Hyvinkään verilöylyn vuoksi on taas muodikasta heristellä sormea tuliaseiden omistajille. Koska seuraan aikaani, olen syyllistynyt siihen itsekin.
Silti on epätodennäköistä, että yksikään metsästäjä tai kilpa-ampuja luopuisi aseestaan vapaaehtoisesti. Mäkätys vain ärsyttää. Kapinahenki kasvaa.
Nalkuttamiseen perustuvat kampanjat ovat kuitenkin suosittuja.
Viimeksi eilen kuulin radiosta nuorille suunnatun mainoksen, joka yritti nolata rattijuoppoja. Veikkaan, ettei se pysäytä ainoatakaan kännissä kaahaavaa kollia.
Löytyisikö saarnaavan nutturapään tilalle jotain tehokkaampaa? Se on tsiljoonan euron kysymys. Käännyttäminen eri muodoissaan lienee maailman arvokkain bisnes.
Vaihtoehtoinen näkökulma on kyllä tiedossa. Oiva esimerkki löytyy Teksasista.
Roskaajat olivat osavaltiolle melkoinen riesa 1980-luvun alussa. Tienvarsien siivoamiseen paloi muikeat 25 miljoonaa taalaa vuodessa. Kustannus kasvoi 15 prosentin vuosivauhtia.
Totta kai viranomaiset yrittivät parhaansa. Mutta tyypilliset ”Älä heitä roskia, ole hyvä” -kilvet eivät purreet. Pysähdyspaikkojen roskikset täyttyivät hitaasti.
Aiheeseen perehtynyt tutkija Dan Syrek sai tehtäväkseen miettiä jotain fiksumpaa.
Aluksi hän määritteli roskaajan prototyypin. Se oli 18—35-vuotias pickupilla ajava mies, joka piti urheilusta ja kuunteli radiosta kantria.
Syrek piti mukanaan valokuvaa punaniskasta, joka seisoi autonsa vieressä. Tutkijamme risti tuon kohderyhmänsä edustajan Bubbaksi.
Kuten arvata saattaa, välinpitämätöntä Bubbaa eivät vihreät arvot hetkauttaneet. Häntä ei jonkin söpön elikon näkökulma kiinnostanut. Lisäksi hän tietenkin vastusti auktoriteetteja.
Sitä paitsi miten Bubba hyötyisi, jos hän kiikuttaisi tölkkinsä roskikseen? Siitä koituisi pelkkää riesaa, ilman mitään välitöntä palkkiota.
Yksi vaihtoehto oli tietysti sakottaa roskaajia ankarasti, kuten monissa osavaltioissa on tapana. Mutta sehän olisi luultavasti vain lietsonut tosimiehiä kapinaan.
Syrek päätyi lopulta yksinkertaiseen ratkaisuun. Bubba oli vakuutettava siitä, että hänen kaltaisensa ihmiset eivät roskaa.
Osavaltio käynnisti Syrekin tutkimustulosten perusteella kampanjan. Sen idea tiivistyi nerokkaan kaksimieliseen iskulauseeseen ”Don’t Mess with Texas”.
Hanke ammensi voimansa kuuluisista teksasilaisista, jotka olivat Bubballe tärkeitä. Kaartiin kuului sellaisia julkkiksia kuin nyrkkeilijä George Foreman, blueskitaristi Stevie Ray Vaughan sekä kantrimuusikot Jerry Jeff Walker ja Willie Nelson.
Kaikki mainokset päättyivät aina samoin. Yksi jos toinen Bubban esikuvista täräytti varsin aggressiiviseen sävyyn, ettei Teksasille ryppyillä / Teksasia ei sotketa.
Vähitellen tyhmempikin alkoi tajuta, ettei kotiseudustaan ylpeä macho roiski jätteitään pitkin maita ja mantuja.
Kampanja oli menestys. Sen vaikutukset alkoivat näkyä muutamassa kuukaudessa.
Ensimmäisen vuoden aikana roskaaminen väheni 29 prosenttia. Viidessä vuodessa tienposkessa näkyvä tauhka väheni 72 prosenttia. Bubba paiskoi 81 prosenttia vähemmän tölkkejä autonsa ikkunasta.
Totta kai myös muissa osavaltioissa kampanjoitiin samaan aikaan. Mutta yleensä viesti oli sitä samaa perinteistä mäkätystä.
Syrek laski vuonna 1988, että ero nalkutukseen panostaneisiin osavaltioihin oli raju. Niiden teiden varsille kertyi roskia yli tuplasti verrattuna Teksasiin.
Suomalaisten omistamien tuliaseiden määrä romahtaa sinä päivänä, kun torrakosta tulee munattoman pelkurin tunnusmerkki.
Lähde: Made to Stick, Chip Heath & Dan Heath 2007.
