Sanomalehti uteli kansalaisilta, miten Tarja Halonen on pärjännyt puolustusvoimien ylipäällikkönä. Tulos on kaunis esimerkki haloilmiön sotkemasta nollatutkimuksesta.

Yhdysvaltalainen psykologi Edward Thorndike teki mielenkiintoisen havainnon ensimmäisen maailmansodan aikana. Hän tutki sitä, miten armeijan esimiehet arvioivat alaistensa suorituksia.

Hän pyysi upseereilta näkemyksiä miestensä eri ominaisuuksista. Soltut saivat arvosanat esimerkiksi älykkyydestään, fyysisestä kunnostaan, johtamistaidoistaan ja luonteenpiirteistään.

Thorndike oli tuloksista äimänä. Osa miehistöstä koostui varsinaisista supersotilaista. He saivat kiitosta likimain kaikesta. Mutta jos sotilas osoittautui huonoksi, hän tuntui vastaavasti olevan aivan surkea joka suhteessa.

Vaikutti siltä kuin komea ja ryhdikäs sotilas olisi ollut ilman muuta myös muita parempi ampuja.

Thorndike nimesi havaintonsa haloilmiöksi (tämä tapahtui jo ennen presidentti Halosen syntymää).

Haloilmiö tarkoittaa sitä, että ihmisten on vaikea erottaa toisten yksittäisiä ominaisuuksia yleisvaikutelmasta. Jos upseerilla oli myönteinen yleiskäsitys sotamiehestä, se kampesi hänen kaikkia arvioitaan samaan suuntaan. Reippaan sotilaan kengätkin tuntuivat kiiltävämmiltä kuin hänen vetelän tupakaverinsa.

Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen teetti joulukuun puolivälissä tutkimuksen, jossa se kysyi kansalaisten mielipiteitä presidenttimme suorituksesta.

Kysely perustui 1002:n vastaajan puhelinhaastatteluun. Maamme johtaja sai suomalaisilta tänä vuonna kouluarvosanakseen 7,5, mikä oli karvan verran huonompi tulos kuin vuosi sitten (7,6). 

Haloilmiön mukaisesti arviot putosivat kautta linjan, olipa arvioitava asia mikä tahansa.

Vain presidentin edustavuus ei heikentynyt. Se tarkoittanee, että vastaajat pitivät puvusta, johon Halonen oli sonnustautunut muutamaa päivää aikaisemmin linnan juhlissa.

Naiset antoivat presidentille parempia arvosanoja kuin miehet. Se viittaa siihen, että kyselyyn vastanneet naiset muistuttivat presidenttiä enemmän kuin miehet (ks. edellinen juttuni siitä, miten ihmiset suosivat itsensä kaltaisia asioita).

Huvittavinta tutkimuksessa oli kohta, jossa haastateltujen tuli arvioida Halosen menestystä puolustusvoimiemme ylipäällikkönä. Mitähän vastaajat miettivät, kun he vastasivat tähän kysymykseen? Oliko kyse siitä, miten Halonen otti vastaan armeijan paraateja vuonna 2008?

Väitän, ettei yhdelläkään vastaajalla ollut mitään todellista käsitystä siitä, miten Haloska menestyi sotapäällikkönä. Arviot perustuivat haloilmiön mukaisesti yleisvaikutelmaan.

Yleiskuvaan puolestaan vaikuttivat todennäköisesti sellaiset asiat kuin sisäministeriön kansliapäällikön nimitysjupakka ja ulkopoliittisten johtajiemme vetkuttelu Georgian kriisin aikana.

Haloilmiö hämmentää myös bisnestoimittajia. IMD:n professori Phil Rosenzweig on kirjoittanut aiheesta nasevan kirjan (The Halo Effect, 2007).

Rosenzweigin mukaan toimittajat kirjoittavat mielellään tarinoita, miten menestyvien yritysten voittokulku johtuu viisaista sankarijohtajista ja erinomaisista työntekijöistä.

Todellisuudessa kirjoittajat ovat haloilmiön sokaisemia.

Kun yrityksellä menee hienosti, myös sen työntekijät ja johtajat alkavat näyttää lajinsa valioilta. Mutta kun firman tulos sakkaa, samat huippuammattilaiset muuttuvat kuin taikaiskusta joukoksi mitättömiä luusereita.

Älä perusta bisnespäätöksiäsi mielipidekyselyjen tuloksiin. Kysyitpä lähes mitä tahansa, haastateltavat eivät todennäköisesti tiedä itsekään vastaustensa perusteita.