Hesari julkaisi eilen (5.8.2013) jatkoa perinteiseen ikärasismi-juttusarjaansa. Yhteistä näille kirjoituksille on se, että päätelmät ikäsyrjinnästä perustuvat arveluihin. Niin tälläkin kertaa.
Hyvä toimittaja aloittaa henkilötarinasta. Tamperelainen Leena Helin, 56, oli lupautunut kohteeksi. Hän halusi vaihtaa työpaikkaa pari vuotta sitten.
”Helin arvioi lähettäneensä satoja työhakemuksia. Hän ei koskaan päässyt työhaastattelua pitemmälle. Hän ei keksi muuta selitystä kuin ikänsä.”
Tällä kertaa en kuitenkaan aio jupista ns. ikärasismista. Sen sijaan silmääni pisti tuo maininta sadoista työhakemuksista. Sekin on toistuva aihe. Muistelen, että hurjin noteeraus on ollut 600 hakemusta ilman tuloksia.
Näin työnhakija tietysti vakuuttaa, että a) hän todella on yrittänyt saada uutta duunia ja b) hän on sitkeä kuin saapasnahka.
Samalla lukema kertoo merkillisestä jääräpäisyydestä. Mielestäni Albert Einstein tarkoitti juuri sitä, kun hän määritteli hulluuden:
”Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia.”
Jos viisikymmentä ensimmäistä hakemusta ei tuota työpaikkaa, mistä kummasta syntyy ajatus, että seuraavat viisikymmentä muuttaisivat tilanteen?
Sadoilla työhakemuksillaan kehuva työnhakija paljastaa itsestään lähinnä epätoivottavia ominaisuuksia.
Hakija ei pysty muuttamaan suuntaansa, vaikka tulokset ovat olemattomia. Sen sijaan hän hakkaa päätänsä seinään. Hän tekee ehkä hyvää työtä – mutta vääriä töitä.
Jokainen fiksu markkinoija vaihtaa strategiaansa aika pian, jos hänen viestinsä eivät saa ostajia reagoimaan. Mitä järkeä olisi vaikkapa lähettää kuukaudesta toiseen suorakirjeitä, jotka eivät saa asiakkaita ostamaan?
Testaa jatkuvasti vaihtoehtoisia menetelmiä. Muuten et voi tietää, onko nykyinen tapasi tehokkain.
