Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Näin luulo pestään tiedoksi

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Kauppalehti julkaisi tänään jutun, jonka otsikko oli ”Printtilehti pitää pintansa”. Toimittaja ruoti tuoretta tutkimusta, jonka mukaan

”Kuluttajista 53 prosenttia uskoo lukevansa sanomalehtiä viiden vuoden päästä enemmän painettuna kuin digitaalisena.”

Näin haaveet ja arvaukset muuttuvat tiedoksi. Kuvio muistuttaa monivaiheista rahanpesua. Rikoksella alun perin hankittu pätäkkä alkaa vaikuttaa esimerkiksi lailliselta myyntivoitolta.

Tiedän tapauksia, joissa jo alkuperäinen tutkija on alkanut tehtailla oletuksistaan faktaa:

    1. Ensin hän päättää, millaiset tulokset sopisivat tilaajan pirtaan.
    2. Seuraavaksi tutkija laatii kysymykset niin, että niihin on vaikea vastata väärin.
    3. Lopulta hän julkaisee tiivistelmän, jossa hän nostaa kärjeksi sopivan tulkinnan.

Toki käytäntö on tuttu jokaiselle akateemisen tutkinnon suorittaneelle. Aluksi on sorvattava hypoteesi. Sitten on tutkittava niin kauan, että tulokset alkavat tukea oletusta.

Tämän jälkeen tarvitaan enää laiskanpulskeita apureita, joita usein myös toimittajiksi kutsutaan. He nappaavat tutkijan laatiman tiedotteen jopa sellaisenaan ja julkaisevat sen.

Pesutulos on jo aika hyvä. Ehkä kaltaiseni blogisti kirjoittaa vielä jutun, jossa siteeraan luotettavaa lähdettä tähän tapaan:

Tuoreen tutkimuksen mukaan 53 prosenttia suomalaisista lukee mieluiten printtilehteä vielä vuonna 2018. (KL 27.3.2013)

Enintään yksi sadasta lukijasta viitsii metsästää alkuperäistä lähdettä. Puhdasta tuli!

Yksikään kyselyn vastaajista ei kuitenkaan tiennyt, lukeeko hän viiden vuoden päästä painettua vai digitaalista lehteä. Ihmiset vain arvailivat, koska heiltä sitä pyydettiin.

Älä koskaan kysy asiakkaasi aikeita. Vastaukset eivät ole edes puolikkaan palaneen puupennin arvoisia.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Asiakasreferenssin pyytäminen kannattaa tehdä helpoksi ja viedä osaksi prosessia.
Tommi Elomaa

10 syytä puristaa asiakasreferenssi

Referenssien pyytäminen koetaan vaikeaksi tai jopa noloksi. Miksi sinun kannattaisi aina puristaa referenssiasiakkaalta? Miten pyydät sen niin, että se on helppoa itselle ja asiakkaalle?

Tuotteistaminen ennen verkkosivu-uudistusta
Riikka Nurmi

Tuotteistajan vinkit verkkosivu-uudistukseen

Tuotteistaminen varmistaa verkkosivu-uudistuksessa, että verkkosivustosi ja markkinointiviestisi puhuttelevat asiakasta ja saat enemmän kauppaa. Millaisilla laseilla omaa palveluvalikoimaa ja verkkosivua kannattaisi tarkastella ennen uudistusta?

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Selkopuhe voitti asiantuntijan jorinan

Rooger Doodley pohti Neuromarketing-blogissaan jo kauan sitten, miksi Donald Trumpin viesti tuntuu uppoavan äänestäjiin. Uusimmassa tekstissään (Trump Surprise: Four Neuromarketing Takeaways from the 2016 Election) hän käy läpi muutamia

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.