Jos muutat hinnoitteluasi, siihen pitäisi tietenkin olla jokin järkevä syy. Ehkä haluat kasvattaa katettasi.  Tai yrität saada ostamisesta helpompaa. Toimistohotelli epäonnistui molemmissa.

Helsingin Energia lähetti asiakkailleen alkukesästä 2006 kirjeen, jossa se kertoi, mitä kaukolämpö maksaa. Energiamaksu E määräytyi tietenkin näin:

E=E0(0,38+0,15*(T49/T490)+0,47*(PA/PA0))+P0

Kauppalehti Presson (3.6.2006) toimittaja Cilla Bhose tiedusteli kainosti Helsingin Energian tuotepäälliköltä Kauko Pulliaiselta, miksi kirje oli täyttä hepreaa. Pulliainen iski välittömästi vastapalloon ja kysyi, mikä siinä kirjeessä nyt oli niin epäselvää.

Pulliainen kertoi, että kirjettä oli lähetetty 13 000 kappaletta, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku moitti sen sisältöä. Lisäksi selvisi, että laskujen rakenne oli ollut jo vuosikausia aivan samanlainen.

Esimerkki tuli mieleeni, kun sain kirjeen toimistohotelliltani. Neuvotteluhuoneiden vuokria oli päätetty muuttaa "kansainvälisen mallin mukaiseksi".

Entiset tuntihinnat oli korvattu taksoilla, jotka riippuvat sekä käytetystä ajasta että neukkarissa aikaansa viettävien osallistujien lukumäärästä. Lisäksi summasta pitää laskea prosenttialennus, jos sattuu olemaan firman vakioasiakas.

Hintakirje oli sinänsä hieno esimerkki siitä, miten asiat hoidetaan oikein. Paperi on nimittäin täynnä laskuesimerkkejä, miten neuvotteluhuoneen taksa vastaisuudessa määräytyy. Se on hyvä tapa esittää mutkikas asia konkreettisesti.

Toisaalta lähetys oli osuva näyte myös siitä, miten byrokraatit käyttävät aikaansa aivan vääriin töihin. Lähettäjä nimittäin totesi hiukan yllättäen, että hintataso säilyisi likimain ennallaan.

Miksi mallia piti mutkistaa, jos tarkoituksena ei ollut joko nostaa tai laskea veloituksia?

Uuden hinnoittelun "toimivuus" näkyi heti tänään. Asiakkaani kysyi, paljonko tarjoamani työpajan hintaan lisättäisiin neuvottelutilan kustannuksia. Jouduin tunnustamaan, ettei siitä ole harmaata aavistusta. Ei nyt sattunut laskuesimerkkejä kouraan, jotta summaa olisi voitu edes yrittää arvioida.

Kaikkein hienoin yksityiskohta uudessa hinnastossa on peruutusmaksu. Se nimittäin riippuu siitä, kuinka monta henkilöä ei ilmesty palaveriin.

Tulikohan vuokraisäntä ajatelleeksi lainkaan, että kokouksesta lintsanneita haamuja on tosi vaikea laskea?

Ehkä hän unohti mainita, että väärin arvioiduista osallistujamääristä on maksettava erikseen sakko. Se määräytyy vaikkapa meriveden lämpötilan perusteella.

Kun muutat hintojasi, karsi niistä aina vain yksinkertaisempia ja selkeämpiä. Sillä tavalla teet ostamisesta helpompaa.