Joskus kaupat ovat pienestä kiinni. Postikortti saattaa ratkaista asian – puoleen jos toiseen.
Aikanaan 1990-luvulla kävin myymässä ohjelmistoyrityksemme Business Roboticsin sovelluksia Vaisalalle.
Ensitapaamisessamme oli paikalla kaksi tiukkailmeistä naista. Toinen heistä oli Pirjo Syväoja, joka oli siihen aikaan yrityksen tietohallintojohtaja.
En muista enää tarkalleen, mitä palaverissa juttelimme. Mutta se jäi mieleeni, että kaupat olivat vielä kohtalaisen kaukana.
Kun pääsin takaisin toimistolle, kirjoitin molemmille paikalla olleille pienet postikortit. Tuhersin kiitokset mukavasta tapaamisesta ja totesin, että olisi mukava päästä yhteistyöhön.
Pujottelin kortit kuoriinsa, nuolin postimerkkien perspuolet ja paiskasin tuotokset postiin.
Jonkin ajan kuluttua solmimme ensimmäisen sopimuksemme Vaisalan kanssa. Siitä alkoi pitkä ja mukava asiakassuhde. Tuosta hienosta insinööritalosta tuli paras asiakkaamme.
Vuotta tai kahta myöhemmin lensin Pirjon kanssa Bostoniin Vaisalan sikäläiseen tytäryhtiöön. Lentokoneessa Pirjo kertoi mielenkiintoisen asian.
Kun korttini olivat saapuneet, niiden molemmat vastaanottajat olivat marssineet toistensa luokse.
”Onko se sälli tosiaan niin tyhmä, että se kuvittelee saavansa kaupat tällaisilla lapsellisilla postikorteilla”, naiset pohtivat keskenään.
Sitten he päätyivät siihen, että olin lähettänyt kortit vilpittömin mielin ja tosissani. Ja ainahan tuollaisesta nakkiputkasta pääsee eroon, jos se osoittautuu surkeaksi huijariporukaksi.
Niin he päättivät kutsua Business Roboticsin jatkoneuvotteluihin.
Pirjo totesi kuitenkin 12 kilometrin korkeudessa, ettei lopputulos ollut lainkaan itsestään selvä. Kortit olivat heistä niin outo juttu, että he olisivat voineet yhtä hyvin päättää toisinkin.
Sissi erottuu naapurifirman myyjästä, oli hän sitten lapsellisempi tai mitä tahansa. Mitä voit muka hävitä?
PS. Jotkut eivät aikuistu koskaan. Lähetin viimeksi eilen kaksi lapsellista korttia. Tänään sain ko. yrityksestä ensimmäisen tilaukseni Edisteen leivissä.
