Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Guruopisto, osa 1: Saako guruksi ryhtyä?

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on whatsapp
Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529
New call-to-action

Suomalaisen mielestä guruksi ei saa ryhtyä. Pyrkyri on paha. Vain tuuriguru saattaa olla hyvä.

Meillä jokaisella on tarve väistellä vastuuta. Vastoinkäymisistä on aina mukavinta syyttää sukujuuria, pomoa, puolisoa tai suhdanteita.

Siksi uskontokin on alun perin keksitty. On mukavampi ajelehtia elämän ulapalla, kun enkeli varjelee tai piru puraisee. Kohtalo ei ole ihmisen omassa vallassa.

Se on selvä, että monet asiat ovat silkkaa hyvää tai huonoa tuuria. Sattumalle, tsunamille tai syövälle mahda kukaan mitään. Mutta niiden lisäksi monet sysäävät kohtalo-osastolle paljon sellaisia asioita, joista he itse voisivat aivan hyvin päättää.

Erityisen lahjakkaita fatalisteja ovat demarit. Heidän mielestään aina joku muu voi huolehtia rahojen ansaitsemisesta. He sitten hoitavat mielellään tuhlauspuolen.

Yksi yleinen kohtalonuskon laji liittyy osaamiseen ja lahjakkuuteen. On mukava ajatella, että jotkut vain saivat muita paremmat geenit. Silloin menestys se ei ole kenenkään omaa syytä tai ansiota.

Yhdestä Hannu Hanhesta tuli huippu-urheilija. Toinen kirjoitti yhdeksän ällää. Ihmekö se, kun koko suku on neroja pullollaan. Kolmas peri absoluuttisen sävelkorvan ja rytimitajun vanhemmiltaan.

Geoff Colvin murskaa myyttejä kirjassaan Talent Is Overrated (2008). Hän väittää, että ihmiset liioittelevat synnynnäisen lahjakkuuden merkitystä.

Klassinen esimerkki luonnonihmeenä pidetystä hahmosta on Wolfgang Amadeus Mozart. Colvin kuitenkin listaa roppakaupalla (fatalistin kannalta ankeita) tosiasioita, jotka selittävät Mozartin ”lahjakkuutta”.

Mozartin isä Leopold Mozart oli itsekin aikansa kuuluisa säveltäjä ja muusikko. Hän työnsi poikansa jo kolmivuotiaana tiukkaan koulutusputkeen.

Vaikkei Leopold ehkä ollut valtavan hyvä muusikko, hän oli kuitenkin taitava pedagogi. Hän oli  hyvin kiinnostunut siitä, miten musiikkia piti lapsille opettaa. Esimerkiksi Leopoldin julkaisema viulunsoiton opas kului koulutuskäytössä vuosikymmeniä.

Nuoremman Mozartin varhaiset sävellykset ovat mielenkiintoisia. Hänen isänsä nimittäin ”korjasi” pojan tuotoksia ennen kuin kukaan muu sai nähdä niitä. Leopold lopetti oman sävellystyönsä sattumalta samaan aikaan kuin Wolfgang aloitti oman uransa.

Ensimmäisen todella omaperäisen sävellyksensä Mozart laati 21-vuotiaana, jolloin hänen 9. pianokonserttonsa valmistui. Vaikka hän oli kovin nuori moiseen suoritukseen, siihen mennessä hän oli saanut jo 18 vuotta ammattimaista, kovaa valmennusta.

Myös säveltäjäneron työmenetelmät olivat paljon arkisempia kuin on haluttu uskoa.

Legendan mukaan hän rakensi kokonaiset sävelteokset ensin päässään. Sitten hän vain sutaisi nuotit paperille kuin pikakirjoittaja.

Uskomus on peräisin väärennetystä kirjeestä, jota pidettiin aitona lähes 200 vuoden ajan. Todellisuudessa Mozart hioi töitään vuositolkulla. Tulokset olivat toki loistavia. Mutta hän pakersi ja tuhersi aivan samalla tavalla kuin kuka tahansa säveltäjä.

Romantikkojen mielestä sekin kuulostaa ikävältä, että Mozart teki työtään rahasta. Hän nimittäin sävelsi harvoin – jos koskaan – mitään, jos siitä ei ollut luvassa palkkiota.

Colvin toteaakin kirjassaan, että ”Mozartista tuli Mozart siksi, että hän teki niin raivoisasti töitä”.

Suomessa on erittäin sallittua vaurastua sattumalta. Esimerkiksi Helsingin Sanomilla on tapana kirjoittaa mahdollisimman myötäsukaisesti lottovoittajista.

Mutta jos joku hankkii edes puolikkaan lottopotin verran varallisuutta omalla vuosikausien raatamisellaan, hänet sama aviisi saattaa leimata veronkiertäjäksi – ilman ensimmäistäkään järkiperustetta.

Suomessa on sallittua rikastua myös ammattilaisurheilijana (vaikka kuinka kiertäisi veroja Sveitsissä). Mutta jos jotkut suomalaiset haluavat maksaa satojen eurojen tuntipalkkaa lakimiehilleen, se on jostain syystä huutava vääryys.

Onko sitten ihme, että asiantuntijan olo on epämukava? Ei kai hän saa noin vain itse tavoitella parempia ansioita. Vain Paperiliiton jäsenille sellainen on sallittua, vaikka heidän bisneksensä romahtaisi alta.

Pitäisikö asiantuntijan sen sijaan edetä hyvin palkatuksi guruksi mieluiten jotenkin sattumalta? Onko sellaiseksi haluaminen sallittu vain vain synnynnäisille guruntaimille?

Myös* Malcolm Gladwell on pohtinut urallaan loistavasti menestyneiden ihmisten taustoja kirjassaan Outliers (2008). Hän kertoo  Bill Gatesin, Steve Jobsin ja Beatlesin kuuluisuutta edeltävistä vaiheista. Gladwellin mukaan yllättävän monia ”onnekkaita” yhdistää ankara (usein jo hyvin nuorena alkanut) harjoitusvaihe.

Kirjassa neurologi Daniel Levitin tiivistää idean näin:

Tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että jos joku haluaa tulla minkä tahansa alan maailmanluokan asiantuntijaksi, hänen on ensin harjoiteltava kymmenentuhatta tuntia.

Tästä on helppo päätellä, että myös guruksi halajavan on paiskottava paljon enemmän töitä kuin kilpailijansa. Eikä vain paljon enemmän, vaan älyttömän paljon enemmän.

Koska harva saavuttaa työvoiton vahingossa, guruksi on päätettävä ryhtyä. Sattuman osuus on vähäisempi kuin useimmat meistä haluaisivat uskoa.

Guruopiston toinen osa ilmestyy viikon kuluttua. Siinä pohdin, miksi moni iskisi mielellään huijarin leiman gurun otsaan.

* Gladwellin ja Colvinin kirjat ovat monin paikoin kuin samasta kynästä. Molemmat opukset ovat kuitenkin ilmestyneet samana vuonna.

Lataa Palvelun tuotteistaminen -käsikirja
New call-to-action

22 kommenttia

  1. Olen monesti kuullut väitettävän, että luovasta kehttämisestä on 10% luovuutta ja 90% kovaa työtä. Itse ainakin uskon tuohon.

  2. Mozartista kerrotaan myös, että hän muisti ensikuulemalta kahdeksänäänisen pitkän kuoroteoksen ja kirjoitti sen kotona myöhemmin muistiin. Lieköhän sekin sitten myytti?

    Joillakin autisteilla on vastaavanlainen muisti kylläkin, mutta tiettävästi Mozart ei ollut autisti:)

    Napoleon HIllin kirja Think and Grow Rich kertoo oivaltavasti siitä kuinka useat rikkaat ihmiset ovat yksinkertaisesi päättäneet rikastua eivätkä sitten ole antaneet periksi tavoitteestaan, vaan uskoneet siihen ja sen lisäksi peräänantamattomasti tehneet töitä saavuttaakseen tavoitteensa.

    1. Mozartin tapauksessa taitaa olla niin, että hänellä (ja etenkin hänen isällään) oli aika vahva motiivi kehittää tarinoita ihmelapsesta markkinointitarkoituksiinsa. Sikäli junioria koskeviin yli-ihmistarinoihin kannattaa suhtautua epäillen.

  3. Onko se guru-ominaisuus, joka yrittäjissäkin aiheuttaa erilaisia tunteita? Kun palkansaaja on kovilla oman työn ja perhe-elämän kanssa, niin yrittäjäguru onkin vielä kovemmista haasteista selviytyjä.

    Hullu on vielä ottanut niin paljon velkaakin, itse en uskaltaisi…..

  4. Kuulin tänään asiakkaalta tositarinan Mr. Gurusta.

    Asiakkaani tarvitsi epätoivoisesti apua langattoman verkon kytkentään ja lopulta löysi paikallislehdestä pienen yrittäjän ilmoituksen.

    Ei muuta kuin soitto ja kahvipullaa hakemaan. Kohta ovikello pirahtaisi.

    Pian paikalle saapui tuore(?) tietokoneavustaja, jolle näytettiin potilas. Koskaan aiemmin asiakkaani ei ollut kuullut, että langattomat verkot kytketään työpöydän kuvakkeita järjestelemällä. Asentajalla taisi olla yhtä vahva tietämys kuin työn tilaajallakin.

    Kun osaamattomuus selvisi, oli jo liian myöhäistä; vieras oli päästetty sisään eikä nyt suostunut lähtemään, vaikka oli ilmiselvää ettei työn valmistumisesta tulisi mitään. No…onneksi työpöydän kuvakkeet olisivat pikapikaa hyvässä järjestyksessä. Mikäs siinä aikataksalla töitä tehdessä.

    Lopulta koitti aika, jolloin maksajan kengänjälki löytyi mystisesti Gurun takamuksesta.

  5. Pakko olla täysin samaa mieltä. Asiantuntijaksi tulee kun viettää asian kanssa kylliksi aikaa. Guruksi tulee kun tietää jostain asiasta huomattavasti enemmän kuin kukaan muu ja muut tunnustavat tämän faktan.

  6. Mutta jos joku hankkii edes puolikkaan lottopotin verran varallisuutta omalla vuosikausien raatamisellaan, hänet sama aviisi saattaa leimata veronkiertäjäksi – ilman ensimmäistäkään järkiperustetta.

    Yleensä tällaisissa tapauksissa taitaa olla kyse siitä, että on rikastuttu nimenomaan toisten ihmisten raatamisella, maksamalla työntekijöille vähemmän kuin mitä näiden tuottama arvo on.

    Kiinnostava juttusarja!

    1. Kalle, kiitos kommentistasi!

      Kommentillani viittaan juuri niihin yrittäjiin, jotka ovat jaksaneet junnata tavoitteensa eteen jopa 20 tai 30 vuotta. Kun he sitten eräänä päivänä myyvät firmansa, seuraavan päivän lehdessä selitetään, miten vähän myyntivoitoista heltiää veroja kunnan kassaan (koska pääomatulot ovat valtion verotettavaa tuloa).

      Kuitenkin sama ”veronkiertäjä” on työllistänyt kasapäin henkilökuntaa vuosikaudet – ja maksanut itsekin (todellisuudessa usein palkansaajaa ankarampia) veroja koko uransa ajan.

  7. Asiallinen tiivistelmä Jari!

    Uskon itsekin [ja monet muutkin näyttävät olevan siinä samoilla linjoilla], että suurin tekijä guruksi tulemisessa on se ahkera ja määrätietoinen johonkin asiaan perehtyminen.

    On tärkeää omistaa konkreettinen ja hiottu päämäärä ja löytää siihen oikeat eväät, mutta jos päämääränä on tulla guruksi, niin se ei ole oikea lähtökohta vaan voi tuottaa juuri niitä kavereita jotka ovat käyttäneet työaikansa guruilun harjoitteluun eikä ammattitaitonsa hiomiseen [jolloin riippuen ihmistyypistä, asema guruna voi tulla hieman jopa luonnostaan siinä sivussa] – ja ovat juuri niitä kengänkuva takalistossa -tyyppejä joista Tuomo tuolla ylhäällä mainitsee.

    1. Marko,

      Se ainakin on varmaa, että jos 10 000 tuntia (pidetään sitä nyt yhtenä aivan realistisena arviona) pitäisi pakertaa jonkin asian eteen, se ei varmasti onnistu ilman aitoa kiinnostusta. Kun työvuosi on suunnilleen 1600 tuntia, koko urakkaan menisi reilut 6 vuotta täyspäiväistä puserrusta. Leipäpapilta jos toiseltakin loppuu motivaatio jo kauan ennen.

  8. Eiköhän tuo uskonto ole keksitty alunperin ihan sitä varten, mihin sitä nykyäänkin pääasiallisesti tarvitaan – vallan välineeksi. Syntipukki on toisarvoinen, mutta kätevä seuraus.

  9. Kyllä itsekin näkisin, että aito kiinnostus asiaa kohtaan syventää luonnollisella tavalla asiantuntemusta. Kun tähän lisätään lahjoja, on kehittyminen taattu. Hyvänä esimerkkinä urheilijat. Olen nähnyt useita urheilijakavereita, jotka eivät lahjoiltaan kuitenkaan olleet parhaita lapsuudessa, vaan tahdolla ja tekemisellä kehittyivät JOKA VUOSI ja pääsivät SM-liigaan ja NHL:ään. Joissakin yhdistyi kuitenkin tahto ja lahjat, jolloin heidän menestyksensä ko. lajissa oli parempaa kuin vähemmillä lahjoilla varustetut. Itse laajentaisin ”kehittymisen/asiantuntijuuden” myös aviomiehenä, isänä, ystävänä jne. olemiseen ja kehittymiseen. Ei siis pelkästään itsekkäisiin tavoitteisiin tai muiden arvostamiin asioihin, vaan myös lähimmäisen hyväksi. Toisaalta itsekkäät tavoitteet voivat tukea myös muiden etuja esim. hyvä yrittäjä työllistää muita.

    Ihmettelynä nostaisin esille sen, miten rohkeasti jossain lyhyessä kommentissa tai ”sivulausessa” nopeasti tyrmätään uskonnot/uskonto. Esim. edellä mainitusssa kommentissa heitetään vain oma oletus ilman perusteluja tai faktaa. Maailmassa on kuitenkin vain 2 % ateisteja (nimellisesti, ja mitkä hedelmät: esim. kommunismi). Minulle luterilaisuus tarkoittaa välittämistä ja vastuunkantoa suhteessa lähimmäisiin ja yhteiskuntaan. Asiaan hiukan perehtyneenä toteaisin, että hyvin pitkälti suomalaisen yhteiskunnan toimintatavat esim. heikommista välittäminen kumpuavat kristillisyydestä. Vallankäytön aspektia en kyllä allekirjoita Raamatussa. Toki väärinkäytöksiä on, mutta onko vika sanomassa vai tulkitsijassa? Esim. Jeesus käskee rakastamaan vihollisiaan. Tämä anekdoottina.

  10. Erinomainen kirjoitus.

    Suomessa on pulmana, että ei saisi olla korkeita tavoitteita. Henkilöä, jolla niitä kuitenkin on ja joka tekee niiden eteen hullun lailla töitä, pidetään tyhmänä: ”ei siitä mihinkään kuitenkaan ole, etsisi itselleen kunnon töitä”. Kunnon töillä tietysti tarkoitetaan jotain keskinkertaista puurtamista.

    Kirjaani varten pyysin ihmisiltä kommentteja voittamisesta. Eräs Tampereen lähellä asunut sanoi: ”minulle aina sanottiin, ettei saa tehdä mitään sellaista josta ihmiset ajattelee että on jotain”.

    Jos joku on guru, hänestä aletaan välittömästi etsimään piirteitä, jotka todistavat hänet huijariksi.

    Guruuntuminen sopiikin vain rohkeille ja erilaisuudesta nauttiville.

  11. Kiitos jälleen hyvästä kirjoituksesta.
    Uskonnoista vielä sanoisin, että
    esim. kristittyjen Raamatun Jumalan
    osoittaminen saduksi tai todeksi taitaa olla
    perinteisellä logiikalla ja tieteellisillä menetelmillä
    hankalaa tai mahdotonta.

    Itse uskon että se on totta.
    Eihän se, että uskonnossa tai uskonnoissa
    on jotain logiikkaa vielä todista sitä ihmisen keksimäksi…

  12. Hei Jari! Erittäin hieno kirjoitus, seuraan tätä sarjaa innolla. Toteutin yhteistyössä TE-keskuksen kanssa kokonaisuuden nimeltään ”Asiantuntijaosaaminen liikeideaksi”. Se ei ollut varsinaisesti yrittäjyyskurssi, vaan enemmän oman osaamisen markkinointikurssi. Tuntuu että Suomessa kyllä moni on käyttänyt aikaa ”guruuntumisensa” kanssa, mutta erityisen vaikeata on sen konkretisointi ja viestintä. Kurssi oli kohdistettu erityisesti rakennemuutoksen kolhimille asiantuntija-osaajille. Tuntuu että kaikki gurut, joita tässä ylempänäkin on mainittu, ovat olleet myös erityisen hyviä myymään omia ajatuksiaan, tuotteitaan ja/tai palveluitaan.

    Itse pidän tätä myyntitaitoa vielä tärkeämpänä, kuten tiedämme aina löytyy joku joka osaa myös ”gurun” asiat paremmin kuin ”guru” itse.

  13. Christinan pointti on osuva. Muistan elävästi itsekin kuulleeni monta kertaa lausahduksen ”Jos maapallossa olisi kahva, pojat nostaisivat sen pois radaltaan” (tai jotain sinnepäin). Tuo tietysti ladataan ilmoille äänensävyllä, jonka sanoma on että ei kannata (saa) tavoitella isompia asioita kuin keskmäärin on sallittua. Gurun hommat, yrityksen johtaminen, kuuluisuuden tavoittelu esim. musiikin saralla ovat aina jonkun muun, parempien ihmisten, hommia. Itse kunkin kannattaa tyytyä sihen mitä ylhäältä annetaan (niin kuin jossain vanhassa kansanrallatuksessa osuvasti todetaan). Suomalaiset ovat nykyään(kin) maailman viimeisiä ryssiä.

  14. Aivan LOISTAVA kirjoitus. Juuri samoja asioita on tässä lähiviikkoina tullut pohdittua.

    Mikä siinä onkin, että Suomessa jonkin asian haluaminen aktiivisesti on ikään kuin pahasta? Kunnianhimo on pahasta. Halu menestyä on melkein syntiä tai vähintäänkin luonnevika. Tai siltä välillä tuntuu. Sillä sitähän menestys on: tavoitteiden asettamista ja niitä kohti pyrkimistä. Fokus vaatii usein muista asioista luopumista – kaikkea ei voi saada.

    Viimeksi eilen kuulin erään isin selittävän jalkapallomatsin jälkeen puolustajapojille, miten he ovat niin junnuja, etteivät ymmärrä taktiikasta mitään. Heidän töpeksimisen jälkeen ei kuulemma veska sitten enää mitään voinut. Teki mieleni tokaista siihen väliin, että ”asenne ratkaisee – pojat osaa, jos he haluavat voittaa ja jos isi miettisi vähän miten asian esittää!”

    Jostain syystä pidin kuitenkin mölyt mahassani. Mitäpä minä siihen sanomaan, nainen kun olen. Olisivat varmaan katsoneet vähän pitkään.

    Olipa kyse musiikista, urheilusta, tai mistä tahansa omien taitojen jalostamisesta – niin se vaatii tahtotilaa ja työtä. Miksi emme saisi haluta kehittyä ja olla ahkeria?

    Miksi osakesäästämisen opiskeleminen on paha asia – kun taas Lottovoittaja Turhapuroksi tuleminen on ihan OK. Ainakin joidenkin mielestä 🙂

    1. Heli, kiitos osuvasta analyysistäsi!

      Jos joku päättää saavuttaa jotain ja vielä onnistuu siinä, viesti on muille tosi ahdistava. Meistä jokainen tietää omasta arjestaan, mitä tarkoitan.

      Jos joku on esimerkiksi laihduttanut 10 kiloa, muiden omatunto alkaa heti soimata. Jos tuo pystyy siihen, miksen minäkin? Ai niin, se vaatisi tapojen muutosta, pitäisi sietää kipua ja nähdä vaivaa. Ärsyttävää, että joku toinen pystyy sellaiseen, kun itseltäni se ei onnistu millään.

      Porilainen kuntosaliyrittäjä kertoi, mitä työpaikalla tapahtuu, kun menee muuttamaan itseään. Kun yksi on pudottanut ne kymmenen kiloa ja hankkinut vielä sen kunniaksi uusia vaatteita, muiden tuomio on ankara: ”Mikä sinäkin kuvittelet olevasi, oletko muka parempi kuin me muut?” Kahvipöydässä kaikki yrittävät tyrkyttää viinereitä ja saada kapinallista sortumaan.

      Tämä ei ole mitään kuvitelmaa tai tarinointia, vaan kyseisen salin jäsenten karua kertomaa aidosta arjesta.

      Olisi niin paljon mukavampi syyttää kaikesta kohtaloa, ulkoisia oloja (kuten väärää kotimaata) tai huonoja geenejä.

      Juuri tästä samasta syystä olen saanut jo ajat sitten tarpeekseni niistä, jotka jaksavat voivotella lamaa. Jos kaikki rahat tulivat tuhlatuiksi hyvinä aikoina, syyllinen nykyiseen ahdinkoon näkyy lähimmästä peilistä. Mutta nyt ollaan sitten heti itkemässä valtiota apuun, kun kaikki ei olekaan kuin ruusuilla tanssimista.

      Mielestäni julkisen vallan ei pitäisi tukea eurollakaan yhtäkään konkurssin partaalla horjuvaa yritystä. Se on aivan epäreilua niitä yrittäjiä kohtaan, joiden bisnes sujuu taantumasta huolimatta. Tunareita palkitaan asiansa kunnolla hoitaneiden maksamilla verovaroilla.

  15. Totta Jari. Lisäksi se on väärin niitä yrittäjiä kohtaan, jotka sinnittelevät kannattamattoman liiketoiminnan tekohengityspuuhissa pidempään kuin on tarpeellista, vaikka he hyödyttäisivät sekä yhteiskuntaa, että itseään enemmän, jos muuttaisivat toimintatapansa kokonaan tai palaisivat palkkatyöläisiksi 😀

    – Ei niin että tietäisin mistä puhun, mutta tällainen perstuntuma itselleni on muotoutunut 😉

  16. Kovia väitteitä täynnä, mutta missä todisteet? Esim. ”Mutta jos joku hankkii edes puolikkaan lottopotin verran varallisuutta omalla vuosikausien raatamisellaan, hänet sama aviisi saattaa leimata veronkiertäjäksi – ilman ensimmäistäkään järkiperustetta”. Tosin olihan tuota varovaisesti viilattu sanalla ”saattaa” ja ehkä nuo väitteet ovat pelkkää täytettä asian seassa.

    Se on yleisesti tiedossa, että jos haluaa huipulle niin töitä on tehtävä ja Mozart oli varmasti lahjakas, mutta teki valtavasti töitä. Ehkä se on totta, että Mozart sävelsi uudestaan Misereren vain kerran kuultuaan. Mainetta lisäsi tietysti teoksen kopiointiekielto.

    Mutta oliko Mozart guru eli henkilö, joka opettaa muita? No ei taatusti, mutta asiantuntija hän oli. Asiantuntijuuden mittarina voisikin käyttää jotain muuta skaalaa kuin guru/ei guru. Skaala voisi olla vaikka yleisesti käytetty noviisi, pätevä, ammattilainen ja ekspertti. Ekspertti on se, jolla on näkemys ja totta vie hän on tysökennellyt 10 000 tuntia kinnostuksensa kohteen parissa.

    No ekspertti ei ole guru, koska guruhan on hengellinen johtaja, joka opettaa muita saavuttamaan uuden tason.

    1. > ”Kovia väitteitä täynnä, mutta missä todisteet?”

      Kaimaseni, tässä helmikuussa kirjoittamani kooste Hesarin veropropagandasta luettavaksesi.

      Valtakunnan päälehti syyllisti yrittäjiä mm. siitä, että he eivät maksa kunnallisveroa pääomatuloistaan.

      Se ei menoa haitannut, ettei kukaan voi maksaa pääomatuloista kunnallisveroa. Se kun menee aina kokonaan valtion pussiin.

  17. Propaganda on avointa ja aina huomattavissa eli sikäli pelataan avoimin kortein. Pahempaa on sitten indoktrinaatio sitä emme huomaa. Sikäli Hesari ei peittele ainakaan maninitsemissasi esimerkiessä mitään. Enemmän ihmittelen kytköstä guru ja verotus. Toimisi kyllä jos olisi kyse verotuksen guruista. Vielä hämmentävämpää on itse aloitus: ”Meillä jokaisella on tarve väistellä vastuuta. Vastoinkäymisistä on aina mukavinta syyttää sukujuuria, pomoa, puolisoa tai suhdanteita.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Selkopuhe voitti asiantuntijan jorinan

Rooger Doodley pohti Neuromarketing-blogissaan jo kauan sitten, miksi Donald Trumpin viesti tuntuu uppoavan äänestäjiin. Uusimmassa tekstissään (Trump Surprise: Four Neuromarketing Takeaways from the 2016 Election) hän käy läpi muutamia

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Karisma kumpuaa vikkelyydestä

Harvard Business Review (3/2016) kirjoitti Queenslandin yliopiston professori William von Hippelin tutkimuksesta (juu ei, nimi ei ole aprillipilaa). Tulokset kertoivat, että mitä vikkelämmin koehenkilön pää toimii,

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Sininen meri harhauttaa

Tapasin eilen kolme opiskelijaa Jyväskylästä. He olivat perustaneet opintoihinsa liittyvän (tilapäisen) yrityksen. Liikeidea kuulosti aika hienolta ja omaperäiseltä. Toimialakin oli ihan omanlaisensa. Toisaalta mieleeni tuli

Palvelun tuotteistaminen -opas, Jari Parantainen

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

New call-to-action