Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Älä sinä soita minulle

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Olen tallettanut matkapuhelimeeni kymmeniä numeroita, joiden yhteystiedoksi olen kirjannut yhden ja saman nimen. Se on ”Puhelinmyyjä”. Kun teksti vilkkuu näytössä, tiedän heittää kapulan seinään. Sitkeimmät häiriköivät jopa viidesti päivässä.

Ei ihme, että esimerkiksi Yhdysvalloissa yli 70 prosenttia kansalaisista on rekisteröitynyt puhelinmarkkinoinnin kieltävään rekisteriin.

Minäkin olen ryhtynyt monenlaisiin torjuntatoimiin. Maksan yritykseni vaihteenhoitajalle siitä, että hän pitää kauppiaat poissa niskastani. Robotti seuloo roskapostit. Sen haaviin jäävät niin mustekasetit kuin potenssipillerit. Katson Salkkarit, Voicet ja Viidakon tähtöset vain nauhoituksina, jotta voin ohittaa mainoskatkot.

Enää yksi tuhannesta netissä haahuilevasta klikkaa bannerimainosta. Sinäkin olet nähnyt sadoittain netti-ilmoituksia viime viikkojen aikana. Muistatko niistä ensimmäistäkään?

Nykyisin on aivan tavallista, että parhaiden ammattilaisten laatima, tuhansien eurojen arvoinen suorakampanja tuottaa pyöreän nollan. Yksikään yrityspäättäjä ei reagoi millään tavalla. Buukkaajan on soitettava kymmeniä puheluja, jotta hän saisi sovituksi yhden vaivaisen tapaamisen. Kuluttajapuolella tarjouksiin tarttuvat aina samat persaukiset pilipalipalkintojen metsästäjät.

Viriili viestintäkonsulentti ehdottaa ratkaisuksi sisältömarkkinointia. Yrityksesi tulisi tuottaa nettiin jotain kivaa, joka imuroi asiakkaat luoksesi. Se voi olla ostajan pikaopas, hyödyllinen blogipostaus tai hauska video. Moni onkin tarttunut toimeen.

Maailman kirjahyllystä löytyi 130 miljoonaa opusta vuonna 2010. Viime vuonna niitä ilmestyi yli 10 miljoonaa lisää. Siinä riittää tupituoretta sisältöä fanaattisimmallekin lukutoukalle koko kesälomaksi.

Käyttäjät lataavat Facebookiin 300 miljoonaa valokuvaa päivässä. Youtubeen pätkähtää 70 tuntia uutta videota joka minuutti. Netti välittää tänäänkin reilusti yli 100 miljardia sähköpostia. Uusia verkkosivustoja syntyy lähes miljoonan päivätahtia. Kuitenkin vain kolmannes maailman ihmisistä pääsee verkkoon. Suurin osa on sinne vasta tulossa.

Mihin tämä kaikki johtaa?

Se ainakin on selvää, ettei mikään löysä lässytys tavoita asiakastasi enää. Meidän jokaisen on pakko suojautua joka suunnasta sinkoilevilta viesteiltä. Muuten ei kenenkään kuuppa kestä.

Tuntemattomat tyrkyttäjät saavat armotta pakit. Vain hyödyllisyytensä todistanut kauppalopo ansaitsee audienssin. Verkkokauppa korvaa muut.

Gartnerin ennusteen mukaan valtaosa Yhdysvaltojen 18 miljoonasta myyjästä saa pian potkut. Vuonna 2020 heistä on jäljellä enää neljä miljoonaa. Sama tsunami pyyhkii rantojamme hiukan myöhemmin.

Älä sinä soita minulle. Mutta tuskinpa minäkään soitan sinulle.

Tämä kolumnini on julkaistu SMKJ:n myynti & markkinointi -lehdessä 4/2013 (29.5.).

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Mitä brändi tarkoittaa käytännössä?
Jari Parantainen

Mitä brändi tarkoittaa käytännössä?

Jokainen myyjä oppii tunnistamaan vaaran merkit. Itse pelkään erityisesti sellaisia asiakasehdokkaita, jotka viljelevät brändi-sanaa. Brändin määritelmää voi jokainen käydä tankkaamassa vaikkapa Wikipediasta. Luultavasti et tule

Neuvotteleeko suomalainen nakuna?
Jari Parantainen

Neuvotteleeko suomalainen nakuna?

Vedin ensimmäiset tuotteistusprojektit videoneuvotteluna pari vuotta sitten. Sen jälkeen olen istunut studiossa yhä useammin. Eikä siinä mitään, sehän sopii vallan mainiosti. En mitenkään erityisesti rakasta

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.