Jos köyhä haluaa värvätä asiantuntijan töihin, mitä hänen kannattaa ehdottaa palkkioksi? Onko paras vaihtoehto a) paljon rahaa, b) vähän rahaa vai ei c) rahaa lainkaan?
Saan keskimäärin kerran kuukaudessa puhelun persaukiselta. Tyypillisesti hän on oppilaitoksen opettaja tai opiskelija, jonkin järjestön puuhahenkilö tai virkamies. Hän pyytää puhekeikalle*. Mutta budjetti on naurettavan pieni.
Siinä sitä sitten ihmetellään yhdessä. Pitäisikö polttaa hyvä työpäivä reissussa, josta korvaus on huimat 145 euroa? Liksa sisältää jo arvonlisäveronkin.
Mietin usein tuossa tilanteessa, ettei soittaja ole harkinnut neuvottelutaktiikkaansa aivan loppuun saakka.
Hän ei ymmärrä esittävänsä kolmesta vaihtoehtoisesta tarjouksesta kaikkein huonointa.
Usein siteeraamani professori Dan Ariely kertoo kirjassaan Predictably Irrational kokeesta, jonka hän järjesti kollegansa professori James Heymanin kanssa.
Tutkittavat saivat eteensä tietokoneen, jonka näytön vasemmassa reunassa oli ympyrä ja oikeassa reunassa neliö. Koehenkilön tuli raahata ympyrä neliön päälle hiirellä. Kun ympyrä oli perillä, se hävisi ja ilmestyi takaisin näytön vasempaan reunaan.
Kunkin osallistujan tuli siirtää ympyrä mahdollisimman monta kertaa neliön päälle viiden minuutin aikana.
Hiirityöläiset oli jaettu kolmeen ryhmään. Ensimmäinen niistä sai vaivoistaan 50 sentin palkkion. Toinen joukko tienasi kymmenkertaisen liksan, eli 5 taalaa. Kolmannen remmin kanssa ei ollut edes puhetta mistään korvauksesta.
Miten ahkerasti koehenkilöt jaksoivat urakoida?
Pienipalkkaiset olivat laiskoja, kuten olettaa saattaa. He siirsivät kokeen aikana keskimäärin vain 101 ympyrää boksin sisään.
Viiden dollarin joukkiota raha selvästi motivoi, sillä he työskentelivät 50 prosenttia ahkerammin. Ympyröitä viuhahteli laatikkoon keskimäärin 159 kappaletta.
Mutta sitten tulee kokeen mielenkiintoisin havainto.
Palkkiotta tylsään tehtävään värvätyt olivat kaikkein reippaimpia. He ehtivät käsitellä viiden minuutin aikana peräti 168 ympyrää.
Mistä tämä johtuu? Miksi järjestys on niin epälooginen?
Joitain vuosia sitten yhdysvaltalainen AARP-järjestö kysyi lakimiehiltä, voisivatko he tarjota palvelujaan huono-osaisille eläkeläisille alennettuun 30 dollarin tuntihintaan. Juristit kieltäytyivät kunniasta.
Sitten AARP:n pomo keksi udella, suostuisivatko samat ammattilaiset käärimään hihansa siinä tapauksessa, ettei avusta maksettaisi heille senttiäkään. Nyt vastaus oli myönteinen.
Häh! Miten nolla dollaria voi olla parempi kuin 30 dollaria tunnilta?
Tätä puhekeikalle kyselijät eivät ole tulleet ajatelleeksi. Jos joku tarjoaa duunarille surkeaa palkkaa, se on vain huono bisnesehdotus – ellei suorastaan loukkaus. Mutta jos hän pyytää apua, vastapuoli saattaa ottaa käyttöönsä aivan toisen asteikon.
Kumpi olisit mieluummin: halpatyöläinen vai jalo hyväntekijä?
Muistutan kuitenkin varmuuden vuoksi, että olen ahne ja tunteeton kapitalistiriistäjäsika. Taivun maksuttomille keikoille enintään kerran sadassa vuodessa. Ja silloinkin vain siinä tapauksessa, ettei tilaaja ole lukenut tätä tekstiä. Sitä paitsi raiderini on paksumpi kuin Madonnalla konsanaan.
Yksi hintalappu kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kallis on hyvä. Halpa on huono.
* Lisäksi tilaaja lipsauttaa kaupan päälle tiedon, että olen oikeastaan hänen listallaan seitsemäs vaihtoehto. Kolme julkkista on jo ehtinyt kieltäytyä kunniasta, samoin muutama kaltaiseni ö-sarjan hätävara.
