Pikku-uutinen viime viikolla kertoi poliisien mainetta koskevasta tutkimuksesta. Poliisiammattikorkeakoulu* oli selvittänyt, luottavatko suomalaiset yhä virkavaltaan. Tiedotusvälineet raportoivat, että hyvältä näytti.
Tutkintavankeudessa istuvan Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion seikkailut tai kohu tietolähteiden rekisteröinnistä ei näyttänyt horujuttaneen luottamusta. Suunta oli jopa päinvastainen.
Tulokset olivat peräisin Taloustutkimukselta. Firma kysyi asiaa puhelimitse vuodenvaihteessa 2013–2014 neljään otteeseen viikon välein. Vastaajia oli eri kierroksilla satunnaisesti VRK:n rekisteristä poimittuna joko 501 tai 1004. Ammattimaisesti hoidettu keikka siis.
Kaikissa tällaisissa kyselyissä piilee tietysti sama ongelma: vaihtoehtoa ei ole mahdollista selvittää. Kukaan ei voi tietää, miltä tulokset näyttäisivät, jos Aarnio ei olisi kärähtänyt.
Luultavasti juuri siksi vertailukohdaksi oli haettu eurooppalainen vastaava kysely. Ajatuksena lienee, että näin on voitu sulkea pois jokin yleinen poliisin luottamukseen vaikuttanut trendi.
Selvityksen lopusta löytyy aika veikeä kommentti:
”Tulosten valossa Aarnion tapaus jää tapahtumasarjan toisen piirteen varjoon. Kansalaiset eivät nähtävästi pitäneet siitä, että poliisia arvosteltiin tietolähdetoiminnan rekisteröinnin puutteista. Tältä osin kritiikki näyttää kääntyneen esittäjiään vastaan.”
Me suomalaiset olemme siis loukkaantuneet poliisin puolesta, koska sisäministeri Päivi Räsänen oli ilkeä poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle. Uskokoon ken haluaa. Ministerihän näpäytti Paateroa siitä, että huumepoliisi ei ollut rekisteröinyt tietolähteitään sääntöjen mukaisesti.
Mutta miksi olin kiinnostunut tutkimuksesta? Miten se liittyy tuotteistamiseen tai bisneksiin yleensä?
Se johtuu juuri siitä, että suomalaiset tuntuvat pitävän poliisia niin puhtoisena ja moitteettomana. Kaikkeen täydelliseen liittyy kuitenkin sama ongelma: se ei ole kovin uskottava.
Väitän, että ihmiset epäilevät kaikkea täydellistä alitajuisesti. Täydellisyys viittaa kaunisteluun, peittelyyn, sensuuriin ja kulisseihin.
Kuitenkin viime vuosina on käynyt hyvin ilmi, että ihmisiä poliisitkin ovat. Kun hiihtäjä Mika Myllylä teki itsemurhan, poliisit ja muut virkamiehet syöksyivät työasemilleen urkkimaan tapauksen tietoja lainvastaisesti. Syytteitä napsahti lähes sadalle.
Oletetaan, että Taloustutkimuksen selvitys pitää paikkansa.
Jos poliisi on suomalaisten mielestä yhä luotettavampi, kenties se johtuu nimenomaan julkisuuteen putkahtaneista ongelmista.
Ongelmat kertovat, että poliisit ovat epätäydellisiä. He joutuvat nöyrtymään samoihin sääntöihin kuin me muutkin. Sehän tekee virkamiehestä aidomman ja uskottavamman.
Täydellinen firma, tuote tai ammattilainen on epäuskottava.
* Olisiko Poliisiopisto kuitenkin rehellisempi nimi? Houkuttaisiko esimerkiksi elokuva ”Poliisiammattikorkeakoulu 3” yleisöä?
