntää sen analysoinnissa.

nancy-hughes-CswOWBovmVs-unsplash
Minna Elomaa

Tukeeko palveluvalikoima strategiaasi?

Palveluvalikoimalla on yllättävänkin suuri vaikutus toiminnan tehokkuuteen ja kannattavuuteen. Missä kunnossa palveluvalikoimasi on? Tukeeko se strategian tavoitteita vai kaipaisiko se läpikäyntiä?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.