Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Kannattaako tarjouskilpailua voittaa?

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Toiko posti tarjouspyynnön? Mieti kahdesti, aiotko vastata siihen. Seuraukset voivat olla karmeat.

Tuotteistin pari vuotta sitten erään viestintätoimistoa pyörittävän asiantuntijan palveluja. Hän kertoi voittaneensa kevään aikana kaikki tarjouskilpailut, joihin hän oli osallistunut.

”Sehän on hienoa!”, onnittelin yrittäjää.

”No ei se nyt niin hienoa ole, kun ei tahdo enää pysyä nokka pinnalla”, hän totesi.

Yrittäjälle oli käynyt vanhanaikaisesti. Vanha asfalttiviidakon sanonta kiteyttää kirpaisevan totuuden: tarjouskilpailun voittaa yleensä se, joka on tehnyt pahimman hinnoitteluvirheen.

Samoihin aikoihin tapasin kansainvälisen it-konsulttifirman myyntijohtajan. Hän kertoi, että mikäli tarjous tulee puun takaa yllättäen, he eivät osallistu tarjouskilpailuun lainkaan.

Miten kummassa joku voi suhtautua noin ylimielisesti bisnesmahdollisuuteen, jonka asiakas kantaa hopealautasella myyjän nenän eteen?

Pomo perusteli oudon päätöksen niin vastaanpanemattomasti, että olen siitä saakka toiminut aivan samoin.

Kun pöydällesi ilmestyy tarjouspyyntö, sen taustalla on jokin kolmesta vaihtoehdosta:

  1. Asiakas on jo päättänyt toimittajan. Nyt hän vain tarvitsee sähköjäniksiä, joiden avulla hän kiristää valitsemansa tarjoajan hinnan kohdalleen (lue: tarvittaessa jopa tappiolliseksi).
  2. Asiakas on päättänyt tilata juuri sinulta. Mutta siinä tapauksessa olet itse ollut määrittämässä sisällön. Kenenkään muun kuin oman yrityksesi on hyvin vaikea täyttää tarjouspyynnön vaatimuksia.
  3. Kyseessä on aito tarjouskilpailu.

Mitä enemmän olen asiaan perehtynyt, sitä harvinaisemmiksi olen huomannut kolmannen kohdan tilanteen. Tarjouskilpailu on hyvin harvoin aito ja puolueeton – väittivät ostajat mitä tahansa.

Asiakas saattaa toki itse ajatella, että hän valitsee toimittajan kylmästi ennakolta määrittämiensä kriteerien perusteella. Todellisuudessa ihmiset eivät tee juuri mitään järkiperustein. He vain perustelevat niiden avulla päätöksiään sekä itselleen että muille.

Tarjouskäsittelijä ei tietenkään ole immuuni vaikutteille ja ennakkoluuloille. Jotkut myyjät voittavat todennäköisemmin kuin toiset.

Lienee päivänselvää, ettei kirittäjäksi kannata ryhtyä. Jos tilaus sattuisi kaikesta huolimatta napsahtamaan yrityksellesi, luvassa on vain ankea, nollakatteinen riistoprojekti.

Ei kai bisnestä ole tarkoitus haalia vain sen itsensä takia? Kaiken toiminnan pitäisi olla kannattavaa. Tai vielä mieluummin erittäin kannattavaa!

En osallistu tarjouskilpailuihin enää lainkaan. Paitsi jos tiedän, että voitan kisan. Sellaistakin on sattunut – mutta siitä enemmän joskus toiste.

Kun saat tarjouspyynnön, jota et ole itse ollut määrittämässä, työnnä se saman tien silppuriin. Lähetä asiakkaalle kiitokset ja kerro kohteliaasti, ettet tällä kertaa osallistu.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Mitä brändi tarkoittaa käytännössä?
Jari Parantainen

Mitä brändi tarkoittaa käytännössä?

Jokainen myyjä oppii tunnistamaan vaaran merkit. Itse pelkään erityisesti sellaisia asiakasehdokkaita, jotka viljelevät brändi-sanaa. Brändin määritelmää voi jokainen käydä tankkaamassa vaikkapa Wikipediasta. Luultavasti et tule

Neuvotteleeko suomalainen nakuna?
Jari Parantainen

Neuvotteleeko suomalainen nakuna?

Vedin ensimmäiset tuotteistusprojektit videoneuvotteluna pari vuotta sitten. Sen jälkeen olen istunut studiossa yhä useammin. Eikä siinä mitään, sehän sopii vallan mainiosti. En mitenkään erityisesti rakasta

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.