Sairaanhoitajan pieni palkka ei johdu arvostuksen puutteesta tai ilkeästä työnantajasta.

Sairaanhoitajan palkka on hänen oma päätöksensä

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on whatsapp
Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529
New call-to-action

Sairaanhoitajan palkka ei ole huono siksi, että hänen ammattinsa kärsisi arvostuksen puutteesta. Työnantajan tehtäviin taas ei kuulu huolehtia hoitajien sosiaaliturvasta.

Sen sijaan sairaanhoitajan palkka on seurausta hänen omista päätöksistään, kuten jokaisen suomalaisen asiantuntijan liksa missä tahansa bisneksessä.

Vedin maaliskuun alussa Helsingin seudun kauppakamarin hinnoittelukoulutuksen, jonka otsikko oli Alennusmyynti kielletty. Jälkikäteen sain eräältä osallistujalta palautetta:

Tarpeettomaksi koin esimerkit yhteiskunnallisista aiheista, kuten sairaanhoitajien palkkatasosta (erityisesti kommentti ”huono palkkataso on sairaanhoitajien oma vika”). Koulutuksen konteksti oli liiketoiminta, eikä areena muutenkaan oikea tällaiseen kannanottoon. Kouluttajan pitkällä kokemuksella varmasti löytyisi esimerkki myös liike-elämästä.

Ensinnäkin palautteen kirjoittaja ehkä unohti, että sairaanhoitajat ja heidän tulonsa ovat mitä suurimmassa määrin liike-elämän asia:

  • Sote-bisnes on yksi suurimmista toimialoista. Lisäksi se kasvaa tulevina vuosina hurjasti, koska väestömme vanhenee.
  • Hoitohenkilöstö on sote-yrityksille merkittävä kuluerä.
  • Moni yritys myy tuotteitaan ja palvelujaan sekä julkishallinnon organisaatioille että terveydenhuollon yrityksille. Niin itsekin teen.
  • Kaiken kukkuraksi yksityiset ja julkiset sairaanhoitajien työnantajat kilpailevat samoista työntekijöistä.

Muutenkin olisi hassua ajatella, että liiketoiminta olisi jotenkin yhteiskunnasta erillinen saareke. Tosin se on valjennut monille vasta nyt, kun valtava määrä työpaikkoja katoaa koronaviruksen vuoksi ainakin tilapäisesti.

Lisäksi nyt vain sattuu olemaan niin, että hoitajat todella itse vaikuttavat omilla valinnoillaan siihen, miten paljon tai vähän he saavat palkkaa.

Hinnoittelukoulutuksessa käytin hoitajia esimerkkinä siitä täsmälleen samasta harhaisesta ajattelusta, joka saa tuhannet suomalaiset yrittäjät, asiantuntijat ja johtajat raiskaamaan hintansa ja myyntikatteensa.

Juuri ennen hoitajia juttelimme myös maanviljelijöistä. Hekin ihan itse sössivät tuloksensa kuralle. Kirjoitin aiheesta puolisentoista vuotta sitten: Ilkeä kauppias käyttää kilttiä emäntää hyväkseen

Sairaanhoitajan huono palkka ei johdu arvostuksen puutteesta

Yksi hoitajia edustavien ay-lobbareiden vakiovalituksista on se, että hoitajien työtä ei arvosteta tarpeeksi. Se on erikoinen väite. Tuskin olen koskaan törmännyt ihmiseen, joka ei vilpittömästi arvostaisi sairaanhoitajien ahkerointia.

Asia näkyy kerta toisensa jälkeen myös Suomen Kuvalehden teettämästä Ammattien arvostus -gallupista, jonka lehti julkaisi viimeksi kesäkuussa 2018. Vastaajia oli 2 000. He saivat esittää arvionsa 379:stä eri ammatista. Tässä kaksikymmentä suomalaisten eniten arvostamaa ammattia:

  1. Kirurgi (1)
  2. Erikoislääkäri (2)
  3. Lääkäri (3)
  4. Kätilö (8)
  5. Eläinlääkäri (13)
  6. Neurologi (6)
  7. Hammaslääkäri (9)
  8. Gynekologi (17)
  9. Ammatillinen opettaja (73)
  10. Ylilääkäri (5)
  11. Erityisluokan-opettaja (22)
  12. Aineenopettaja (62)
  13. Palomies (4)
  14. Lennonjohtaja (18)
  15. Ammattiopistonrehtori (64)
  16. Poliisi (20)
  17. Lentokapteeni (10)
  18. Silmälääkäri (7)
  19. Sairaanhoitaja (10)
  20. Presidentti (oikeuslaitos) (23)

(Suluissa näkyy ammatin arvostus edellisessä vastaavassa gallupissa vuonna 2010.)

Sairaanhoitajan ammatti löytyy sijalta 19, eli se sijoittuu parhaaseen viiteen prosenttiin. Tosin näin maallikkona kuvittelisin, että myös kätilö on erikoistunut sairaanhoitaja. Hän yltää peräti neljänneksi.

Jos nyt yhtään arvaan oikein, seuraavassa gallupissa myös ”perussairaanhoitaja” palaa kärkikymmenikköön. Olisi outoa, jos hoitajien urhea raataminen hengenvaarallista epidemiaa vastaan ei vaikuttaisi tuloksiin.

Ammatin arvostus on osa sairaanhoitajan palkkaa

Ammattien arvostus -gallupin pohjamudissa möyrii ammattikunta, jolla todella olisi aihetta pahoittaa mielensä. Listalta löytyy tällaisia sijoituksia:

332. Myyntineuvottelija (336)
357. Automyyjä (371)
357. Myyntiedustaja (360)
374. Suoramyyjä (380)
377. Puhelinmyyjä (379)

Edellisessä kyselyssä vuonna 2010 koko listan pahnanpohjimmaisena nökötti ovelta ovelle -myyjä sijalla 380. Nyt sen paikan sentään oli napannut vieläkin vähemmän arvostettu ammattikunta, nimittäin tubettajat.

Kuitenkin taitava myyjä saattaa tienata jopa moninkertaista palkkaa hoitajaan verrattuna.

Mitäs tämä tällainen peli tarkoittaa? Miksi erittäin arvostettu sairaanhoitaja joutuu tyytymään pienempään liksaan kuin suorastaan halveksittu myyjien ammattikunta?

Nytpä pääsemmekin ilmiöön, josta ei saisi ääneen puhua. Se saa hoitajien lisäksi monet muut pienipalkkaisten, mutta arvostettujen ammattien edustajat pillastumaan saman tien. Sellaisia ovat esimerkiksi lastentarhanopettajat.

Sairaanhoitajan palkka olisi parempi, jos hänen ammattinsa ei olisi niin arvostettu. Toisin sanottuna arvostus on osa palkkaa.

Sairaanhoitaja (ja moni muu) tyytyy pienempään liksaan siksi, että hän saa kunnian toimia arvostetussa ammatissa. Vastaavasti myyjän työstä täytyy maksaa enemmän osin juuri siksi, että myyjä tietää kuuluvansa pohjasakkaan.

Tämä(kään) ei ole omaa keksintöäni. Se on taloustieteessä hyvin tunnettu mekanismi, joka on havaittu jo kauan sitten. Taloustieteilijät Heikki Pursiainen & Tuukka Saarimaa ovat kirjoittaneet aiheesta mainion selkokielisen kuvauksen: Kuta arvostetumpi ammatti, sitä huonompi palkka

Oikeastaan olisi erikoista, jos ammatin arvostus ei vaikuttaisi palkkatoiveisiin. Harvoin kukaan myöntää valinneensa ammattinsa vain rahan takia. Useimmat listaavat auliisti syitä, joilla he perustelevat ”tyytymistään” ehkä tavallista pienempään liksaan:

  • ”Saan valita tutkimusaiheeni vapaasti.”
  • ”Koska olen kaupungin virkamies, työpaikkani on varma.”
  • ”Työ on mukavan itsenäistä. Ei ole kukaan hengittämässä niskaan.”
  • ”Saan liikkua paljon raittiissa ilmassa ja luonnossa.”
  • ”Meillä on hyvät lomat, eikä ylitöitä tarvitse paiskia.”
  • ”Yksikään päivä ei ole samanlainen.”
  • ”Työpaikka on mukavan lähellä kotiani.”
  • ”Meillä on mahtava työporukka.”
  • ”Saan olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä joka päivä.”

Sitä paitsi voiko yksikään terve suomalainen väittää, että hän kuvitteli hoitajien nostavan huippuliksoja? Ei tietenkään voi.

Miten on sitten mahdollista, että tuhannet ja tuhannet täysjärkiset nuoret kouluttautuvat ikäluokka toisensa jälkeen hoitajiksi, vaikka he aivan hyvin tietävät päätyvänsä pienipalkkaisiin tehtäviin?

Syy on ilmiselvä: nuoret haluavat arvostettuun ammattiin, jolla on tarkoitus. He siis valitsevat kohtalonsa ihan itse. Ennen vanhaan puhuttiin suoraan kutsumusammateista.

Myös sairaanhoitajat kilpailevat työmarkkinoilla

Hoitajat ovat itse syyllisiä huonoon palkkaansa toisestakin syystä. Se johtuu siitä, että he täysin vapaaehtoisesti änkeävät ammattiin, jossa he pääsevät kilpailemaan työpaikoistaan tuhansien muiden hoitajien kanssa.

Jotenkin se pääsee monilta unohtumaan, että me kaikki osallistumme työmarkkinoille. Oleellista on tuo markkinat-sana.

Työntekijät myyvät työpanostaan työnantajille. Asetelma ei siitä muutu, vaikka hoitaja olisi vakaasti päättänyt pyrkiä valtion tai kunnan hommiin.

Julkisella puolella vasta ankara markkinapaikka odottaakin, koska työnantajalla on käytössään enemmän tai vähemmän kiinteä summa rahaa.

Yksityisellä puolella työnantaja voi sentään kohtuullisen ketterästi kasvattaa (palkka)budjettiaan, jos vaikkapa asiakastyytyväisyys sitä edellyttää – ja rahoitusta tai laskutusta riittää.

Julkisella puolella poliitikot päättävät, millainen potti pätäkkää terveydenhuoltoon päätyy. Jokainen voi sitten kuvitella, miten sairaalan johtaja jyvittää rahat. Tietenkin hän haluaa palkata mahdollisimman paljon mahdollisimman päteviä hoitajia.

Sairaalan pomo ei voi ottaa vastuuta hoitajien sosiaaliturvasta. Se ei ole hänen tehtävänsä.

Sen sijaan hänen hommansa on huolehtia, että potilaat saavat mahdollisimman hyvää hoitoa.

Niinpä sairaala pyrkii optimoimaan työntekijöidensä palkat niin, että a) hoitajia olisi sopiva määrä ja b) he olisivat mahdollisimman taitavia työssään.

Liian kovaa liksaa pyytävät hoitajat eivät saa työpaikkoja, koska aina löytyy kollega, joka suostuu töihin hiukan pienemmällä palkalla. Sitä se markkina käytännössä tarkoittaa.

Entä jos sairaanhoitajat pakenevat mukavampiin hommiin?

Mutta toimiiko markkinamekanismi, jos hoitajat ovat karkaamassa kokonaan muihin töihin? Helsingin Sanomat kirjoitti 17.1.2020 näin:

HOITAJALIITOT Tehy ja Super vaativat tiistaina alkaneissa neuvotteluissa runsaita palkankorotuksia, koska niiden mukaan alaa uhkaa nykyisillä työehdoilla joukkopako.”

Tilastokeskuksen yliaktuaari Sampo Pehkonen tutki Tilastokeskuksen tiedoista, miten usein hoitajat ovat kouluttautuneet uudelleen tai vaihtaneet alaa 2010-luvulla.

Ammattikorkeakoulutasoisen sairaanhoitajatutkinnon suorittaneista hoitajista vain reilu prosentti oli kouluttautunut uudelle alalle vuosina 2010–2018. Muut amk-tutkintoja suorittaneet vaihtoivat alaa yli viisi kertaa useammin kuin sairaanhoitajat.

Lisäksi kävi ilmi, että sairaanhoitajat itse asiassa vaihtavat alaa selvästi harvemmin kuin monen muun alan ammattilaiset.

Yliaktuaari Pehkonen vertaili hoitajia kymmeneen muuhun ammattiryhmään. Vain poliisit vaihtoivat ammattiaan vieläkin harvemmin kuin hoitajat.

Myös lähihoitajat ja perushoitajat ovat nihkeämpiä alanvaihtajia kuin muut ammattillisen peruskoulutuksen hankkineet.

Tämä ei ollut mielestäni mikään yllätys.

Ensinnäkään se ei todista mitään, vaikka joku väittäisi ajattelevansa alanvaihtoa viiden minuutin välein. Ihmiset ovat kovia valehtelemaan. Sitä paitsi moni meistä aikoo kaikenlaista jopa koko elämänsä ilman, että ryhtyisi koskaan sanoista tekoihin.

Lisäksi joka kerta jää yhtä epäselväksi, mihin leppoisiin ja hyvin palkattuihin töihin hoitajat ovat muka joukkopakenemassa. Jos jossain olisi sellaisia kivoja duuneja odottelemassa, eiköhän sinne olisi änkeämässä jo monta muutakin ammattiryhmää.

Sairaanhoitajan palkka nousee, jos hänen osaamisensa erottuu kilpailijoista

No niin, hoitaja on siis ihan itse päättänyt lähteä kilpailemaan työmarkkinoille tuhansien muiden hoitajien kanssa. Lisäksi hänen alanvaihtoaikeensa ovat osoittautuneet ontoksi ay-propagandaksi.

Mutta päätyykö hän siksi automaattisesti palkkakuoppaan?

Sepä se, että se vähän riippuu.

Nyt tulemme vielä yhteen syyhyn, jonka vuoksi sairaanhoitajan omat päätökset vaikuttavat hänen palkkaansa – täsmälleen samalla tavalla kuin minkä tahansa yrittäjän tai johtajan valinnat vaikuttavat bisneksen menestykseen.

Hoitaja on tuomittu möyrimään palkkakuopan pohjalle vain, jos hänellä ei ole muista hoitajista poikkeavaa arvokasta osaamista.

Jos hän on hankkinut itselleen jotain harvinaista & hyödyllistä osaamista, hänellä on paljon vähemmän kilpailijoita. Työnantaja tietää sen. Siksi se on valmis maksamaan vaikkapa erikoistuneelle hoitajalle parempaa palkkaa kuin ns. tavalliselle rivihoitajalle.

Jankuttamisen uhallakin sanon vielä saman toisinpäin.

Jos sairaanhoitaja ei erotu osaamisellaan muista hoitajista, ne perhanan muut hoitajat päättävät hänen palkkansa. Se johtuu siitä, että työnantaja ei maksa kenellekään enempää muuten vain.

Entä onko se muka sairaanhoitajan oma syy, jos hän ei osaa jotain erityistä?

Kenen muunkaan syy se sitten olisi?

Ymmärrän kyllä, että tämä on demarille vaikea asia, koska kaikki ongelmat ovat hänen mielestään aina jonkun muun syytä. Silti jokainen terve aikuinen on ihan itse vastuussa siitä, millaista osaamista hän itselleen hankkii.

Sairaanhoitaja on tuote siinä kuin mikä tahansa muukin

Hinnoittelukursseille osallistuu vuodesta toiseen hyvin koulutettuja asiantuntijoita, jotka eivät saa työstään niin paljon rahaa kuin olisivat omasta mielestään ansainneet. Tyypillisesti he latovat tiskiin tällaisia argumentteja:

  • ”Meidän on pakko osallistua tarjouskilpailuihin.”
  • ”Tällä alalla ei voi toimia noin.”
  • ”Meidän asiakkaamme eivät suostu sellaiseen.”
  • ”Halusimme vinkkejä, joiden avulla voisimme nostaa hintojamme.”

Taustalla on aina sama ongelma:

Yrityksen tuotteet tai palvelut eivät erotu kilpailevista vaihtoehdoista millään asiakkaiden kannalta merkittävällä tavalla.

Kun näin on, silloin firma ei voi mitenkään nostaa hintojaan. Eihän kukaan tietenkään halua maksaa sen identtisistä tuotoksista enempää kuin kilpailijoillekaan.

Jos joku väittää, että sairaanhoitajan tilanne on jotenkin erilainen, hän ei sittenkään ole vielä aivan sisäistänyt, miten kilpailu vaikuttaa hintoihin. Myös sairaanhoitaja on lopulta tuote, joka kilpailee työmarkkinoilla tuhansien muiden hyvin samanlaisten tuotteiden kanssa.

Tiivistän vielä, miksi sairaanhoitajan palkka riippuu hänen omista päätöksistään:

  • Hän on vapaaehtoisesti valinnut ammattinsa.
  • Hän vaihtaa alaa hyvin harvoin.
  • Hän itse päättää, toimiiko hän yksityisellä vai julkisella puolella.
  • Hän voi valita, missä maassa hän haluaa työskennellä.
  • Hän on itse päättää myös sen, miten pitkälle hän erikoistuu tai erilaistaa osaamistaan.
  • Kaiken kukkuraksi hän saa vapaasti perustaa yrityksen, jos sopivaa työpaikkaa ei muuten löydy.

Lisäksi hoitaja voi itse vaikuttaa elintasoonsa ja kuluihinsa esimerkiksi niin, että hän valitsee asuinpaikkansa edulliselta seudulta.

Sairaanhoitajan palkka ei ole pieni siksi, että hänen ammattiaan ei arvostettaisi. Itse asiassa on vaikea löytää suomalaista, joka ei arvostaisi hoitajien työtä.

Ongelmana ei ole myöskään ilkeä työnantaja, sillä sen tehtävä on huolehtia ensisijaisesti potilaiden hyvinvoinnista.

Aivan vastaavasti bisnespäättäjä on jumissa surkean hintansa ja huonojen katteidensa kanssa tasan niin kauan, kun hän ei myönnä olevansa omien päätöstensä uhri.

Tuskin sinäkään kärsit hinnoitteluongelmasta. Luultavasti kärsit tuotekehitysongelmasta. Pääset nostamaan hintojasi vain, jos kehität uuden, kilpailijoista erottuvan tuotteen tai palvelun.

Lataa Palvelun tuotteistaminen -käsikirja
New call-to-action

13 kommenttia

  1. Kiitos Jari erinomaisesta kirjoituksesta. Itse kouluttauduin alun perin alalle, jossa oli hieman sama tilanne kuin sairaanhoitajilla. Kyseessä oli ns. kutsumusammatti, johon oli a) ylitarjontaa halukkaista tekijöistä, b) erottuminen omalla osaamisella oli vaikeaa, c) työnantajalla oli käytössä määrätty palkkabudjetti, ja d) työnantajalla oli heikentyvät talousnäkymät. Valmistuessani reilut 10 vuotta sitten kävin hyvin samanlaisen pohdinnan kuin kirjoituksessa kuvaat. Lopulta päätin, että järkevin vaihtoehto palkka- ja urakehityksen näkökulmasta on yksinkertaisesti suunnata toiselle alalle. Päätöstä ei ole tarvinnut katua.

    1. Kiitos Tomi kommentistasi! Hienoa kuulla, että pystyit tekemään moisen päätöksen.

      Vastaavassa tilanteessa moni kärsii pahasta upotetun kustannuksen harhasta: ”En voi vaihtaa alaa, koska olen uhrannut paljon rahaa ja vuosikausia aikaani juuri tämän alan opintoihin.”

      Sama koskee yrittäjiä, johtajia ja asiantuntijoita. Vaikka näkymä olisi miten synkeä, menneet investoinnit ja käytetyt vuodet pakottavat jatkamaan epätoivoista kamppailua pilalle kilpailulla alalla.

  2. Ohhoh. Nyt osui sellainen kirjoitus, etten voi olla samaa mieltä kanssasi. Ainakaan kaikista kohdista. Voitko vielä tehdä tällaisen saman tiivistelmän varhaiskasvatuksen opettajista (ent. lastentarhanopettaja).

    Kyllä, he ovat vapaaehtoisesti valinneet ammatin (kuten käsittääkseni kaikki vapaassa Suomen maassa, pl. hyvin matalapalkkaiset junansiivoojatyöt tms.). Itse asiassa vaka-opet vaihtavat alaa hyvin usein, yliopistot pohtivat kuinka paljon pitää ottaa vielä sisään opiskelijoita, kun ”hävikki” on niin suurta. Vaje ei myöskään ole syy heikolle palkalle, koska pätevistä opettajista on etenkin pääkaupunkiseudulla huutava pula. Muuttuneet varhaiskasvatusta ohjaavat asetukset ja opetussuunnitelmat vaativat päteviä opettajia joka ryhmään, joten perustelu ei voi edes olla, että lastenhoitajat voisivat hoitaa työn (heitä on yli tarpeen). Pula on tällä hetkellä niin suurta, että päiväkodeissa ei aina toteudu lapsi-aikuinen-suhteet.

    Vakaopettaja saa päättää toimiiko yksityisellä vai julkisella, mutta yksityisellä puolella on paradoksaalisesti vielä huonommat palkat. Varhaiskasvatuksen opettajat eivät juurikaan voi työskennellä toisessa maassa, etenkään pienten lasten kanssa, jossa kielellisen kehityksen tukeminen äidinkielellä on ihan ykkösprioriteetteja. Voi valita erikoistumista, mutta varhaiskasvatuksen maisterien, varhaiskasvatuksen erityisopettajien ja jopa päiväkotien johtajien palkka on vain parisataa euroa parempi kuin ns. perustyötä tekevien opettajien. Vastaavasti varhaiskasvatuksen opettajien palkka taas on vain noin parisataa lastenhoitajan (ts. lähihoitajan) palkkaa parempi.

    Oman yrityksen perustaminen on toki mahdollista, mutta erittäin hankala saada kannattavaksi, sillä ns. ilmaisen koulutuksen Suomessa vanhemmat eivät ole valmiita maksamaan juurikaan enempää edes esimerkiksi kieliin erikoistuneisiin päiväkoteihin (jonka luulisi olevan perheiden mieleen, jos perhessä on monikielisyyttä).

    Odotan innolla analyysiasi. OAJ, joka on myös varhaiskasvatuksen ammattiliitto, ei tunnu olevan lainkaan kiinnostunut vaka-opettajien palkoista, vaan ajaa lähinnä ylempien koulutusasteiden palkkataistoja. Näillä muilla opettajilla tuntuu olevan enemmän palkkatyytyväisyyttä, tai ainakin tyytymättömyys on nähdäkseni muiden alojen tapaista.

    En ole itse vaka-alalla, mutta kasvatusalan kehittämistehtävissä. Sillä näkemyksesi kiinnostaa kyllä. (Kehotan tutustumaan Ei leikkirahaa -liikkeeseen, jos sinulta lähtee jotain nasevia neuvoja).

    1. Kiitos Hanna, mielenkiintoisen tilanteen kuvasit!

      Tuo julkisen ja yksityisen puolen palkkaero viittaisi siihen, että työntekijät vaihtaisivat yksityiselle töihin, jos julkinen puoli ei maksaisi heille ”korotettua” palkkaa.

      Osaatko sanoa, onko julkisen puolen työehdoissa tms. jotain sellaista, minkä takia ne ovat vähemmän vetovoimaisia työpaikkoja kuin yksityisen puolen päiväkodit?

      Myös tuo (monien alojen) työvoimapula on kiinnostava juttu.

      Nimittäin työnantajalla olisi kaiken järjen mukaan mahdollisuus korottaa liksoja, jos se todella haluaisi houkutella lisää työntekijöitä.

      Miksi palkat eivät sitten nouse niin, että alalle tulisi enemmän väkeä?

      Ensimmäinen vaihtoehto on se, että kyse on tietoisesta valinnasta. Julkisella puolella se saattaa tarkoittaa, että budjetissa ei vain ole enempää rahaa – eivätkä poliitikot ole valmiita antamaan sitä lisää.

      Toisaalta palkkatason määrää tietysti työntekijän tuottavuus aina. Yksityisellä puolella palkan ja tuottavuuden yhteys on helpompi havaita, koska jos työntekijöiden palkat nousevat liikaa, jossain vaiheessa bisnes muuttuu tappiolliseksi.

      Entä miksi yksityisiä päiväkoteja pyörittävät firmat eivät sitten nosta hintojaan?

      Siinäpä se, että nekin kilpailevat paitsi keskenään, myös julkisen puolen kanssa. Asiaa tietysti hämmentää vielä se, että perheet eivät maksa yksityistä lastenhoitoa kokonaan itse.

      Mutta joka tapauksessa: jos vanhemmille on siis tarjolla useita riittävän samanlaisia päiväkoteja, niiden keskinäinen kilpailu kiskoo hinnat alas.

      Se taas johtaa siihen, että hoitajille ei ole mahdollista maksaa muita enempää ainakaan yksityisellä puolella, koska muuten liiketoiminta ei kannattaisi.

      Tuosta ”vanhemmat eivät ole valmiita maksamaan juurikaan enempää” -havainnostasi sanoisin, että se on erittäin yleinen väite yrityksissä yleensäkin.

      Todella usein johtajat väittävät, että ”tällä alalla asiakkaat eivät vain suostu maksamaan enempää”. Se on sinänsä varmaan totta.

      Mutta oikeastihan tuo väite tarkoittaa suomennettuna, että ”tuotteemme eivät erotu kilpailijoistamme millään sellaisella tavalla, josta olisi asiakkaillemme rahanarvoista hyötyä”.

      Toisin sanottuna yrityksellä on tuotekehitysongelma. Se ei ole onnistunut keksimään sellaista tuotetta tai palvelua, joka tuottaisi enemmän arvoa jollain muista erottuvalla tavalla.

  3. Minulla on se käsitys, että yksityinen sektori on varhaiskasvatuksessa halutumpi työnantaja kuin julkinen.

    Onhan se vähän hienompaa sanoa olevansa töissä yksityisessä päiväkodissa. Kuulostaa kuin olisi töissä sellaisessa englantilaisessa yksityiskoulussa.

    En tunne alaa, mutta veikkaisin yksityisen firman pyörittämän päiväkodin olevan hieman suoraviivaisempi työpaikkana kuin kunnan päiväkodin. Näistä syistä yksityisellä saatetaan tyytyä pienempään palkkaan kuin kunnalla.

    Lisäksi ainakin pääkaupunkiseudulla oli vielä äsken tehokas kaupunkien kartelli, jolla pyrittiin ehkäisemään päiväkotityöntekijiden palkkojen nousua.

    Tunnen jonkun verran perheitä, joiden lapset ovat jonkinlaisessa erikoispäiväkodissa. Kysyntää noille ”kalliimmille” päiväkodeille kyllä olisi, mutta bisneksessä on pari erittäin tiukkaa reunaehtoa:

    1. Lapsia ei olla valmis kuskailemaan pitkin poikin kaupunkia aamuin illoin ilman todella painavaa syytä. Jos kallis erikoispäiväkoti ei siis ole kodin lähellä, niin päiväkodin täytyy olla erikoisen houkutteleva hintaan ja kuljetuskustannuksiin nähden.
    2. Lapsien halutaan tutustuvan oman alueen lapsiin päiväkodissa.
    3. Kohtien 2 ja 3 perusteella kalliille erikoispäiväkodille on kysyntää lähinnä todella ostovoimaisilla ja tiheästi asutuilla alueilla.
    4. Kohdan 3 takia erikoispäiväkodin pitää sijaita paikassa, jossa vuokrat ovat kovia. Tämä jättää vähemmän liikkumavaraa palkkoihin, vaikka palvelusta saataisiinkin kunnan päiväkotia parempi hinta.
    5. Kaikkien edellä mainittujen syiden takia erikoispäiväkodit ovat monille työntekijöille ikävän työmatkan päässä.

    Kuten tuosta näkee, niin noissa erikoispäiväkodeissakin asiakkaan saama arvo ja markkina määrittävät aika paljon asioita, eikä tilannetta kannatta tarkastella vain työntekijän palkan näkökulmasta.

    1. Totta, jo tuo yksityisen päiväkodin eksklusiivinen mielikuva saattaisi selittää ainakin osan siitä, miksi työntekijät suostuvat tinkimään palkastaan.

      Sijaintiin liittyvä pohdintasi kuvaa kyllä hyvin sitä, että sekä asiakkaiden että työntekijöiden kannalta muuten edukseen erottuvalla päiväkodilla voi olla heikkoutensa. Kaikki fiksut aikuiset osaavat kyllä ”hinnoitella” ne osaksi kokonaisuutta.

  4. Sairaanhoitajat ja opettajat ovat ammatteja, joiden palkkojen nostaminen on erityisen vaikeaa. Miksi?

    Karrikoidusti yksityinen sektori maksaa julkisen puolen palkat. Yksityisellä sektorilla palkkojen nousu perustuu yksilöiden ja yritysten tuottavuuden kasvuun. Etenkin yksityisen sektorin asiantuntijatyössä yksilöiden väliset tuottavuuserot voivat olla kymmen- tai satakertaiset: toisella koodaajalla menee 10 minuuttia hommaan, joka toisella kestäisi viikon opetteluineen ja erehdyksineen. Kun asiakkaalle saadaan nopeammin valmista, voidaan myydä enemmän. Ja kun myydään ja tehdään enemmän, voidaan maksaa korkeampia palkkoja. Osa kasvaneesta tuottavuudesta ohjautuu tekijöille.

    Opetuksessa tai sairaanhoidossa näin ei kuitenkaan ole. Teknologisesta kehityksestä huolimatta ala-asteen opettaja pystyy opettamaan edelleen samaa määrää lapsia kuin 1970-luvulla. Sairaanhoitajat pystyvät hoitamaan yhä sairaampia potilaita terveiksi, mutta hoitohenkilöstön tarve ei välttämättä ole vähentynyt.

    Kun yksityinen sektori tehostuu, ei julkinen sektori tehostu samaa vauhtia työn luonteen johdosta. Tämän Baumolin taudiksikin kutsutun ilmiön seurauksena julkisen sektorin koko kasvaa suhteessa yksityiseen sektoriin. Julkisesta sektorista tulee yhä kalliimpi, vaikka palkat eivät nousisi euroakaan.

    Julkisen sektorin tulisi kilpailla työoloilla. Pitkät ja vakaat työsopimukset, työnantajan rakentamat non-profit työsuhdeasunnot ja nykyisellään erittäin pitkät lomat olisivat hyviä kilpailuvaltteja verrattuna yksityiseen sektoriin.

    1. Juuri näin se on, että lopulta työntekijän tuottavuus ratkaisee. Eiköhän julkinen puoli mainitsemillasi eduillaan kilpailekin.

      Luultavasti juuri näinä päivinä moni yt-neuvotteluihin osallistuva on kateellinen kuntien tai valtion työntekijöille, joilla hommat jatkuvat aivan entiseen malliin.

  5. Muutama pointti. Alalle on säädetty lakeja, joilla hoitaja voidaan pakottaa töihin vaikka hän irtisanoutuisi. Myöskään tilastoja ei ollut ulkomaille lähteneistä hoitajista.

    Sitten se oikea pointti. Tulevaisuudessa ei tule ammattilaisten määrä riittämään vastaamaan tarpeeseen, ja pandemia lisää todennäköisesti kilpailua työvoimasta maailmanlaajuisesti.

    Ala ei kiinnosta. Niin kuin sanoit, tämä on valintakysymys.

    Onko yhteiskunnalla, jonka pitäisi turvata jokaiselle käytännössä ilmainen terveydenhuolto sekä sairaanhoito, varaa mennä tällaisen tekopyhyyden taakse ja levitellä käsiään, että on työntekijän vika, jos hän ei pääse palkoille?

    1. Kaikesta päätellen sairaanhoitajista ei ole nykypalkoilla kovin pahaa pulaa. Täytyy nyt muistaa sekin, että sairaanhoitajien palkat vaikuttavat myös muiden työntekijöiden liksoihin.

      Kokoomuksen fiktiiviselle Sari Sairaanhoitajalle vuoden 2007 eduskuntavaalikampanjassa lupaamasta 500 euron korotuksesta käynnistyi palkankorotusten kierre, joka vei lopulta Suomen kilpailukyvyn.

  6. Eipä voi muuta sanoa kuin onneksi vaihdoin nopeasti pois hoitoalalta, pysyvästi. Vain hölmö jää valittelemaan epätyydyttävää tilannetta ilman minkäänlaisen muutoksen tekemistä. Valittaa saa vaikka maailman tappiin, sillä ei asiat muutu mihinkään. Muutos pitää tehdä itse, eikä odottaa jonkun muun hyvästä sydämestään auttavan.

    Eikä se ollut edes palkka, joka minut ajoi pois, vaan surkeat hoitajamitoitukset ja naisvaltaisen alan kuppikuntaisuus ja juorukerhoilu. Tehyn ja Superin 2007 ”työtaistelu” teki selväksi myös sen, ettei liitolla ole riittäviä tavoitteita tai kykyä saavuttaa niitä vähäisiäkään.

    En saa nykyään parempaa palkkaa kuin hoitajanakaan. Lisäarvo on kuitenkin huikea: ei vuorotyötä, ei kohtuutonta joustamista, ei asiakkaiden sylkykuppina olemista, ei suurta vastuuta toisista ihmisistä.

  7. Kirjoitit, että yleisesti ottaen ihmiset arvostaisivat sairaanhoitajia. Näin ihmiset varmasti haluavat ajatella, koska eihän kukaan voi myöntää ettei arvostaisi sairaanhoitajia. Todellisuus on valitettavasti eri. Potilaat kuvittelevat usein olevansa tärkeitä asiakkaita viiden tähden hotellissa. He odottavat, että hoitajat tulevat täyttämään heidän vesilasinsa kellon soitosta (myös he jotka juuri kävivät ulkona kävelyllä). Jos hoitaja ei palvele heitä kiirrettömässä asiassa hetimmiten saa hoitaja kuulla valitusta siitä miten kaikkea joutuu odottamaan. Hoitajat joutuvat sietämään vähättelyä, ilkeilyä, passiivis-aggressiivista kielenkäyttöä, kourimista ja jopa väkivaltaa työssään. Mielestäni kummallista käytöstä sellaista ammattilaista kohtaan, jonka työtä arvostaa. Tätä tapahtuu viikoittain erikoissairaanhoidon vuodeosastolla. Joissakin yksiköissä tätä tapahtuu varmasti enemmän, toisissa vähemmän.

    Väität, että ammatin arvostuksen vuoksi on tyydyttävä vähempään palkkaan. Tämä on mielestäni ontuva väite, kun katsoo tuota listaa, suurin osa arvostetuista ammateista on lääkäreitä. Miksi väite ei siis koske heitä?

    Syyllistät myös sairaanhoitajia alalle hakeutumisesta. Valitettavasti julkisessa keskusteluissa sairaanhoitajien palkat arvioidaan yläkanttiin ja vastuu alakanttiin. Kyllähän hoitajan palkalla tulee toimeen, kun elää säästeliäästi. Ongelmana on se, että muihin ammatteihin vertaamalla koulutus, työnkuva ja vastuu eivät ole suhteessa palkkaan.

    Ammattitutkinnon suorittanut maalari saa parempaa tuntipalkkaa kuin ammattikorkeakoulusta valmistunut sairaanhoitaja. Työn vaativuus ja vastuut ovat aivan eri luokkaa. Pieleen menneeseen maalaukseen ei kukaan kuole.

    Terveydenhuollon palkkaluokkia pitäisi arvioida uudelleen. Johtoryhmä ja lääkärit saavat huomattavasti parempaa palkkaa kuin hoitohenkilökunta tai osastonhoitajat. Hoitajat ovat palkkakuopassa ja heidät pitäisi saada sieltä pois, siksi hoitajien palkkaa pitäisi nostaa. Lääkärit ja johtajat eivät ole palkkakuopassa omilla palkoillaan, joten niiden nostoa ei tarvitse samassa suhteessa. Sama pätee myös moniin muihin aloihin.

    Hoitajat tuskin pystyisivät omilla palkkavaatimuksillaan ajamaan työtä ulkomaille kuten on joillakin teollisuuden aloilla käynyt. Sairaanhoitajista on kansainvälinen pula ja Suomesta lähtee hoitohenkilökuntaa töihin ulkomaille. Suomeen on vaikeaa saada hoitohenkilökuntaa sillä kieli- ja ammattitaito ovat välttämättömiä. Suomen ilmasto, kieli ja palkkaus eivät houkuttele ulkomaalaisia työntekijöitä. Ainoat vaihtoehdot työvoiman ylläpitämiseen ovat parempi palkkaus ja paremmat työolot. Mikäli näitä ei tapahdu on suomalaisten tyydyttävä huonontuviin sote-palveluihin. Onneksi terveysteknologia kehittyy ja varmasti pian robotit hoitavat monet asiat kädenkäänteessä.

    Tämän kirjoittaja on itsensä töistä irtisanonut sairaanhoitaja, jonka elämänlaatu on noussut työttömyyden myötä. Vihdoinkin kuuntelin niitä lukuisia ihmisiä, jotka aina sanoivat, että ”oma vika, kun olet tuolla palkalla töissä”. Noh, eipähän ole minun vikani enää.

    1. Toistat yleistä harhaa, ettei lääkärin työn arvostus laskisi hänen palkkaansa. Mutta luultavasti hänenkin liksansa olisi nykyistä parempi, jos hänen työtään ei arvostettaisi.

      Lisäksi näytät lopulta ohittavan sujuvasti sen faktan, että palkat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan perusteella. Lääkäreistä on todellista niukkuutta. Se on toki itse aiheutettua, mutta se on sitten toinen asia.

      Myös hoitajapulasta kyllä kovasti puhutaan. Mutta ei siitä ole montakaan viikkoa, kun eräs HUSin johtajista kertoi A-studiossa, miten heidän avoimiin työpaikkoihinsa ilmoittautui hakijoiksi hoitajia kymmenkertainen määrä tarpeeseen nähden.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Pelottaako hinnakorotus?
Jari Parantainen

Hinnankorotus hirvittää – 7 keinoa tunkata taksat taivaisiin

Hinnankorotus on psykologista peliä. Tarkoituksesi on nostaa hintoja niin, ettei se vaikuta kanta-asiakkaittesi näkökulmasta epäreilulta tai mielivaltaiselta. Kerron 7 erilaista strategiaa, joiden avulla hoidat asian fiksusti.

K-kauppiaan mahdollinen riistohinnoittelu oli houkutellut toimittajat luokseen.
Jari Parantainen

Riistohinnoittelu on mainettaan parempi asia

Ilta-Sanomien jutun aiheena oli K-kauppiaan (ehkä) harjoittama riistohinnoittelu, vaikka tuota ikävää termiä ei tekstissä mainittukaan. Mutta mitä tuo haukkumanimi oikeastaan tarkoittaa? Onko se edes paha asia?

Burana-pillereitä on saatavana myös punaisina.
Jari Parantainen

Miksei pilleri ole punainen?

Usein tuotteistaminen tarkoittaa juuri sitä, että tuotteen ulkoisilla ominaisuuksilla on mahdollista kasvattaa myyntiä. Miksi sitten lähes kaikki särkylääkkeet ovat edelleen valkoisia pillereitä? Toivottavasti lääketehdas ei ole kysynyt asiaa asiakkailtaan.

Palvelun tuotteistaminen -opas, Jari Parantainen

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

New call-to-action