Oletko joskus ihmetellyt, miten asiantuntijat onnistuvat vääntämään yksinkertaisistakin asioista mutkikkaita? Asia on tieteellisesti todistettu: rottakin on fiksumpi kuin älykkäänä itseään pitävä ihminen.
Berkleyn yliopistossa opettava psykologi Philip Tetlock on tutkinut laajasti sitä, miten asiantuntijat päräyttävät usein kiville.
Spesialistit ovat hänen mukaansa aivan samanlaisia kuin me kaikki muutkin. Rakastumme aavistuksiimme ja todella vihaamme myöntää, että olisimme väärässä.
Yksi esimerkki siitä on jo 30 vuotta sitten Yalessa tehty koe. Tutkimukseen osallistui sekä opiskelijoita että rotta.
T-kirjaimen muotoisen sokkelon jompaankumpaan haaraan laitettiin juustoa satunnaisessa järjestyksessä. Ruoka löytyi 60 prosentissa tapauksista vasemmasta ja lopuissa 40 prosentissa tapauksista oikeasta T:n haarasta.
Sen enempää koehenkilöille kuin -elikollekaan ei kerrottu, mikä logiikka ohjasi juuston sijoittelua.
Rotta pantiin sokkeloon. Nyt sekä opiskelijat että viiksiniekka saivat ennustaa, kummasta haarasta juusto milloinkin löytyisi.
Rotta äkkäsi homman juonen nopeasti. Se hoksasi, että sapuskaa oli tarjolla useimmiten vasemmalla. Niinpä se kääntyi aina sinne. Toisin sanoen häntäveikko järkeili juuston sijainnin 60-prosenttisesti nappiin.
Jyrsijä ei ymmärtänyt olla lainkaan nolona siitä, että se kurvasi kaksi kertaa viidestä väärään suuntaan.
No miten Yalen (keskimääräistä fiksummat) opiskelijat pärjäsivät?
Kuten kunnon asiantuntijat ainakin, he alkoivat heti etsiä jotain salaista logiikkaa, joka määräsi juuston sijainnin kullakin kerralla. Kansakunnan toivot ennustivat lopulta vain 52 prosenttia tapauksista oikein.
Opiskelijat olisivat käytännössä päässeet yhtä hyvään tulokseen, jos he olisivat heittäneet lanttia.
Rotta siis voitti asiantuntijat pistein 60-52.
Mitä varmempi asiantuntija on omasta pätevyydestään, sen todennäköisemmin hän ennustaa väärin.
Lähde: The New Yorker, Everybody’s An Expert – Putting predictions to the test, Louis Menand 5.12.2005
3 vastausta
Tämä nyt on hieman kaukaa haettu vertaus. Ensinnäkin siinä verrataan ryhmäkäyttäytymistä yksilön käyttäytymiseen (joukko opiskelijoita vs. 1 rotta), toisekseen jätät huomiotta, olettaen koetta toistetun tarpeeksi monta kertaa virhemarginaalin karsimiseksi, että myös osa ihmisistä huomasi kupletin juonen. 52% on 2% parempi kuin lantinheitto. 1000 toistoa tarkoittaa 20 juustoa enemmän keskiarvona.
Tulos kertoo lähinnä siitä, että tuontyyppisessä kokeessa täytyy tehdä riittävästi järjestelmällisiä toistoja saadakseen todennäköisyydet selville. Valitettavasti et laittanut viittausta alkuperäiseen tutkimukseen ja suoraan googlettamalla sitä en löytänyt.
Antaisin itse hieman, en tosin välttämättä paljon, painoa asiantuntijan intuitiolle tilanteessa jossa valintoja on enemmän kuin kaksi ja oma kokemus ei mahdollist muuta kuin lantin kaivamisen taskusta.
Joe, kiitos erinomaisesta kommentistasi!
Oletko itsekin asiantuntija?
Joudun mitä ilmeisemmin lähiaikoina kirjoittamaan myös Tetlockin muista tutkimuksista. Ne perustuvat todella laajoihin otantoihin (ilman rottia). Tulokset osoittavat kiistatta, miten surkeita ennustajia maailman parhaina pidetyt asiantuntijat ovat.
Unohtui sitten tärkein pointti, joka osoittaa tutkimuksen arvon.
Kumman luulet olevan motivoituneempi löytämään juuston joka kerta, yliopisto-opiskelijan vai rotan?
Mitä jos kertoisin työkseni perustavani päätöksiä motivoituneiden asiantuntijoiden valistuneisiin arvauksiin?
Ja vielä vastineena kommenttiisi kirjan antamista esimerkkitapauksista. Kaikki asiantuntijat, jopa parhaina pidetyt, voivat epäonnistua. Parhaina asiantuntijoina heitä pidetään sen takia, että useimmiten arvaukset osuvat oikeaan.