Search
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Kurittomat asiakkaat

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Fiksu kodinkonekauppias varmisti varsin yksinkertaisella keinolla, ettei asiakas harhautunut kilpailijan liikkeeseen.

Autoni tankki alkoi olla tyhjä. Totesin, että kauppareissulla olisi viisainta poiketa myös huoltoasemalla, ettei seuraavan päivän asiakaskäynti jää vain haaveeksi.

Sorruin kuitenkin ostamaan jotain sellaista, joka pakotti suoraan kotiin. Tankkaamiset saivat sittenkin jäädä seuraavaan aamuun.

Mikä sai minut ohittamaan huoltoaseman?

No matkaani tarttunut jäätelöpaketti tietenkin. En halunnut, että se ehtii sulaa ennen aikojaan.

Eräs kekseliäs yrittäjä on käyttänyt vastaavaa ”pakotetta” menestyksekkäästi hyväkseen.

Indianassa Fort Wayne -nimisessä kaupungissa noin miljoonan dollarin vuosimyyntiin yltävä kodinkonekauppias huomasi, että hyvin usein ostajat käyttivät jopa tunnin hänen myyntimiehensä aikaa.

He kyselivät yksityiskohtaisia tietoja laitteiden ominaisuuksista ja tinkivät hinnoista. Mutta lopulta he usein sanoivat vielä harkitsevansa asiaa.

Kauppias kyllä arvasi, mitä ”harkinta” tarkoitti. Tietysti kävijät suuntasivat suoraan paljon mainostavaan,  edulliseen kilpailijan putiikkiin.

Niinpä yrittäjä täytti pakastimensa jäätelöllä. Hän ojensi aina maksuttoman paketin asiakkaalle, kun tämä oli lähdössä liikkeestä.

Nyt ostajaehdokas ei voinut enää jatkaa kierrostaan. Sen sijaan hänen oli mentävä suoraan kotiinsa, jotta jäätelö ei olisi sulanut.

Wall Street Journalin mukaan kodinkoneliikkeen myynti lisääntyi 11 prosenttia ensimmäisen vuoden aikana.

Miten lukitset kerran puheillesi saapuneen asiakkaan niin, ettei hänen kannata enää jatkaa ostoskierrostaan?

Lähde: Jeff Slutskyn esitys “Confessions Of A Street Fighter” National Association of Trailer Manufacturers -järjestön kokouksessa Los Angelesissa helmikuussa 2002

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Mitä brändi tarkoittaa käytännössä?
Jari Parantainen

Mitä brändi tarkoittaa käytännössä?

Jokainen myyjä oppii tunnistamaan vaaran merkit. Itse pelkään erityisesti sellaisia asiakasehdokkaita, jotka viljelevät brändi-sanaa. Brändin määritelmää voi jokainen käydä tankkaamassa vaikkapa Wikipediasta. Luultavasti et tule

Neuvotteleeko suomalainen nakuna?
Jari Parantainen

Neuvotteleeko suomalainen nakuna?

Vedin ensimmäiset tuotteistusprojektit videoneuvotteluna pari vuotta sitten. Sen jälkeen olen istunut studiossa yhä useammin. Eikä siinä mitään, sehän sopii vallan mainiosti. En mitenkään erityisesti rakasta

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.