Sama rutina jatkuu vuodesta toiseen. Virkamiehen mielestä itsekkään pienyrittäjän olisi ymmärrettävä isänmaan etu. Olet saamaton pelkuri, jollet puske firmaasi kasvuun.
Tällä viikolla olen keskustellut jo kahden yksinyrittäjän kanssa siitä, pitäisikö bisnestä kasvattaa.
Molemmat juttukumppanini ovat myyneet ainakin yhden yrityksensä. Asko tunnusti, että hän on ollut onnellisimmillaan aina silloin, kun firma on ollut yhden miehen orkesteri. Antti puolestaan aprikoi, ettei hänestä taida olla henkilöjohtajaksi.
Lisäksi Mikaelin kommentti käsitteli samaa asiaa pari päivää sitten.
Tiedotusvälineistä on meistä jokainen saanut lukea jo vuosikausia samaa kitinää: suomalaisia kasvuyrityksiä on liian vähän. Mäkättäjät ovat paikantaneet syylliset.
Nykytilaansa tyytyväiset yrittäjät ovat omaan napaansa keskittyneitä pelkureita. Tämä luuserilauma vaarantaa kansantaloutemme ja eläkepäiviemme elintason.
Syyllistäjät tuntuvat unohtavan yhden asian. Meistä jokainen on eniten kiinnostunut omasta elämästään. Yksikään yrittäjä ei paisuta bisnestään litraakaan siksi, että Mauri Pekkarinen niin toivoo.
Mielenkiintoisintä lietsojien puheissa on se, että kasvuyrittäjällä pitäisi aina olla jokin jalo motiivi. Virallisesti hyväksyttävä syy on esimerkiksi työllistäminen tai isänmaan etu.
Vain moukka nousukas tavoittelee aineellista hyötyä, kuten mammonaa, merenrantamökkiä ja Mersua.
Yrittäjiä laukkaan piiskaavat jakautuvat kahteen selkeään ryhmään.
Ensimmäiseen kuuluvat leipäpapit. Sellainen on tyypillisesti yritystoiminnasta kertyneillä verovaroilla elävä virkamies tai poliitikko.
Toki myös hän on ottanut elämässään hurjia riskejä. Kerran koulumatkalla kymmenkesäisenä hän irrotti ohjaustangosta ja huusi kavereille: ”Katsokaa, ilman käsiä!”
Toiseen joukkoon kuuluvat vauraat (nykyiset tai entiset) yrittäjät. Heillä on sentään kokemuksesta kumpuavaa kanttia. Mutta keitä hekään ovat räpättämään toisille ihmisille, miten näiden tulisi yrityksiään hoitaa?
Yksi köyhän määritelmä on, että hän on sellainen ihminen, joka haluaa enemmän.
Entä jos yrittäjä ei mielestään ole köyhä?
Hän on maksanut asuntolainansa. Lapset ovat lähteneet opiskelemaan. Talo pursuu turhaa tavaraa. Thaimaan matka on varattu taas ensi jouluksi. Raataja on vihdoin oma pomonsa ja nauttii vapaudestaan.
Firmaan kertyy vuosi vuodelta enemmän pääomaa. Siksi vain kertaalleen verotettavien osinkojen osuus kasvaa. Sitä paitsi pelkkä puolison palkka riittäisi elämiseen.
Puupalttoosta ei edelleenkään ole tarjolla taskuin tuunattua mallia.
Gallupit kautta aikain ovat päätyneet samaan: ihmisille ovat lopulta tärkeimpiä sellaiset asiat kuin terveys, perhe, ystävät, harrastukset ja mielenrauha.
Mikä elämän laatumittareista kääntyy paremmaksi, kun hyvin toimeen tuleva yrittäjä lähtee kasvattamaan liiketoimintaansa?
Vain täysi jästipää puolittaa vapaaehtoisesti vapaa-aikansa, tuplaa etureppunsa ja neuvottelee kaikista oman firmansa linjauksista ay-änkyrän kanssa.
Monille meistä riittää läheistemme arvostus. Silloin ei ole polttavaa tarvetta pullistella ventovieraille yhtään mitään. Kana kusekoon mistä lystää.
Vaikka joka toinen teini janoaisi julkkikseksi, lopulta vain harva yrittäjä haluaa levitellä elämäänsä lehtien sivuille. Kauppakamarin prenikat eivät voisi vähempää kiinnostaa.
Sitä paitsi eikö se ole jalo ihminen, joka ei jatkuvasti ahnehdi lisää?
Anna piupaut painostajille. Eivät he mieti sinun etuasi. Jos olet onnellinen pienyrittäjänä, pysy sellaisena.
