Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Kustannuspäällikön kardinaalimunaus

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on whatsapp
Jari Parantainen
Jari Parantainen
Autan insinöörejä tuotteistamaan osaamisensa helposti ostettaviksi palvelupaketeiksi. Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. ✆ 050 5229 529

Oletettakaamme, että omistaisit kustannusyhtiön. Mitä sanoisit kustannustoimittajallesi, jos tajuaisit hänen käännyttäneen oveltasi Harry Potteria julkaisuun tarjonneen kirjailijan?

Voisit kenties lohduttautua sillä, että lisäksesi löytyisi yhdeksän muutakin kustantajaa, jotka pitivät J.K. Rowlingin käsikirjoitusta julkaisukelvottomana. Heidän nimiään emme löydä kustannustoimittajien Hall of Famesta.

Mokauksen hinta on jättiläismäinen. Puhumme varovaisestikin arvioituna sadoista miljoonista euroista.

Tapaus Harry Potter ei ole ainutlaatuinen. John Grishamin esikoisromaanin On aika tappaa hylkäsi 26 kustantajaa. Vaatimattomat 30 miljoonaa kappaletta myynyt Anne Frankin päiväkirja puolestaan dumpattiin ”puuduttavana” ja ”lapsellisena”.

George Orwellin Eläinten vallankumous torpattiin, koska ”Yhdysvalloissa on mahdotonta myydä eläintarinoita”.

Harva kustannusalan ammattilainen tunnustaa, että vastaavat mokaukset ovat arkipäivää.

Sanomalehti Sunday Timesin toimittajat testasivat kustannustoimittajien vainua kahdella Booker Prize –voittajien tekstillä. Booker Prizea pidetään kenties maailman vaikutusvaltaisimpana nykykirjallisuuden palkintona.

Toimittajat lähettivät kopiot voittajateksteistä tuntemattomien kirjoittajien nimissä 20 suurelle kustantajalle.

Voisi olettaa, että kustannustoimittajat olisivat kirkuen kilpailleet, kuka tekstit saa julkaistavakseen. Toisin kävi: kaikki kustantajat hylkäsivät tekstit.

Ainoastaan yksi kustannusyhtiö kommentoi lievän myönteisesti V.S. Naipaulin tekstiä: ”Tarina oli kyllä tavallisesta poikkeava. Emme silti innostuneet tarpeeksi, että veisimme asiaa eteenpäin.”

Kun julkaiset omia tekstejäsi tai asiantuntija-artikkeleitasi, joudut aluksi sietämään vähättelyä ja hylkäyksiä. Jatka sinnikkäästi kurasta huolimatta. Löydät yleisösi lopulta.

Sen jälkeen profetia alkaakin toteuttaa itseään. Turhan moni Jari Sarasvuon mielipide julkaistaan ilman vähäisintäkään kritiikkiä. Aivan yhtä helppoa ei Jarillakaan tietysti ole aina ollut.

Tarinan opetus tiivistyy hyvin IBM-konkari Thomas Watsonin neuvossa: ”Jos haluat menestyä, tuplaa epäonnistumistesi määrä.”

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen
Palvelun tuotteistaminen -käsikirja
Tämä e-kirja neuvoo, miten tuotteistat insinöörisi osaamisen helposti ostettavaksi sisäänheittopaketiksi.
Maksuton

17 kommenttia

  1. Tutulta tuntuu! Myyntikouluttaja opetti aikoinaan, että hyvä myyjä ottaa tyynesti vastaan 100 X EI! Sillä hän tietää, että se sadasensimmäinen on KYLLÄ ja se yksi kyllä ratkaisee kaiken.

    Onnistuminen on seurausta monesta epäonnistumisesta ja virheestä. Se, joka aina vain onnistuu, on ajopuu eikä saavuta mitään todellista elämässä.

  2. Tärkeitä huomioita!

    Yksi olennainen juttu onnistumisen suhteen on, ettei kukaan ulkopuolinen voi itse asiassa määritellä, missä kohtaa jotain prosessia onnistuminen oikeasti tapahtuu. Onnistuminen on siis ihan konkreettisesti itsestä kiinni.

    Eli yksi tapa suhtautua on ajatella, että epäonnistuu sata kertaa ja sitten viimein tärppää. Mutta aivan yhtä oikein on ajatella, että prosessiin, joka johtaa onnistumiseen kuuluu erilaisia työvaiheita, joissa eliminoidaan toimimattomia ratkaisuja.

    Yksi lempianekdoottejani: Kun Edisonilta kysyttiin, miltä tuntui epäonnistua tuhansia kertoja ennen kuin hän viimein kehitti toimivan hehkulampun, Edison totesi näin: ”En ole epäonnistunut kertaakaan. Olen onnistuneesti eliminoinut kymmenen tuhatta huonoa tapaa valmistaa hehkulamppu.”

  3. Epäonnistumisilta ei voi tosiaankaan välttyä, koska jo sanonnan mukaan kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Tuo vanha sanonta tuntuu yllättävän hyvin pitävän paikkansa – ja sekös harmittaa!

    Minä joudun esimerkiksi myöntämään, että en ole onnistunut kuuntelemaan kunnolla lähipiiristäni tulevia ehdotuksia niiden ansaitsemalla arvolla. Kun samaiset ajatukset esittää joku etäisempi ystäväni, niin otan ne vastaan ja alan noudattamaan. Hyvänä esimerkkinä tästä käy Jarin pöllitästä-blogi, jota pikkuveljeni suositteli jo pari vuotta sitten, mutta aloitin lukemaan vasta 6kk sitten ystäväni suosituksesta.

    Miksi me suhtaudumme etäältä tuleviin neuvoihin positiivisemmin kuin läheltämme tuleviin? Miten tämän kuvion voi kääntää toisinpäin? Miten saamme markkinoitua ajatuksiamme lähipiirillemme siten, että olisimme guruja jo omalla maalla?

    1. Marinka tuossa ehti jo todeta profeettaoireyhtymän perussyyn. Kyse on tosiaan auktoriteetista. Etäisyys lisää sitä, tutuilta se karisee helposti.

      Tämän ilmiön tuntevat kaikki esimiehet, jotka heittäytyvät työntekijöidensä kavereiksi. Mukava on toki mukava olla. Mutta jossain raja kulkee, eikä sen aprikointi ole alaisten tehtävä.

      Pian pomo vain huomaa, että kaikki hyppivät hänen silmilleen. Hänellä ei ole enää auktoriteetista tietoakaan. Hyvä tarkoitus kääntyi itseään vastaan.

  4. Kiitos kannustavasta kirjoituksesta, Antti! Harvoin on sellaista asiaa, joka loksahtaisi täydellisesti paikoilleen ns. kertalaakista. Tulos tosin usein näyttää helpolta.

    Lauri, olen itse ihan samanalainen eli aivan lähimpien neuvoja on hankalampi uskoa. Liittyisiköhän asia jotenkin auktoriteettiin eli että etäämmällä olevilla se on suurempi ja siksi otamme heidän neuvot vakavammin?

  5. Mitätöinnin sietokyvyn täytyy olla erityisen suuri silloin, kun haluaa tuottaa jotain keskinkertaista parempaa. Silloinhan on pakko tehdä jotain erilaista ja uutta ja tämä taas herättä aina ensin vastustusta.

    Mutta miten välttää Idols-syndrooma? Siis tämä tv:stä tuttu aikamme oireyhtymä, jossa usko omaan asiaan ylittää jo kaiken kohtuuden. Todellista viisautta on ymmärtää, milloin tyrmätyksi tulemisen taustalla ei ole arvioijan kyvyttömyys, vaan se, että juttusi kertakaikkiaan on ala-arvoinen.

    1. Eräs fiksu esimieheni totesi pitkän kokemuksensa perusteella, että pahiten kykyjään yleensä yliarvioivat keskinkertaiset ihmiset.

      Hän pohti, että fiksut ovat yleensä niin kriittisiä, että he enemmänkin aliarvioivat ja vähättelevät suorituksiaan. Toisaalta monet koko ikänsä joukon hännille jääneet ovat jo niin murskana, etteivät hekään kuvittele itsestään mitään.

      Jäljelle jää siis keskisakki, johon kuuluvilla on toisinaan mainitsemasi Idols-oireyhtymä aivan hupaisan voimakas.

      1. Kyllä Idols-oireyhtymässä on mun näkemyksen mukaan keskinkertaista paljon huonommasta sakista. Keskinkertainen on vielä kehityskelpoinen, kun taas se Idols-oireyhtymästä kärsivä ei näe (tai halua nähdä) todellisuutta ja on siksi kehityskelvoton.

        Toisaalta – kyse on myös formaatista. Veikkaan ettei tämäkään tapaus olisi kelvannut Simon Cowellille: https://www.youtube.com/watch?v=WIXg9KUiy00&feature=related (veto alkaa varsinaisesti vasta minuutin kohdalla) 😀

  6. Minusta virheiden tai epäonnistumisten määrä ei ole olennaista vaan oppiminen. (Komppaan siis Lauria yllä) Eli kuinka nopeasti pääset epäonnistumisten tai EI-vastausten keräämisestä onnistumisiin. KYLLÄ -vastaus ei ole sadannen ensimmäisen kohdalla yhtään sen todennäköisempää kuin ensimmäisen tai toisen kohdalla, jos välissä ei ole osannut suunnata tekemistään oikeaan suuntaan.

    Tuon päättömän ei-vastausten keräämisen kun yhdistää idos-syndroomaan, niin hyvä tulee. 🙂 Tunnen jo turhautuneen ”keksijän” , joka vetoaa aina keksintojensä tai ideoidensa määrään, että kyllä tämän seuraavan jo pitää lyödä läpi, muttei kuitenkaan suostu kuuntelemaan palautetta ideoiden todellisesta laatusta.

    1. Tommi,

      Olen kanssasi samaa mieltä. Päämäärätön ei-vastausten kerääminenhän muistuttaa uhkapelaajan virhepäätelmää: kun on sata kertaa tullut kruuna, niin seuraavanhan täytyy olla klaava.

      Hieman Antin loistavan kirjoituksen päättävää tokaisua mukaillen, silmiini tarttui tänään tällainenkin viisaus: ”you will either learn to fail, or fail to learn.”

      Epäonnistumiset ovat oivallista maaperää oppimiskokemukselle, mutta tosiaan vain jos ne saa nivottua osaksi jotakin päämäärää kohti suuntautunutta prosessia.

  7. Mietin vain, että olisiko noista maailmankuuluista tullut sellaisia, jos olisivat päätyneet niiden ensimmäisten kustannettaviksi.

    Kustannuspäällikön päätöksen jälkeenkin pitää monen asian loksahtaa paikalleen.

    Musamaailmasta voisi kaivaa lukemattoman määrän vastaavia esimerkkejä.

    1. Naulan kantaaan! Kaikkein tärkein asia on loppujen lopuksi se että kustantaja oikeasti seisoo materiaalin takana, sillä muuten ei yhteistyön aloittamisessa ole mitään mieltä.

      Musa-alalla kustannustoiminta tarkoittaa loppupeleissä aivan eri asiaa kuin kirjabisneksessä, joten sikäli niitä ei voi ihan suoraan verrata toisiinsa. Kirjojen saralla kun kustantaja on aina myös julkaisija, mutta musiikissa ei. Musabisneksessä menestyminen (tai menestymättömyys) onkin aina astetta useamman kokin soppa ja ääritapauksessa hyvä keikkamyyjä saattaa välillisesti nostaa levymyyntiä vaikka 50% =D

  8. Pitkään harmittelin, miksi maailman pitää edelleen toimia tuolla tavalla. Uusia ideoita vastustetaan viimeiseen asti; konformismia,
    muutosvastarintaa, varmistelua…

    Nyt tajuan, että hyvä niin.

    Vastustus karsii pois ne ”uudistajat”, jotka ”uskovat” asiaansa ajaen sitä suurella innostuksella – niin kauan kun kaikkin menee putkeen.

    On hyvä, että turhautumiset ja vastoinkäymiset pistävät ajoissa vaihtamaan alaa, ehkä montakin kertaa – kunnes lopulta löytyy se juttu, jota jaksaa ehdottaa sadannellekin kustantajalle.

    Komppaan tavallaan myös Samia siinä, että timanteillekin tekee hijominen hyvää – vaikka se turhauttavaa onkin.

  9. ”Turhan moni Jari Sarasvuon mielipide julkaistaan ilman vähäisintäkään kritiikkiä.”
    Jari on monen fetissi ja märkä yöuni. En ymmärrä miten fiksut ihmiset voivat assosioida kirjojen kustantamisen tai kustantamatta jättämisen siihen että vaikkapa iltalehti mehuttelee Jarin sanoilla. Ja mikä huvittavinta kaikki paikat missä vaan Jariin liittyviä juttuja voi kommentoida täyttyy KRITIIKILLÄ. ”Jari ei osaa bisnistä ja puhuu skeidaa 50 000€/h”. Antti, olisitko joskus toivonut olevasi töissä Jarilla?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Selkopuhe voitti asiantuntijan jorinan

Rooger Doodley pohti Neuromarketing-blogissaan jo kauan sitten, miksi Donald Trumpin viesti tuntuu uppoavan äänestäjiin. Uusimmassa tekstissään (Trump Surprise: Four Neuromarketing Takeaways from the 2016 Election) hän käy läpi muutamia

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Karisma kumpuaa vikkelyydestä

Harvard Business Review (3/2016) kirjoitti Queenslandin yliopiston professori William von Hippelin tutkimuksesta (juu ei, nimi ei ole aprillipilaa). Tulokset kertoivat, että mitä vikkelämmin koehenkilön pää toimii,

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Sininen meri harhauttaa

Tapasin eilen kolme opiskelijaa Jyväskylästä. He olivat perustaneet opintoihinsa liittyvän (tilapäisen) yrityksen. Liikeidea kuulosti aika hienolta ja omaperäiseltä. Toimialakin oli ihan omanlaisensa. Toisaalta mieleeni tuli

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä yli 100-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.