Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Mitä työnhakija voisi oppia Einsteinilta?

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Hesari julkaisi eilen (5.8.2013) jatkoa perinteiseen ikärasismi-juttusarjaansa. Yhteistä näille kirjoituksille on se, että päätelmät ikäsyrjinnästä perustuvat arveluihin. Niin tälläkin kertaa.

Hyvä toimittaja aloittaa henkilötarinasta. Tamperelainen Leena Helin, 56, oli lupautunut kohteeksi. Hän halusi vaihtaa työpaikkaa pari vuotta sitten.

”Helin arvioi lähettäneensä satoja työhakemuksia. Hän ei koskaan päässyt työhaastattelua pitemmälle. Hän ei keksi muuta selitystä kuin ikänsä.”

Tällä kertaa en kuitenkaan aio jupista ns. ikärasismista. Sen sijaan silmääni pisti tuo maininta sadoista työhakemuksista. Sekin on toistuva aihe. Muistelen, että hurjin noteeraus on ollut 600 hakemusta ilman tuloksia.

Näin työnhakija tietysti vakuuttaa, että a) hän todella on yrittänyt saada uutta duunia ja b) hän on sitkeä kuin saapasnahka.

Samalla lukema kertoo merkillisestä jääräpäisyydestä. Mielestäni Albert Einstein tarkoitti juuri sitä, kun hän määritteli hulluuden:

”Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia.”

Jos viisikymmentä ensimmäistä hakemusta ei tuota työpaikkaa, mistä kummasta syntyy ajatus, että seuraavat viisikymmentä muuttaisivat tilanteen?

Sadoilla työhakemuksillaan kehuva työnhakija paljastaa itsestään lähinnä epätoivottavia ominaisuuksia.

Hakija ei pysty muuttamaan suuntaansa, vaikka tulokset ovat olemattomia. Sen sijaan hän hakkaa päätänsä seinään. Hän tekee ehkä hyvää työtä – mutta vääriä töitä.

Jokainen fiksu markkinoija vaihtaa strategiaansa aika pian, jos hänen viestinsä eivät saa ostajia reagoimaan. Mitä järkeä olisi vaikkapa lähettää kuukaudesta toiseen suorakirjeitä, jotka eivät saa asiakkaita ostamaan?

Testaa jatkuvasti vaihtoehtoisia menetelmiä. Muuten et voi tietää, onko nykyinen tapasi tehokkain.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

nancy-hughes-CswOWBovmVs-unsplash
Minna Elomaa

Tukeeko palveluvalikoima strategiaasi?

Palveluvalikoimalla on yllättävänkin suuri vaikutus toiminnan tehokkuuteen ja kannattavuuteen. Missä kunnossa palveluvalikoimasi on? Tukeeko se strategian tavoitteita vai kaipaisiko se läpikäyntiä?

Asiakasreferenssin pyytäminen kannattaa tehdä helpoksi ja viedä osaksi prosessia.
Tommi Elomaa

10 syytä puristaa asiakasreferenssi

Referenssien pyytäminen koetaan vaikeaksi tai jopa noloksi. Miksi sinun kannattaisi aina puristaa referenssiasiakkaalta? Miten pyydät sen niin, että se on helppoa itselle ja asiakkaalle?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.