Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Univormu herättää luottamusta

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Ruotsalaiset poliisit tyrmistyivät muutamia vuosia sitten. Heidän univormujaan oli tarkoitus muokata nössömmäksi. Lainvalvojat nousivat kapinaan – ehkä aivan aiheesta.

Länsinaapurimme poliiseilla on ollut viikonlopun terrori-iskun jälkeen vipinää. Nyt ei kukaan ehdi pohtia työvaatteita. Mutta kesällä 2007 selvitysmies Lars-Göran Carlsson teki ehdotuksen, joka suututti rivipoliisit.

Carlsson ehdotti kaduilla partioiville virkaveljilleen vähemmän militaristista vaatetusta. Musta pikeepaita oli tarkoitus vaihtaa vaaleansiniseen. Reisitaskuhousut saisivat väistyä tavallisten suorien housujen tieltä. Varsikengätkin olisivat saaneet monoa.

Muutoksen ideana oli pehmentää poliisien imagoa. Suurien kaupunkien järjestyspoliisit ja kansallisen erikoisryhmän jäsenet olivat halunneet näyttää koviksilta. Muut yksiköt olivat alkaneet seurata esimerkkiä.

Noin 1500 poliisia allekirjoitti vetoomuksen, ettei univormua muutettaisi kiltimmäksi.

Tavallaan kapinalliset olivat aivan oikeassa. Vaatteilla on yllättävän suuri merkitys, kun ihmiset arvioivat toistensa auktoriteettiä. (Lue lisää auktoriteetin mahdista jutusta Korvatippoja hanuriin.)

Yksi esimerkki on monille tuttu vuonna 2002 ilmestyneestä oivasta elokuvassa Catch Me If You Can (Ota kiinni jos saat). Siinä Leonardo DiCaprio näyttelee yhdysvaltalaista tunnettua huijaria nimeltään Frank Abagnale.

Tosiasioihin perustuvassa tarinassa tuo höplästä vetämisen ammattilainen esiintyy mm. lääkärinä ja lentäjänä. Lisäksi hän ehti väärentää sekkejä yli 2,5 miljoonan dollarin arvosta uransa aikana.

Abagnale jos kuka hyödynsi univormuja jatkuvasti. Hän tiesi, että niillä on ihmisiin hämmästyttävä vaikutus.

Yksi Abagnalen aikanaan tekemistä huijauksista oli yksinkertaisuudessaan vaikuttava. Hän osti lähetin vermeet ja laukun. Sitten hän meni seisomaan kadulle pankin yösäilön viereen.

Koijarimme pystytti viereensä virallisen näköisen kilven, jossa luki ”Luukku on epäkunnossa – anna talletukset pankin lähetille”.

Kaupoista ja ostoskeskuksista tulevat kassanhoitajat pudottivat käteiskuorensa ja -lippaansa tyytyväisinä suoraan Abagnalen laukkuun. Hän piti sitä asiakaspalveluhenkisesti valmiiksi ammollaan.

Kukaan ei tullut ajatelleeksi, että tutussa paikassa tutulta vaikuttavaan univormuun pukeutunut mies saattaisi olla väärällä asialla.

Frank Abagnale on jälkikäteen ihmetellyt, miten ihmeessä tavallinen pankin metallinen säilytyslokero ylipäätään voisi olla rikki?

Monet asiantuntijat kuvittelevat, että asiakas valitsee pätevimmän asiantuntijan. Todellisuudessa hän valitsee asiantuntijan, joka vaikuttaa pätevimmältä. Näissä kahdessa asiassa on iso ero.

Lähteet: Helsingin Sanomat 21.6.2007 & Blind Spots: Why Smart People Do Dumb Things, Madeleine L. Van Hecke 2007

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Crazy chemist with a failed experiment, explosion in laboratory
Jari Parantainen

Vain supertähtien tuotteistaminen unohtui

Jopa maailman tunnetuimpien gurujen asiantuntemus muuttuu rahaksi hyvin nihkeästi – ainakin, jos palvelujen tuotteistaminen unohtui. Freakonomics-kirjan toinen kirjoittaja Steven D. Levitt kertoi hiljattain omasta firmastaan, joka ei menestynyt.

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Selkopuhe voitti asiantuntijan jorinan

Rooger Doodley pohti Neuromarketing-blogissaan jo kauan sitten, miksi Donald Trumpin viesti tuntuu uppoavan äänestäjiin. Uusimmassa tekstissään (Trump Surprise: Four Neuromarketing Takeaways from the 2016 Election) hän käy läpi muutamia

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Karisma kumpuaa vikkelyydestä

Harvard Business Review (3/2016) kirjoitti Queenslandin yliopiston professori William von Hippelin tutkimuksesta (juu ei, nimi ei ole aprillipilaa). Tulokset kertoivat, että mitä vikkelämmin koehenkilön pää toimii,

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.