Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Nappi nuuskijan otsaan

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Markkinointijohtajan elämä oli ennen niin leppoisaa. Sitten tuli Google. Ikävä kyllä se on tarkka mittausväline. Ihan liian tarkka.

Pöydälläni kasvaa rehu nimeltä rahapuu. Ruukkua pitää pyöritellä ajoittain. Muuten kukka vääntyy mutkalle ikkunaa kohden. Kasvi pyrkii kohti hyviä asioita (valoa) ja pois ikävistä asioista (pimeydestä).

Ihmiset toimivat samoin. Jos on liian kuuma, he vetäytyvät varjoon. Jos muut ihmiset tunkevat tappituntumaan, herkimmät väistävät kauemmaksi.  Näin muuten Suomeen valikoitui maailman epäsosiaalisin porukka jo tuhansia vuosia sitten.

Etenkin myyntitöissä tulokset on helppo laskea kassasta. Kaikki eivät suinkaan pidä paahteesta. Osa myyjistä pyrkii varjoon. He haluavat isoon firmaan markkinointihommiin. Siellä ei mitata paljon mitään. 

Paitsi että nykyisin mitataan. Voi itku, eikö enää missään saa olla rauhassa!

Yksi suurimmista syyllisistä on Google. Firma tahkoaa naurettavilla pienillä tekstibokseillaan miljardeja. Niillä siinä selaimen oikeassa reunassa.

Googlen mainokset ovat olleet ikäviä alusta saakka, koska niiden tehoja on ollut niin helppo mitata. Mutta kirottu firma ei lopettanut siihen. Se meni nikkaroimaan vielä analyysipaketin. Kuten monet Googlen työkalut, sekin on maksuton.

Johtava mittamiehemme Antti ”Adolf” Apunen tutkaili asiakkaamme kampanjasivuston kävijämääriä alkuviikosta. Google Analytics kertoi hyviä uutisia.

Google Analytics näyttää hyviä uutisia
Google Analytics kertoo hyviä uutisia.

Piiiitkän taistelun jälkeen näkyi valoa tunnelin päässä. Sivustolla* haahuilevien asiakasehdokkaiden määrä oli yhtäkkiä kaksinkertaistunut.

Tiedämme, että käänne on asiakkaamme markkinointijohtajan kannalta aivan loistava. Sitä on mukava käydä hehkuttamassa johtoryhmälle. Panostukset eivät menneet hukkaan.

Sellainen ankea yksityiskohta vain, että kyseessä oli väärä hälytys.

Ikävä kyllä Apunen oli liian utelias. Hänen piti mennä penkomaan taustoja. Miksi käyrä yhtäkkiä kääntyi kattoa kohden ilman mitään näkyvää syytä? Mittausvälineet ovat nykyisin niin hyviä, että totuus selvisi nopeasti.

Joku onneton jossain oli päättänyt, että kampanjaa vauhditettaisiin lahjoilla. Se on perinteisesti loistava tapa houkuttaa haaskalintuja. Nyt maukkaan raadon lemu oli levinnyt väärään ilmansuuntaan.

Sivuston uudet vieraat eivät olleet lainkaan kohderyhmää, saati kiinnostuneita tuotteesta. He vain halusivat voittaa palkinnon.

Kaikki olisivat olleet onnellisia, jos tuota tietoa ei olisi koskaan saatu. Pöhinätavoitteet oli saavutettu. Markkinointi näytti hoitavan hommansa hienosti. Myynti ei tosin olisi lisääntynyt, mutta sehän riippuu niin monesta asiasta.

Tiedät kuvion elokuvista. Silmäätekevä on joutunut raa’an rikoksen uhriksi. Pormestari painostaa poliisia. Tuloksia on saatava ja sassiin. Koppalakit pidättävät ensimmäisen vastaan tulevan mustan miehen. He lavastavat poloisen syylliseksi.

Tarkka toimittaja haistaa palaneen käryä. Hän alkaa penkoa asiaa ja astuu isokenkäisten varpaille. Nuuskija saa napin otsaansa. Pian hän löytyy joesta kellumasta.

Montako kertaa joka päivä vastaava tilanne toistuu yrityksissä? Mittarit näyttävät hyvältä. Miksi pöyhiä tunkiota sen tarkemmin? Sieltähän voisi paljastua vaikka mitä.

Onko siis ihme, että markkinointiosaston veteraani pelkää ja inhoaa mittauksia? Hän ei enää pääse livahtamaan siitä, mistä aita on matalin. Mittamies äkkää laiskan ajattelun armotta.

Kuka tahansa kehittää mittarit, jotka tuottavat ryhtymisrajoitteisille passeleita lukuja. Sissimarkkinointi taas perustuu tuloksiin, joiden alkuperä on tiedossa.

* Jätän tarkemmin kertomatta, miten sivusto liittyy firman muuhun markkinointiin. Se ei ole aiheen kannalta oleellista.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Mitä sissimarkkinointi tarkoittaa?
Jari Parantainen

Sissimarkkinointi tarkoittaa muutakin kuin oivaltavia mainoksia

Sissimarkkinoinnin määritelmä näyttää riippuvan täysin siitä, keneltä sitä kysyy. Tämä näkyi selvästi, kun pyysin Twitter-kansalta vinkkejä tuoreista sissimarkkinoinnin esimerkeistä. Mutta käsitteen isän Jay Conrad Levinsonin

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Noste-energiapakkaus aiheuttaa riippuvuutta

Tiedemiehet selvittivät tuomareiden puolueettomuutta. Koehenkilöiden työ oli arvioida vankien ehdonalaista vankeutta koskevia hakemuksia. Tuomari käytti kunkin tapauksen tutkimiseen keskimäärin 6 minuuttia. Tyypillinen ratkaisu oli kieltävä.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.