Olipa outoa avata Amazonin paketti, joka oli täynnä painettuja kirjoja. Edellisestä kerrasta on vuosia.
Tilasin ensimmäisen sähköisen kirjani marraskuussa 2009. Se oli Inbound Marketing, jonka ovat kirjoittaneet Brian Halligan ja Dharmesh Shah. Kaikkiaan olen sen jälkeen tilannut Amazonista 370 Kindle-kirjaa.
Aluksi kaikista teoksista ei tietenkään ollut saatavana sähköistä versiota. Monet olivat tilattavissa vain paperikasoina. Toki jotkut uutuudet ilmestyvät vain painettuina edelleen, mutta se alkaa olla harvinaista.
Joka tapauksessa aloin vähitellen boikotoida Gutenbergin kaudelle jämähtäneitä kirjailijoita. En vain suostunut tilaamaan heidän opuksiaan ennen kuin Kindle-versio oli saatavilla.
Miksi sitten sorruin taas hankkimaan kilokaupalla kuivattua selluloosaa?
Syyllinen on helmikuun lukupiirissä käsittelemämme tuhti teos nimeltään The Tools of Titans. Ostin sen Kindle-version joulukuussa. Luin pläjäyksen vuodenvaihteessa. Sitten aloin haravoida sisältöä uudelleen, jotta osaisin sanoa jotain järjellistä helmikuun lukupiirissämme (katso tai kuuntele tallenne).
Vaikka olin alleviivannut mielestäni oleelliset kohdat, niiden selaaminen lukulaitteen avulla oli yhtä tuskaa. Kindlen onneton työasemaversio ei tilannetta parantanut.
Toki alleviivaukset ja muistiinpanot siirtyvät myös tietokoneelle tai vaikka paperille saakka. Mutta irralliset otteet ovat aika hyödyttömiä. Ne liittyvät aina johonkin kokonaisuuteen, jota on pakko tutkia Kindlen avulla joka tapauksessa.
Vertailin tilannetta myös tammikuun lukupiiriin, jossa ruodimme Sari Torkkolan Lean-kirjaa (katso tai kuuntele tallenne). Sen ostin painettuna versiona, koska en jaksa taistella kotimaisten e-kirjaviritysten kanssa.
Sarin ajatuksista oli selvästi helpompaa muodostaa kokonaiskäsitys. Teosta oli niin helppo selata. Sivujen väliin oli näppärää tunkea Post-it-muistilappuja. Tuhersin marginaaleihin muistiinpanoja. Taittelin armotta sivujen nurkkia kohdista, jotka haluan löytää nopeasti.
Lisäksi webinaareihin liittyy hupaisa yksityiskohta. Ei se nimittäin toimi, että heiluttelen ruudussa Kindleä.
Vaikka teos vain vilahtaisi kuvassa silloin tällöin, se on joka tapauksessa visuaalinen ja konkreettinen esine. Sillä on omanlaisensa kannet ja ulkonäkö. Paksu opus näyttää paksulta ja ohut läpyskä ohuelta.
Joka tapauksessa olen hämmentynyt tästä takapakista. Vaikka olen sentään DIPLOMI-insinööri, joudun myöntämään karvaan totuuden: satoja vuosia vanhassa käyttöliittymässä on puolensa.
