Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Virkamiehen hullu hintaperuste

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on whatsapp
Jari Parantainen
Jari Parantainen
Autan insinöörejä tuotteistamaan osaamisensa helposti ostettaviksi palvelupaketeiksi. Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. ✆ 050 5229 529

Kun suomalainen virkamies pääsee hinnoittelemaan, homma menee pieleen aivan varmasti. Mutta osaavat sitä firmatkin.

Ylen mediamaksu näköjään tulee, olivat kansalaiset siitä mitä mieltä hyvänsä. Mutta valtion virkamiehet ovat kehittäneet Yle-maksuakin järjettömämpiä juttuja aivan viime vuosina.

Uusittu ajoneuvovero on mielestäni esimerkki aivan päättömästä ”innovaatiosta”.

Nyt auton vero määräytyy sen mukaan, paljonko kottero voisi periaatteessa tuottaa hiilidioksidia. Se kuulostaa ilmeisesti hyvältä, koska uudistus meni läpi lähes mutinoitta.

Tarkemmin ajateltuna veron peruste on aivan epälooginen.

Oletetaan, että Heikki ostaa maasturikseen järkyttävän kokoisen Hummer H1:n. Sen hiilidioksidipäästöt ovat lähes 700 grammaa kilometriltä. Heikki huristelee mörssärillään mökkimatkoja 5000 kilometriä vuodessa.

Anna sen sijaan päätyy Kiesin innoittamana moderniin Audi A4 -farmarimalliin. Se puskee pakoputkestaan vain noin 175 grammaa hiilidioksidia per kilometri. Anna on myyntiedustaja, jolle kertyy mittariin 40 tuhatta kilometriä vuodessa.

Jokainen ymmärtää, että Heikin täytyy kärsiä saastuttavasta autostaan enemmän kuin Annan.

Paitsi että Annan auto puskee ilmakehään 7 tonnia hiilidioksidia vuodessa. Heikki jää siitä puoleen, eli 3,5 tonniin. Miksi Heikin on kuitenkin maksettava paljon suurempi autovero?

Veron piti alun perin rankaista saastuttamisesta. Nyt se kuitenkin verottaa omistamista.

Kaiken lisäksi päästövero on johtanut sotkuun, joka on mittasuhteiltaan aivan järjetön.

Ajoneuvohallintokeskuksen tietojärjestelmää on muutenkin rakennettu kuin iisakin kirkkoa jo kymmenen vuotta. Se valmistuu näillä näkymin aikaisintaan vuonna 2011. Päästöihin perustuvan käyttömaksun muutokset maksanevat miljoonia ja venyttävät aikataulua 2-3 vuodella.

Automyyjää ei käy kateeksi.  Volkswagen Passatin mainoksessa lukee näin: ”Autoveroton hinta alkaen 21.560 €, arvioitu autovero alkaen 5.577,14 €, kokonaishinta alkaen 27.137,14 €.”

Valtion virkamiehet ovat onnistuneet luomaan hinnoittelusysteemin*, jossa myyjän on ilmoitettava arvioitu vero sentin tarkkuudella!

Lisäksi kulkuneuvon lisävarusteiden hinnat riippuvat siitä, paljonko autolla voisi periaatteessa tuottaa hiilidioksidia. Autoradion hinta siis vaihtelee niin, ettei myyjä pysty kertomaan sitä etukäteen.

Toki myös yritysten byrokraatit osaavat. Vielä hiljattain Microsoft onnistui kehittämään eräille lisensseilleen niin oudot hintaperusteet, että ostaminen oli mahdotonta.

Puljun tuotepäällikkö vain ilmoitti, ettei kukaan hänen organisaatiossaan osannut laskea tuotteen oikeaa hintaa.

Yleensä väärän hinnoitteluperusteen taustalla on kamreeri, jolta on hämärtynyt alkuperäinen tavoite. Hän pyrkii johonkin tieteellisesti vedenpitävään järjestelmään. Tulokset ohjaavat asiakkaita aivan väärään suuntaan – eli maalaisjärkisen kilpailijan pakeille.

Valitse liian hieno hintaperuste, niin joudut valtion touhuista tuttuun kierteeseen. Ensimmäinen munaus on korjattava toisella ja se pian kolmannella.

* Kaiken kukkuraksi saman veron keräämiseen olisi ollut tarjolla äärettömän yksinkertainen vaihtoehto. Vero olisi ilman muuta pitänyt leipoa polttoaineen hintaan. Auto nimittäin tupruttaa pakoputkestaan hiilidioksidia täsmälleen samassa suhteessa kuin se käyttää bensaa tai löpöä. Mitä raskaammin kuski polkisi kaasua, sitä enemmän hän maksaisi myös veroa.

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen
Palvelun tuotteistaminen -käsikirja
Tämä e-kirja neuvoo, miten tuotteistat insinöörisi osaamisen helposti ostettavaksi sisäänheittopaketiksi.
Maksuton

10 kommenttia

  1. Eihän tuo helppo vaihtoehto virkamiehille passaa, sillähän ei ole työllistävää vaikutusta. Paljon parempi ideoida esim. liikenneministerimme Anu Vehviläisen sateliittipaikannukseen perustuvaa autoverotusta. Sillä taas on työllistävää vaikutusta kun kokoustetaan pari vuotta pilkkujen paikoista ja sen jälkeen tehdään viidestä kymmeneen vuotta softaa, jolla nostetaan Suomi kehityksen kärkeen.

    1. Jani, olen kanssasi aivan samaa mieltä.

      Esimerkiksi Yle-maksuun liittyvät julkiset perustelut eivät kestä minkäänlaista kriittistä tarkastelua.

      Jos mediamaksun tavoitteena on varmistaa Ylen journalistinen riippumattomuus, miksi sillä on kuitenkin rahoitettava opetus-, urheilu- ja viihdeohjelmien tuotantoa?

      Journalismiin liittyvät puheet ovat selvästi vain yleviä tekosyitä. Todellinen motiivi on pelko. Kukapa Ylen budjetista palkkaa tai palkkioita nauttiva sanoisi, että juuri hänen työpaikkansa pitäisi ehdottomasti saneerata.

      Jos eduskunta pystyy säätämään lain mediamaksusta, se voi tietenkin milloin tahansa päättää myös sen lakkauttamisesta. Siksi on pötypuhetta, että Yle nyt pääsisi jotenkin suojaan poliittisilta suhdanteilta.

      Yleisradiolla sitä paitsi riittää keskenään ankarasti kilpailevia vaihtoehtoja. Miksi muiden suomalaisten tiedotusvälineiden taso jotenkin romahtaisi, vaikka Yle lähettäisi kanavillaan vain hallituksen propagandaa ja jääkiekkoa?

      Kaikki sivistysmaat rahoittavat erästä toista organisaatiota, jonka riippumattomuus on paljon valtion omaa viestintävälinettä tärkeämpi. Se on oikeuslaitos.

      Tuomarin on pystyttävä tekemään työnsä ilman, että poliitikot alkavat peukaloida oikeuden päätöksiä. Tuomioistuimille ei edes ole olemassa todellista kilpailevaa vaihtoehtoa. Välimiesoikeuksia tietysti on, mutta ne eivät sovi kuin riitojen ratkomiseen.

      Onko silti kukaan kehdannut ehdottaa, että myös oikeuslaitoksemme tulisi periä vuosittaista tuomiomaksua suoraan kotitalouksilta?

      Jos tuomarit pystyvät nostamaan palkkansa suoraan valtion budjetista, myös Ylen pöhöttynyt organisaatio saisi mielestäni tyytyä samaan järjestelyyn.

      Yle-maksu on hinnoittelijalle hieno esimerkki siitä, miten miltei jokainen pitää hinnoitteluperustetta epäreiluna.

      Jo etukäteen on aivan selvä, että kotitalouksiin sidottu maksu tulee tuottamaan byrokraateille tuhansia ja tuhansia työtunteja. Ne kertyvät pelkästään niistä ”epätyypillisistä” tapauksista, joissa kansalainen ei suostu asumaan normiperheessä kiltisti yhdessä osoitteessa.

  2. Kun kaikki muut siirtävät palvelujansa nettiin, AKE:n ajoneuvovero”uudistuksessa” ajoneuvon seisontaan laitto/poisto muuttui aiemmasta sähköposti/netti-ilmoituksesta vakuutusyhtiölle pakolliseen henkilökohtaiseen asiointiin katsastuskonttorille ja juuri sinä päivänä kun haluaa seisonnan alkavan/loppuvan (aiemmin pystyi ilmoittamaan etukäteen halutut voimaantulopäivät). Ja paperiteollisuutemme turvaamiseksi joka kerta tulostetaan uudet monisivuiset rekisteriotteet. Niin, ja tietysti homma muuttui samalla ilmaisesta maksulliseksi, 10.40e/kerta.
    Mutta olihan tämä toisaalta hieno kokemus: ensimmäinen aikamatkani, 15 vuotta ajassa taaksepäin.

  3. Tuo polttoaineeseen lisättävä vero kuulostaa helpolta, mutta tosiasiassa ei sitä ole.

    1. Ammattiautoilijoita ei haluta verottaa rankasti (tämä asia olisi korjattavissa erilaisilla veronpalautushakemusjärjestelyillä)
    2. Sähköautot yms muiden energiamuotojen autot ovat tulossa!

    Eli, miten veroa lisätään bensaan? entä dieseliin? molemmissa ei ole saman verran energiaa… Entä etanoli? biodiesel? SÄHKÖ??? Miten paineilmaa pitäisi verottaa? Ongelma tuntuu nyt tekaistulta mutta sähköautot yms tulee ja polttoaineessa oleva vero ei sen takia olisi kovinkaan pitkälle mietitty ratkaisu.

    Käytön verotukseen siirtymisessä on vain omat ongelmansa… ainoa malli joka todella toteuttaisi tuon, olisi esim. gps-tekniikkaan perustuva laskuri joka olisi joka autossa pakollinen, jonka mukaan sitten maksettaisiin käytöstä veroa. Hyvä idea, mutta kallis, ja lisäksi harva haluaa mitään gps-seurantalaitteita autoihinsa esim. yksityisyyssyihin tms vedoten. Lisäksi aika helppo ”huijata” esim. blokkaamalla gps-signaalia yms…

    Asioilla on aina useita puolia.

    Aiheeseen liittyen, meillä on uusi verkkopalvelu, https://www.vannehaku.fi/ . Se on toistaiseksi ilmainen, mutta massa-ilmoittajille (l. yrityksille) pitäisi keksiä jokin hinnoittelu. Ongelmat:
    1. Kiinteä kk-maksu olisi juuri mielestäni omistamisen verottamista
    2. Ilmoitusmääriin perustuva maksu olisi edelleen omistamisen verottamista, sillä eihän esim. iso ilmoitusmäärä takaa että myyntiä tai edes näkyvyyttä tulisi paljon (riippuen esim. sijainnista ja tavaran laadusta) sen sijaan joku taas voi myydä yhdellä ainoalla ilmoituksella paljonkin, jos kyseessä on haluttu tuote hyvällä sijainnilla.
    3. Todelliseen myyntiin perustuva hinnoitteluhan se olisi paras, mutta kun eihän me tiedetä tehdyistä kaupoista… siis jos jokaisesta myydystä 195/50R15 renkaasta pitäs maksaa niin voi olla että samalla ilmotuksella tulis firmalla myytyä useammat renkaat ilman että meille tulee tietoa 🙂
    4. Ilmoitusnäyttöihin perustuva hinnoittelu tuntuu tässä vaiheessa parhaalta idealta joka on vielä toteutettavissa, mutta onko se jo liian monimutkainen? Siinäkin on ongelmansa, yritykset esim. saattavat pelätä kyseistä hinnoittelumallia kun kustannukset eivät ole etukäteen tiedossa. Eli joku kulukatto ilmoitushinnan kaveriksi? Tosin sekin vain lisää monimutkaisuutta.

  4. Alkuperäisessä tekstissähän verottajan ideaksi juuri todettiin päästöjen verottaminen, mihin polttoaineen hintaan leivottu hinta nimen omaan kohdistuisi. Sähköautohan ei suoranaisesti tuota päästöjä, joten verottajan pitää keksiä sitä varten joku muu päätön keino.

    Toinen vastaava kuluerä, joka voitaisiin luontevasti kerätä polttoaineen hinnassa, ja joka siten kohdistuisi oikeudenmukaisesti autolla ajaviin, on liikennevakuutus. Miksi sen pitää olla yksityisen vakuutuslaitoksen tuotteena, kun saman voisi varsin helposti toteuttaa polttoaineen hinnassa? Valtionkonttori hoitaa jo nyt ulkomaisten ja vakuuttamattomien ajoneuvojen aiheuttamat vahingot. Se voisi ihan hyvin hoitaa kaikki muutkin.

  5. En halua leimautua autoilubyrokratian puolustajaksi, mutta ympäristömaksujen kohdistaminen polttoaineen hintaan ei ole toimiva ratkaisu.

    – Jo nykyinen polttoaineen hinta on luonut itärajan tuntumaan ”ammattiryhmän” joka elättää itsensä yhteiskunnan tukiaisilla ja tekee tiliä jobbaamalla bensaa Venäjältä.

    – Samaten ammattiliikenteessä Venäjän puolella koukkaavat (ulkomaalaiset) liikennöitsijät saavat epäreilun hintaedun edullisemman polttoaineen muodossa.

    – Suomen yhteiskunnallinen linja on pitää kaikki syrjäkylät asuttuina kustannuksista piittaamatta, ja sen periaatteen mukaisesti kaupunkilaisia (= joilla on lyhyemmät ajomatkat) suosivat maksut ovat väärin.

    Kaipa se nykyinen autoilijoiden rahastustapa jossa maksut on paloiteltu moneen osaan on käytännön sanelema vähiten huono ratkaisu.

    1. Jeejee, ikävä kyllä saatat olla oikeassa siinä, että kyse on jälleen kerran syrjäkylistä. Veroa ei voitu upottaa polttoaineen hintaan, koska se ei sovi keskustalaisille.

      Valtion virkamiehet ovat joka tapauksessa huonoja miettimään, miten erilaiset kannustimet toimivat.

      Ei nimittäin ole lainkaan selvää, että auton ostohintaan upotettu päästövero kannustaa autoilijoita järkeviin toimiin.

      Israelissa tehdyssä tutkimuksessa vanhemmille asetettiin 3 dollarin sakko, jos he tulivat noutamaan lapsensa päiväkodista yli 10 minuuttia myöhässä. Pian myöhästelevien vanhempien lukumäärä oli yli kaksinkertaistunut. Vanhemmat huomasivat, että he pystyivät ostamaan oikeuden vetkutteluunsa vain muutaman dollarin päivähinnalla. Lisäksi sakon pienuus antoi ymmärtää, ettei pieni viive ollut kovin suuri synti.

      Vastaavasti kerran päästöverot maksanut autoilija luultavasti ajattelee, että nyt hän on ostanut synninpäästönsä. Verosta tulee ns. upotettu kustannus. Kun se on kerran maksettu, sitten se on maksettu.

      Sen jälkeen maksetusta sakosta täytyy ottaa kaikki irti. Jos polttoaineen hinta on edelleen järjen rajoissa, etenkin kalliilla pirssillä kannattaa sitten ajaa mahdollisimman paljon.

      Jos päästömaksu sen sijaan kirpaisisi joka kerta tankatessa, verokannustin ohjaisi autoilijoita luultavasti paljon tehokkaammin haluttuun suuntaan.

  6. Jokaisen idean pystyy tyrmäämään. Varsinkin jos on kyse kokonaista kansakuntaa koskevista päätöksistä. Eräs insinöörimajuri tuppasi aina sanomaan, kuinka täydellinen on hyvän pahin vihollinen. Kulutetaan tolkuttomasti aikaa siihen, että saataisiin täydellinen ratkaisu aikaan, kun hyvä ratkaisu voisi olla välittömästi toteutettavissa. Samaan aikaan kun kehitetään täydellistä, joudutaan sietämään huonoa ratkaisua.

    Oletetaan että valtiolla on ollut tavoite leikata (liikenteen) päästöjä, otan tässä jeejeen argumentit ensin käsittelyyn. Loppujen lopuksi aika pieni osa suomalaisista asuu itärajan tuntumassa, jos muutama pystyy tästä hyötymään, ei sillä ole juuri mitään merkitystä koko valtion tasolla. Trokareita luonnollisesti pitää verottaa, se onnistuu siinä vaiheessa helposti kun bisnes kasvaa taloudellisesti merkittävälle tasolle, silloin kateellinen kello laulaa veronkiertäjän kyllä ilmi. Tarvittaessa ammattiliikennettä voidaan tukea, jos ulkomaiset toimijat saavat tästä liian suuren edun. Ammattiliikenne tosin taitaa Suomessa tuottaa myös merkittävän osan päästöistä, jolloin polttoaineverotus vaikuttaisi myös siihen. Kuljetuskustannuksien kasvaessa vähäpäästöisemmät läheltä kuljetetut vaihtoehdot voisivat hyötyä. Kaupunkiajossa autot kuluttavat enemmän, kymmenen kilsan ruuhkaisessa kaupunkiajossa bensaa voi helposti kulua 30 kilsan maantieajon verran. Lisäksi asumiskustannuksien takia voidaan olettaa että kaupungeissa asuvilla voi olla hyvinkin vertailukelpoinen päivittäinen matka kuljettavanaan, koska maksaa enemmän asua lähellä Helsingin työpaikkoja, kuin esimerkiksi Pieksamäen työpaikkoja.

    Tai jos mietitään muiden polttoaineiden verotusta. Eikö kaikkia polttoaineita voitaisi verottaa päästöjen mukaan, jos päästöjen leikkaus on tavoitteena? Bensaa, dieseliä, etanolia, kivihiiltä – kaikille löytyy takuulla sopiva vertailuarvo, johon verotus voitaisiin perustaa. Jos päästöpohjaista verotusta toteutettaisiin laaja-alaisesti, se vaikuttaisi myös sähkön hintaan. Tällöin kuluttaja voisi jo kulkuvälinettä hankkiessaan tehdä ympäristöystävällisen valinnan, kun tiedettäisiin käyttövoiman hinta kilometriä kohden, joka määräytyisi käyttövoiman päästöjen perusteella.

    Nämä vaihtoehdot toisaalta käsittelevät vain päästöjä, itse uskon että päästöjä voidaan vähentää jos vähäpäästöiset vaihtoehdot tuntuvat aina kukkarossa. Toisaalta, pitäisikö päästöjen vähentämisen olla pääasia, vai pitäisikö keskittyä johonkin muuhun? Onko päästöjen vähentäminen pienestä Suomesta merkityksellistä koko maailman mittakaavassa, varsinkin kun täällä esim. teollisuuden päästöihin ollaan jo melkoisen kalliilla puututtu? Mielestäni yksittäiselle kuluttajalle tarjotut vaihtoehdot päästöjen vähentämiseksi ovat melko usein vain modernia anekauppaa, helppo tapa kiireiselle länsimaalaiselle ostaa synninpäästö ja tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi.

    Pitäisikö valtion tavoitteena sittenkin olla kilpailukyvyn varmistaminen? Esim. fyysisiä tuotteita valmistavan vientiyritysten kilpailukyvyn kannalta optimaalinen ratkaisu olisi varmasti sellainen, jossa Suomen sisäiset kuljetukset ja Suomesta lähtevät kuljetukset olisivat mahdollisimman edullisia. Kuluttajatuotteissa itseäni ihmetyttää edelleen, kuinka on mahdollista että paketti kulkee Hong Kongista Suomeen halvemmalla kuin 50 kilometrin matkan Suomessa. Vieläpä niin että sama firma hoitaa jakelun Suomessa. Kelpaa siinä valmistaa ja myydä tuotteita Hong Kongista, mutta ei Suomesta.

    1. Jani, olen kanssasi mm. tuosta ammattiliikenteen osuudesta kanssasi aivan samaa mieltä. Jos tavoitteena on vähentää päästöjä, miksi kuljetusalan pitäisi saada jokin erivapaus. Teollisuuskin joutuu maksamaan päästöoikeuksistaan.

      Jos kuitenkin ammattiautoilijoita pitäisi jotenkin armahtaa, se olisi helpointa hoitaa kirjanpidossa ja verotoimistossa. Yrittäjä ei nykyisinkään saa vähentää arvonlisäveroa sellaisesta polttoaineesta, jolla on ajettu yksityisajoja. Valtiolla on siis valmiit keinot säätää yritysten polttoaineveroja suuntaan jos toiseen jälkikäteen.

      Valtion kilpailukyvystä pitäisi jutella paljon enemmän. Esimerkiksi pääomaverotusta pohtiva Martti Hetemäen työryhmä ilmoitti hiljattain, ettei Suomi halua kilpailla aggressiivisesti veroeduilla.

      Minkä ihmeen takia emme halua kilpailla!?

      Eikö suomalaisten pitäisi nimenomaan iskeä tiskiin sellaiset taksat, että kanssamme kilpailevat valtiot olisivat ihmeissään? Sikäli kuin ymmärrän, esimerkiksi Irlanti nousi aikanaan suosta juuri erittäin ärhäkän veropolitiikkansa ansiosta.

  7. Topiaksen hinnoitteluongelmaan vielä nopeahko kommentti. Mielestäni yksi hinnoittelumalli puuttuu – ilmoituksia tarjotessa on kautta aikojen myyty näkyvyyttä. Isompi ja näyttävämpi ilmoitus maksaa enemmän. Kun ilmoitukset ovat olleet ilmaisia, on rahallista tuottoa saatu firmalle aikaan näkyvyyden myynnillä. Esim. huuto.netissä maksaa, jos haluaa aina saada tuotteensa näkyviin ensimmäisenä.

    Ebay keksi aikanaan nerokkaan tavan veloittaa myös myynnistä ostamalla maksupalvelujen toimittajan PayPalin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Vesihana solmussa
Jari Parantainen

Tieteilijät vinkuvat kuin viljelijät

Tunnustan, etten ymmärrä tieteellisestä julkaisutoiminnasta tuon taivaallista. Mutta se saattaa olla pelkästään hyvä asia. Nimittäin tieteilijöille aihe saattaa olla liiankin läheinen. Ainakin sellainen vaikutelma syntyy,

Ryöstikö maalari asiakkaansa?
Jari Parantainen

Ryöstikö maalari asiakkaansa?

Juttelin hetki sitten Miika Sorosen kanssa. Hän yksi veljessarjasta, joka pyörittää Sorcolor Oy -nimistä maalausliikettä. Tutustuin suhareihin, kun tilasin heiltä oman taloni maalausurakan viime talvena.

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä yli 100-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.