Kumpi vetoaa kuulijaan paremmmin, mutkikas vai selkeä puhe?
Etenkin kinkkisiä asioita ammatikseen pohtiva asiantuntija on usein sitä mieltä, ettei viesti saisi olla liian yksinkertainen. Viimeksi sain kuulla tämän kommentin kesällä seminaarissa Hämeenlinnassa.
Liian älykäs pohdiskelija ajautuu kuitenkin helposti sellaiseen suohon, ettei sieltä peruuta paraskaan nelivetomaasturi.
Kuuluisa esimerkki löytyy tammikuulta 2005. Harvardin yliopiston (hallinnon) johtaja Lawrence Summers piti seminaaripuheen, joka herätti raivoisan keskustelun.
Monet tiedotusvälineet raportoivat, että Summersin mielestä naiset ovat jotenkin synnynnäisesti huonoja matemaatikkoja – siis ainakin miehiin verrattuna.
Harvardin pomo tosiaan viittasi puheessaan tutkimuksiin, joiden mukaan miesten ja naisten älykkyydessä saattaisi olla synnynnäisiä eroja. Mutta hän ei väittänyt, että naiset olisivat keskimäärin tyhmempiä kuin miehet.
Sen sijaan Summers aprikoi, että miesten älykkyys saattaa vaihdella enemmän kuin naisten. Sekä huippuälykkäiden että hyvin heikkolahjaisten joukossa olisi paljon enemmän miehiä kuin naisia.
Ei ole lainkaan selvää, että tuo mahdollinen ero olisi jotenkin selvästi poikalapsille eduksi. Professori Ian Ayers esitti Super Crunchers -kirjassaan esimerkin, joka valaisee asiaa.
Jos saisit valita seuraavista vaihtoehdoista, kumpaan päätyisit:
a) Vielä syntymättömän lapsesi älykkyysosamäärä tulee asettumaan välille 95—105
b) Vielä syntymättömän lapsesi älykkyysosamäärä tulee asettumaan välille 60—140
Olisitko valmis valitsemaan jälkimmäisen vaihtoehdon? Jälkeläisesi saattaisi olla hyvin älykäs, mutta toisaalta hän saattaisi syntyä myös lievästi kehitysvammaisena.
Käytännössä lähes kaikki vanhemmat valitsevat mieluummin a-vaihtoehdon. Kukaan ei halua ottaa kehitysvamman riskiä, vaikkei lapsesta voisi tulla myöskään selvästi keskimääräistä älykkäämpää.
Summers joutui lopulta liriin siksi, että hän arvioi keskijakaumien eroista johtuvia miesten ja naisten lukumääriä häviävän pienessä, maailman kaikkein älykkäimpien ihmisten joukossa. Hän pohti, että siihen saattaisi kuulua miehiä peräti viisinkertainen määrä naisiin verrattuna.
Lisäksi poloinen puhujamme kehtasi päättellä, että tämä saattaisi olla yksi syy siihen, miksi naisia on niin vähän huippututkijoiden joukossa.
Ayersin mukaan arvio oli erittäin varovainen. Summersin menetelmällä ja lähtötiedoilla laskettuna miehiä olisi huippuälykkäiden joukossa jopa kymmenen tai kaksikymmentä jokaista naista kohden.
Joka tapauksessa seminaariesityksestä seurasi hirmuinen metakka. Sillä ei ollut mitään vaikutusta, että Summers totesi jo puheessaan, että hänen laskelmansa ovat vain karkeita arvioita.
Luultavasti toimittajat eivät ymmärtäneet – tai he eivät halunneet ymmärtää – puoliakaan Summersin ajatuksista. He vetivät kulmat surutta suoriksi.
Otsikko tyyliin ”Harvardin johtajan mielestä naiset ovat syntyjään matemaattisesti kyvyttömiä” myi lehtiä tosi tehokkaasti.
Monien mielestä Summersin puhe oli syynä hänen eroonsa seuraavana vuonna. Kaiken lisäksi hänen virkaansa valittiin nainen. Niin kävi kuin sattumalta, ensimmäisen kerran yliopiston 371-vuotisen historian aikana.
Mitä mutkikkaammin puhut, sitä herkemmin kuulijat vääntävät viestistäsi aivan omia tulkintojaan.
Yksi vastaus