Vuosi oli luultavasti 1988. Olin saanut ensimmäisen työsuhdeautoni. Se oli rutiköyhän teekkarin näkökulmasta tosi hieno Peugeotin punainen uutuusmalli 405.
Oli tavallinen talvipäivä. Starttasin asiakaskäynnille Lauttasaaresta työnantajani Oy Fintronic Ab:n pihasta.
Äkkiä edellä ajava kuski päätti jarruttaa Melkonkadun ja Heikkiläntien T-risteyksessä. Potkaisin jalkani suoraksi. Taisipa suustani kuulua jotain eeeeeiiiii-tyyppistä ujellusta.
Vokaaleista ei ollut mitään hyötyä. Katu oli jäinen. Luisuni päättyi edellä ajavan takapuskuriin että paukahti. Syyllinen oli selvä. Vakuutusyhtiöni maksoi vastapuolen peltityöt.
Sitä en enää muista, oliko autossani jo tuolloin ABS-jarrut. Mutta sillä ei ole mitään merkitystä. En olisi tajunnut ohjata, vaikka se olisi ollut mahdollistakin. Hyydyin vain kauhistelemaan vääjäämätöntä tömähdystä.
Tämä masentava episodi tulee aina mieleeni, kun kuuntelen ay-johtajien puheita. Siis juuri niitä, joista hallitustunnustelijamme Juha Sipilä sai kuluneella viikolla kyllikseen:
”Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mukaan ay-liike haluaa yhteiskuntasopimusneuvotteluissa työntekijöille lisää turvaa työnantajien joustovaatimusten vastapainoksi.”
– Suomenmaa 4.5.2015
Edessä näkyy yllättävä tilanne. Liittojen pamput potkaisevat jarrut lukkoon. Sitten vain luisutaan tönkkönä niin kauan, että rysähtää.
Koko ay-väen hokema ”turvaa joustojen vastapainoksi” on kiero kummajainen. Ikään kuin joustavuus olisi jotenkin turvallisuuden vastakohta.
Todellisuudessa vain erittäin joustava työntekijä voi olla edes jotenkin turvassa.
Ammattiyhdistys käyttäytyy edelleen kuin työnantaja maksaisi duunareiden liksat. Valhe puree ilmeisen hyvin. Muuten on vaikea selittää, miksi seitsemän suomalaista kymmenestä kuuluu liittoon.
Totuus on tietenkin se, että palkkarahat tulevat yritysten asiakkailta. Jos tuotteet tai palvelut eivät käy kaupaksi, mikään muutosturva ei auta. Firma on pian konkurssissa joka tapauksessa.
Pesänhoitajalta sopii sitten käydä kyselemässä, mihin se liiton lupaama muutosturva haihtui.
Ylipäätään on petollista jankuttaa, että suomalaisille olisi olemassa jotain kotimaista turvaa jossain.
Ainoa turvamme tulee siitä, että osaamme myydä ulkomaille jotain niin perkeleesti.
Hesari kertoi heti vaalien jälkeen, että vasemmistoliitto aloitti koko henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut. Syynä oli vaalitappio. Puolueen tulot romahtivat.
Luulisi, että edes vasemmistopuolue tarjoaisi työntekijöilleen muutosturvaa.
Paavo Arhinmäki on paasannut kuukausitolkulla, että nyt kannattaa velkaantua, koska korot ovat nollassa. Miksei hän siis hakenut pankista ilmaista rahaa? Sillä hän olisi voinut maksaa uskollisen väkensä palkat hamaan tappiin saakka.
Kannattava bisnes on suomalaisen duunarin ainoa todellinen muutosturva.
