Ilkeä kauppias käyttää kilttiä emäntää hyväkseen

Ilkeä kauppias käyttää kilttiä emäntää hyväkseen

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on whatsapp
Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529
New call-to-action

Länsi-Savon pääkirjoitus 9.9.2018 totesi, että maataloustuottajat kaipaavat muutakin kuin empatiaa. Savosta suomennettuna se tietenkin tarkoittaa, että kolmen miljardin maataloustuki ei vielä riitä.

Lehti toistaa harhaista sanomaa, joka lienee alun perin MTK:n lobbareiden keksintöä:

”Pysyvä lääke olisi kuitenkin synnyttää nykyistä oikeudenmukaisempi, tuottajan ansiota kasvattava tulonjako elintarvikeketjuun.”

Koska ruisleipä on suomalaisille rakas, se on noussut yleiseksi esimerkiksi maanviljelijöiden riistämisestä:

”Heikoimmilla ruokaketjussa on kuitenkin tuottaja. Kuvaavaa on, että esimerkiksi ruisleivän hinnasta maanviljelijän osuus on kolme prosenttia! (Maaseudun Tulevaisuus 22.9.2017).

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on täysillä mukana. Hänen aloitteestaan saimme ruoka-asiamiehen, jonka tehtävä on valvoa elintarvikeketjun toimintaa.

Toisin sanottuna asiamiehen tehtävä on vaania, löytyykö teurastamosta, myllystä, meijeristä, leipomosta, tukusta tai K-kaupasta ilkeää porukkaa, joka yrittää salaa riistää maatalojen kilttejä emäntiä ja isäntiä.

Koko tämä ”ajattelu” on silkkaa huuhaata. Se saa jokaisen täyspäisen ihmisen itkemään verta.

(Jos uskot homeopatiaan ja jätät lapsesi rokottamatta, älä turhaan lue tämän enempää. Et kuulu kirjoitukseni kohderyhmään).

Mutta miksi vaikkapa tuon kuuluisan kolmen prosentin tuijottamisessa ei ole mitään järkeä?

Otetaanpa esimerkki, joka toivottavasti valaisee asiaa.

Kuvitellaan, että perustan yrityksen, joka myy vessapaperitelineitä. Niillä on kohtalaisen tasainen kysyntä, joka tuskin sakkaa tulevaisuudessakaan – ei ainakaan niin kauan, kun ihmiset jatkavat paskomistaan.

Tiedän, että erikoistuminen on fiksua. Rajaan asiakaskuntani niin, että pystyn keskittymään juuri sen erityisiin tarpeisiin.

Päätän siis myydä vessapaperitelineitä Karibian risteilyaluksiin. Siinä on bisnes, jossa rahaa riittää kuin roskaa.

Etsin toimialaluettelosta yrityksiä, jotka toimittavat kylppäri- ja huussimoduuleja Mayerin Turun telakalle. Alan markkinoida niille maailman laadukkainta vessapaperitelinettä. Sen valmistuskustannukset puristan kolmeen euroon.

Pian tajuan, että vessapaperitelineitä valmistaa moni muukin. Kilpailu on ankaraa. Erottuminen on vaikeaa.

Lopulta saan kuitenkin ison tilauksen neljän euron kappalehintaan. On sekin ihan OK, katetta jää vielä neljännes.

Olen hetken aivan tyytyväinen tilanteeseeni.

Sitten äkkään uutisista, että voi helkkari: asiakkaani – eli kylppärimoduuleja myyvä yritys – on noussut Kauppalehden listaamien menestyjien joukkoon.

Katala konepaja saa lähes seitsemän tonnia jokaisesta laivaan toimittamastaan kontista. Jo alkaa silmissä sumentua.

Itse saan vain neljä euroa per kylppäri. Sehän on surkeat 0,06 prosenttia tuotteen loppuhinnasta!

Ei siinä vielä kaikki: Meyer Turku saa risteilijästä 900 miljoonaa euroa!!

Nyt vasta pahalta tuntuukin.

Vaikka myisin kolmetuhatta telinettä laivaa kohden, osuuteni risteilijän hinnasta on kuppaiset 0,0013 prosenttia!!!

Mutta aina vain synkempää on luvassa.

Risteilijöitä ostava Royal Caribbean Cruises tahkoaa vessapaperitelineideni ansiosta yhdeksän miljardin dollarin liikevaihtoa!!!!

Laskimesta loppuu tila, kun yritän laskea, miten pieni oma osuuteni on. Mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan sitä, miltä moinen kölin alta vetely tuntuu.

Lienee selvää, että Suomeen tarvittaisiin toilettiteollisuusministerin lisäksi toilettiasiamies. Hänen tehtävänsä olisi valvoa, että tulot jakautuisivat reilummin valtameriristeilijöiden alihankintaketjussa.

Onneksi hätäni huomataan. Pian saan kutsun A-studion suoraan lähetykseen. Pääsen istumaan toilettiteollisuusministerin viereen.

Heilutan wc-paperitelinettäni toimittajan nenän edessä ja kysyn, miten on mahdollista, että jotkut telakkamogulit käyttävät pienyrittäjän tilannetta näin julmasti hyväkseen.

No niin, se siitä. Eiköhän esimerkkini idea tullut selväksi.

Jos joku lisää lopputuotteen arvoa vain vähän, on aivan oikein, että hän saa lopputuotteen hinnasta vain pienen osuuden.

Ilmeisesti maatilojen emäntien ja isäntien ego tekee tepposia. Heidän itsekeskeinen näkökulmansa synnyttää harhan, että pellon viljeleminen olisi jotenkin arvokkaampaa työtä kuin se onkaan.

Toki myönnän, että vessapaperitelinetehtailijan tilanne on erilainen kuin viljelijän.

Valtio tai EU ei nimittäin korvaa toilettitarvikefirman tappioita vain siksi, että jonain vuonna telakoilla sattuu olemaan niukasti tilauksia.

Surkuhupaisinta maataloustuottajien narinassa on se, että he ovat tietenkin itse syyllisiä huonoihin tuloihinsa.

Jos tuhannet kasvattavat täsmälleen samanlaista ruista, totta kai he ihan itse kilpailevat hintansa pohjamutiin.

Ei emäntä tai isäntä itsekään osta kahdesta yhtä hyvästä lannoitteesta kalliimpaa vain siksi, että tyyriimmän tuotteen valmistaja uikuttaa tiedotusvälineille huonoja katteitaan.

Miksi viljan ostajan silti pitäisi maksaa maajussille markkinahintaa enemmän?

Emännällä tai isännällä on tuotekehitysongelma. Mutta hän on kyvytön myöntämään sitä. Siksi hänen täytyy etsiä syyllistä arvoketjun muista osapuolista.

Lataa Palvelun tuotteistaminen -käsikirja
New call-to-action

30 kommenttia

  1. Jos MTK ja viljelijät ovat sitä mieltä, että väliporras vie liian ison siivun, niin ei muuta kuin etsimään keinoja myydä suoraan kuluttajille.

    Tästähän on ihan toimivia esimerkkejä: Tässä lähellä on kaksikin ruokapiiri-myyntipistettä, eli kuukausittain alueen maataloustuottajat tulevat myymään tuotteitaan. Hintoja ei todellakaan voi sanoa edullisiksi, mutta porukkaa riittää aina ruuhkaksi saakka.

    Reko-myynnit ovat hyvä esimerkki tehokkaasta brändäämisestä: Kun myyjä kertoo että myytävä liha/vilja/kananmunat on tasan tarkkaan omaa tuotantoa, niin edes kaltaiseni kitupiikki ei enää kitsastele hinnan suhteen.

    1. Olet tietysti oikeassa. Mutta romanttinen ajattelu tuppaa kantamaan vain tietyn matkan.

      Jos emäntä / isäntä osaa yhtään laskea, pian hän saattaa huomata, ettei hän pysty kilpailemaan tehokkaaksi hiotun päivittäistavarakaupan logistiikan kanssa.

      Sanon tämän kokemuksen perusteella. Moni ajattelee, että nappaan tuosta jonkin toisen osapuolen siivun itselleni. Mutta ei se yleensä ihan niin helppoa olekaan.

      Toisaalta tietysti mikä tahansa kate on enemmän kuin se, että tuottaja istuu vain kotona vääntelemässä käsiään.

    2. Totta tuokin. Joku voisi kuvitella että ruokapiireistä saisi tuotteita halvemmalla kun väliportaat eivät nappaa 95% osuutta. Totuus on kuitenkin toinen.

      Toki ruokapiirin hinnoissa on mukana ”hyvän mielen extraa”, mutta jos viljelijä haluaa korvauksen myös valmistamisesta, pakkaamisesta, kuljetuksesta, varastoinnista, markkinoinnista, myynnistä yms niin pikaisella laskutoimituksella selviää että itse hoidettuna ei ole ihan halpaa.

      1. Tätä esim. S-ketjun pomo yritti selittää viime viikolla A-studiossa. Jakeluketjussa on valtava määrä osapuolia, joista tuskin yksikään on mukana turhaan.

        Kymmenottelija pärjää harvoin erikoistuneiden pelureiden kanssa missään lajissa.

  2. Alkutuottajat eivät saa itse hinnoitella tuotettaan. Me ei voida sanoa meijerille, että litra maitoa maksaa 4euroa.
    Se menee niin, että kauppa sanoo meijerille: ostan sulta maitoa, maksan siitä x€/litra, ota tai jätä. Jos et sillä myy, ostan toiselta. Sitten meijeri laskee omat kulunsa (kuljetus, pakkaaminen yms) ja vähän pitää jäädä sillekin katetta. Sen jälkeen meijeri kertoo tuottajalle, että tämän verran pystytään maksamaan, ota tai jätä. Ja tuottajalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa, meijerin vaihto ei auta.
    Sä pystyt myymään vessapaperirulla telineitäsi määräämällä itse hinnan sen mukaan, mitä sen valmistaminen on maksanut. Alkutuottaja ei juurikaan pysty edes tuotantokustannuksiin vaikuttamaan, sähkön, veden, polttoaineen, rehun, koneiden yms yms hinnat on myyjän käsissä. Mikään muu ala ei ole niin sanelupolitiikan alainen kuin alkutuotanto. Sitä on helppo huudella asiasta, josta ei mitään tiedä. Koitappa tehdä yhtä hieno juttu samasta aiheesta ihan faktoihin perustuen. Ja toinen, mitä voit kokeilla, on olla syömättä. Saatko mahasi täyteen vessapaperirullatelineitä järsien?

    1. Kyllä se on niin, että kaupassa asioiva tekee päätöksen hinnasta. Hän arvioi ihan itse, mitä ostaa. Se sanelee loppupelissä hintatason. Myyjä voi toki pyytää mitä tahansa hintaa, mutta asiakas sen päättää, onko hinta oikea.

      Tämä vanha totuus tuli itselleni eteen, kun aloin myydä tarpeettomaksi käynyttä hoitopöytää. Ostajakandeilla on ihan oma käsitys hinnasta, eikä siinä auta itku markkinoilla. Se vain on niin.

      Jos myytävä tavara on ns. bulkkituote kuten viljat, kananmunat ja maito ovat, ei siitä maksettava hinta pysty nousemaan kovin korkealle.

      Tästä hintapuolesta voisin pitää vaikka luennon, koska kauan yrittäjänä uraa tehneenä olen oppinut asian kantapään kautta. Vanhempani olivat pienviljelöitä Pohjois-Karjalassa, joten tiedän myös mitä maanviljely on.

      Erikoistujilla on paremmat mahdollisuudet pärjätä. Siksi osa ottaa mm. oheispalveluja mukaan. Esim. matkailupalveluja, vuokraa tiloja erilaisia tilaisuuksia kuten häitä varten etc.

      1. Juuri se on viljelijöiltä erityisen pahasti hämärtänyt, että lopulta me kuluttajat päätämme kaikesta. Ei markkinatalous pyöri tuottajia tai yrittäjiä varten. Kyllä koko kuvio on palvelemassa meitä taviksia.

        Siksi on todella kornia, että keskimäärin viidenkymmenentuhannen euron vuosittaisesta tukipotista nauttiva isäntä tai emäntä vaatii, että vaikkapa jonkin pienituloisen toimistosiivoojana pakertavan yksinhuoltajan pitäisi maksaa ruoastaan enemmän.

    2. Karjanviljelijän ahdinko on varmasti totta, muttet lukenut tai ymmärtänyt kirjoitusta lainkaan. Tuottajan on paha hinnoitella tuotettaan, jos täsmälleen samaa tuotetta valmistavat monet muut, halvin määrää silloin hintatason. Joko pitää erikoistua tuotteistamalla ja kehittämään tuotteitaan, tai sitten tuottajien pitää yhdistää voimansa, jolloin tuottajien määrä vähenee ja kulut tuottajaa kohti laskevat.
      Tuo ”kokeile olla syömättä” on todella typerä ja vaarallinen ajattelumalli. Tuudittaudutaan virheelliseen tunteeseen, että ruokahuolto on kokonaan kotimaisten toimijoiden varassa, jolloin ei tarvitse tehdä mitään. Ostakaa kotimaista juustoa – ei väliä vaikkei laadultaan pärjää ulkomaiselle.

      1. Sitä tosiaan harva tulee ajatelleeksi, että osta kotimaista -kampanjat ovat yksi protektionismin muoto. Ei kotimaista pidä missään tapauksessa suosia, jos tuote ei pärjää ulkomaiselle kilpailijalle.

        Muuten käy juuri niin kuin Neukkulan kanssa aikanaan. Kun itärajan taakana kelpasi melkein mikä tahansa roina, sellaista suomalaiset sitten tottuivat tuottamaan.

    3. Ei kai kenenkään ole pakko myydä markkinataloudessa jos ei halua? Markkinataloudessa myyjä päättää hinnan (lopullisen millä on valmis myymään), ostaja päättää ostaako vaiko ei.

      Alkutuottajien keskinäinen kilpailu ja ulkomailta tuleva kilpailu lopulta taitavat olla isoimpia syypäitä siihen että katteet ovat tuottajilla matalat (+hyöykemarkkinoilla on vaikea erottautua jos päätyy tuottamaan maailmanmarkkinoilla hinnoiteltuja tuotteita kuten viljaa tai bulkkilihaa). Ja tähän varmasti joku sanoo että muut maat tukevat viljelijöitään ja että heidän on parempien olosuhteiden ja tukien takia helppo tehdä businesta. Eikö silloin ole kiva että muiden maiden veronmaksajat tukevat suomalaisten syömistä?

      Veikkaan että syömättä jättäminen ei ole nykyisessä ympäristössä se vaihtoehto koska meillä (onneksi) on kilpailua. Toki varmasti huoltovarmuuden näkökulmasta olisi hyvä että Suomessa olisi omaa tuotantoa, ja että ulkomainen kilpailu ei sitä söisi kokonaan pois. Mutta tuottajien olemassaolon perustelu huoltovarmuudella nykyisenlaisessa ympäristössä ei ole perusteltua, ainakaan tässä mittakaavassa. Tuottajien kannattaa miettiä miten erottautuisi paremmin markkinoilla, miten voisi saavuttaa kustannusjohtajuuden tai voisiko laajentua muille aloille (esim. matkailupalvelut jne.). Televisiotentissä voi saada sympatiaa mutta kuluttajat lopulta kaupan kassalla päättävät ovatko valmiita maksamaan vai ei. Tai sitten tuottajat voivat tehdä vaikka FB-lahjoituskampanjan niin siellä näkee ovatko suomalaiset halukkaita tukemaan heitä nykyistä enemmän (Ylen gallupissa 90% vastasi että haluaisivat maksaa heille enemmän. Jos tämä on totta niin luulisi että keräys olisi suuremenestys).

      Mitä tulee esimerkkiin telakkateollisuudesta niin suomalaisten viljelijöiden voisi olla syytä katsoa miten suomalainen metalliteollisuuden alihankintasektori on kehittänyt toimintaansa. Bulkilla ei sielläkään kovin mairittelevasti pärjää.

  3. Ikävä kyllä syyt ja seuraukset menevät mielessäsi aivan sekaisin.

    Todellisuudessa paperitelineen myyjän tilanne ei poikkea millään tavalla ruiskauppiaan tilanteesta. Hän vain ei tietenkään yrittäisi valmistaa kannattamattomia kikkuloita alun perinkään – toisin kuin maanviljelijä milloin mistäkin merkillisestä syystä sitkeästi yrittää.

    Vai väitätkö vakavissasi, että jonkin laitteen valmistaja voisi määritellä sähkönsä, veden tai edes työvoiman kustannuksia mielensä mukaan?

    Loppuheittosi vajoaa jo nelivuotiaan tasolle. Luuletko tosiaan, että kaiken ihmiselle tarpeellisen tai hyödyllisen täytyy olla syötävää?

  4. Jotain maataloustuille täytyy tehdä ja siihen nähden on melkoisen ihmeellistä, että asiasta on täysin mahdotonta käydä minkäänlaista järkevää keskustelua. Toinen pää huutaa tukia ja toinen vaatii niitä pois. Mitään järkeviä ehdotuksia siltä väliltä ei tunnu olevan olemassakaan.

    Puheet tuotekehitysongelmista ja ruoantuotannon vertaaminen vessapaperitelineiden tuotantoon (ymmärrän toki ajatuksen esimerkin takana) ei via asiaa yhtään eteenpäin. Lehmiä ei voi kääntää pois päältä ja vessapaperitelinekone ei työnnä maailmaan telineitä 24/7 oli niille kysyntää tai ei. Ja suurin osa tuotannosta on ja tulee olemaan bulkkia. Ei jokainen tuottaja saa pottujansa myytyä onnellisina keskiyönauringon perunoina keskieurooppalaiselle hipsterille triplaten katteensa.

    1. Ja suurin osa tuotannosta on ja tulee olemaan bulkkia.

      Sehän tässä juuri mättää. Miksi ihmeessä Suomessa pitäisi tuottaa bulkkia, jos se on tappiollista?

  5. Varmaankin koska suurin osa syödystä ruoasta on sitä bulkkia, eikä mitään hedelmäsmoothieta, ja sitä on kyettävä tuottamaan sen verran että kansa saadaan hädän tullen ruokittua. Enempää ei toki tarvitse (tuettuna, jos se sitä vaatii) tuottaa. Olisi mukavaa vaihtelua kuulla jokin realistinen idea miten tuohon tasapainoon päästäisiin.

    Melko suuri osa viljelijöistä on varmasti eläneet elämänsä lapsuudesta saakka sillä ajatuksella, että maata tässä viljellään hamaan loppuun saakka, aivan samoin kuin isä ja isoisäkin. Tämä porukka on investoinnut sillä ajatuksella nämä nykyiset reunaehdot pätevät tulevaisuudessakin. Sitten kun heille mennään sanomaan, että tuet loppuu nyt koska ette tuota mitään, niin tuloksena ei ole start-uppeja, vaan itsemurhia.

    Mutta enpä pidätä hengitystä, että keskustelu tässä(kään) asiassa mihinkään järkevään tai realistiseen suuntaan kehittyisi. Eiköhän vaan jatketa vittuilua ja surkeiden tuottokäyrinen jakamista somessa ja kirjoitella yleisönosastoille maailman puhtaimmasta ruoasta.

    1. Ymmärrän ihan hyvin tuon, että perinnettä on vaikea murtaa. Mutta juuri poikkeuksellisen sitkeä takertuminen menneisyyteen erottaa ns. maatalousyrittäjät muista.

      Totta kai jämähtäneitä on muissakin yrittäjissä, olen varmaan itsekin sellainen. Mutta en nyt sentään uskottele itselleni, että veronmaksajien täytyy maksaa muutosvastarintani kustannukset.

    2. Kai esimerkiksi teknologiasektorillakin on perheyrityksiä jotka haluavat vaalia isiensä (tai äitiensä) liiketoimintoja? Miten he ovat uudistuneet? Jos maailma muuttuu ympärillä niin todennäköisesti yritysten ja ihmisten tulee muuttua ajassa myös.

      Jos VHS-kasettien valmistus oli hyvää liiketoimintaa 30 vuotta sitten niin varmaan on jotain pitänyt toiminnassa muuttaa jotta firma pärjää edelleen 2010-luvulla.

      Mitä tulee ruuan bulkkiuteen niin kyllä varmasti Suomen tasolla. Mutta jos joku suomalainen alkutuottaja päättää siirtyä jalostusarvoltaan korkeampiin tuotteisiin kuten hedelmäsmoothieisiin niin eihän sen pakko ole pysyä vain Suomen markkinoilla? Vai onko niin että suomalaiset firmat eivät ole tarpeeksi innovatiivisia tai yhteistyökykyisiä jotta pystyisivät tällaisia menestystuotteita luomaan?

  6. Jos ylituotanto on laskenut tuottajahintoja, niin miten ihmeessä tuo ongelma voitaisiin ratkaista maksamalla tuottajille enemmän?

    Jos viljasta saisi ylituotannon takia 3 euroa säkki ja viljelijä tuottaisi pelloillaan 100 säkkiä, niin eikö viljelijä yrittäisi tuottaa enemmän kuin 100 säkkiä jos hinta olisi 4 euroa per säkki? Jos kaikki viljelijät lisäisivät tuotantoaan hinnan noustessa 4 euroon per säkki, niin mihin se kaikki lisääntynyt tuotanto, eli ylituotanto laitettaisiin? Tuskin kuluttajat ainakaan innostuisivat syömään viljaa enemmän, pelkästään vain sen takia kun siitä on tullut ihanan kallista!?

    Ja miten tämä ”vapaaehtoisesti” maksettu 1e hintalisä eroaisi maataloustuesta? Jos jakeluketju maksaisi 1e enemmän viljelijoille, niin eikö olisi hyvä laskea tukia 1e edestä, jotta ylituotantoa ei syntyisi?

  7. Katsokaa siitä mallia, miten pienyrittäjä jyrää ja vieläpä maitojalosteilla:

    http://www.juustoportti.fi/

    Ja sitten taas miten ruotsalainen markkinahäirikkö pyyhkii kaikilla muilla maitojalostajilla lattiaa niin, ettei tänäkään päivänä pysty tuottamaan maidonkorvikettaan niin paljoa kuin kansakunnat sitä haluavat:

    https://www.oatly.com/int/products/oat-drink-barista-edition

    (itsehän en enää kahviini muuta suostu laittamaankaan).

    Muutoshaluttomat alkutuottajat ne katteistaan itkevät. Tietty on niitäkin joilla velkapeli on umpikujassa ja ei oikeasti voi kuin itkeä, mutta on sitä aika monella vaihtoehtoja, kun katsoisi omaa peltoaan pidemmälle.

    1. Paljonko Oatlyn olisi pitänyt mielestäsi kasvaa, jotta luokittelisit Oatlyn menestyjäksi nykyisellä liikevoittoprosentilla?

  8. Miksi tuottajahinnat ovat kolmanneksen isommat Keski-Euroopassa kuin meillä?
    Miksi siellä on korkeammat tuet?

    Vastaa vessa sosialisti Parantainen jos lahjat riittää..tai aivan sama.

    1. Vastaus on yksinkertainen: tuottajahinnat eivät tietenkään ole Keski-Euroopassa kolmanneksen isommat kuin Suomessa.

      Tilastoista et joudu (etkä tietenkään viitsikään) asiaa tarkistaa. Sen ymmärtämiseen riittää ihan peruskoulutason taloustieto.

  9. Oikeasti kyse on laajemmasta kokonaisuudesta mutta vedän mutkat suoriksi.
    – Tuottajahinnat ovat toki alhaalla koska tuote on bulkkia.
    – Kannattamattoman tuotteen tuottamista suositaan valtion toimesta, jottei oltaisi täysin ulkomaisen ravinnon varassa poikkeustilanteissa.
    – Tuottajat tekevät tuotetta lähinnä ideologisin perustein. Jos kyse olisi markkinataloudesta, he eivät tuotetta tuottaisi.
    – Tuottaja haluaa ideologialleen korkeampaa tukea ja arvostusta, jotta toimeentulo ei olisi niin vaihtelevaa luonnon lakien takia.

    1. Tämä on hyvä kiteytys! Tässä joitakin tarkennuksia ja lisäyksiä vielä listaasi:

      -Tuottajahinnat ovat alhaalla koska maksajat (elintarviketeollisuus) pystyvät helposti kilpailuttamaan raaka-aineen toimittajat
      -Tuottajahinnat ovat matalalla koska markkinoilla on globaalia ylituotantoa (samaan aikaan kuitenkin on nälänhätä osassa maailmaa)
      -Tuottajahinnat ovat matalalla koska niiden uponneet kustannukset ja historiassa tehdyt investoinnit ovat keskittyneet bulkin tuottamiseen (ehkä silloin kun maailma näytti valoisammalta) –> tuottajat eivät pysty erikoistumaan johonkin muuhun, mahdollisesti erikoistuneempaan tuotantotapaan tms.
      -Tuottajahinnat ovat matalia koska kaikki muutkin maat ovat tukeneet oman maansa tuotantoa (tämä yksi syy ylituotannolle)
      -Elintarviketeollisuus on matalan kannattavuuden ala koska kilpailu on kansainvälistä ja kovaa myös niiden alalla
      -Elintarviketeollisuus on matalan kannattavuuden ala koska eivät ole onnistuneet tarjoamaan tuotteita jotka ovat haluttuja ja erilaisia niiden maksajien (kaupan ala) mielestä
      -Jotkut yritykset elintarviketeollisuudessa ovat erittäin kovin kasvavia ja kannattavia koska ovat onnistuneet löytämään markkinaraon, tehneet innovaatioita (tuote, palvelu- tai prosessi-innovaation) ja kehittäneet tuotteen ja osaamisen, joita ei ole helppo jäljitellä
      -Kaupan ala on kannattava koska yritykset ovat tehneet oikeita ratkaisuja historiassa
      -Kaupan ala on kannattava koska kuluttajat haluavat tuotteet yhden katon alta (tällä torjutaan siis erikoistuneiden kauppojen uhka)
      -Kaupan ala on kannattava koska kukaan isoista ulkomaisista ketjuista ei ole syönyt osaa niiden siivusta Suomessa (Carrefour, Tesco, Whole foods jne; epäselvää on siinä olisiko se edes mahdollista. Samaan aikaan kaupat joutuvat pelkäämään ulkomaisen kilpailun uhkaa)
      -Kaupan ala on kannattava koska se on keskittynyttä eikä kilpailevat yritykset ole syöneet toisiaan hengiltä
      -Kaupan ala on kannattava koska kukaan ei ole keksinyt vielä parempaa jakelutieinnovaatiota (tähän tosin Amazon on jatkuva uhka) tai asiakkaat eivät ole isossa määrin tottuneet ostamaan päivittäistavaroita verkossa (toisin sanoen disruptio ei ole ravistanut tätä markkinaa)

      –> Tuottajat ovat näreissään koska kilpailu on todella kovaa ja heidän on vaikea erikoistua
      –> Elintarviketeollisuus on näreissään koska ne eivät ole kykeneet löytämään ulkomailta uutta tukijalkaa liiketoiminnalleen
      –> Kauppa on peloissaan potentiaalisen kilpailukentän muutoksen edessä
      –> Jos kilpailukenttä muuttuu, ei ole yhtään selvää että tuottajien ja elintarviketeollisuuden asema markkinoilla paranee
      –> Kotimaisten tuottajien kannalta paras tilanne olisi jos joku uusi, mieluiten suomalainen peluri ravistaisi merkittävästi jakelun logiikkaa ja sen liiketoiminta perustuisi pitkälti kotimaisille tuotteille TAI elintarviketeollisuus löytäisi itselleen merkittävän kasvuväylän kansainvälisiltä markkinoilta joissa suomalainen tuotanto olisi arvossaan

  10. Eikös nuo maatilat voisi kansallistaa? Mitään liiketoimintaahan niistä ei synny.

  11. ”Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on täysillä mukana. Hänen aloitteestaan saimme ruoka-asiamiehen, jonka tehtävä on valvoa elintarvikeketjun toimintaa.” Tämähän on juurikin se maan tapa, millä täällä asiat ja ongelmat siirretään sivuun. Ellei säädetä lakia tai asetusta, minkä rikkomisesta ei mitään seuraa ja minkä toteutusta ei kukaan valvo, niin nimetään asiamies / valtuutettu, jolla on kyllä tehtävänimike ja siihen se sitten jää. No, kyllähän se valvoo, mutta se puuttuminen ongelmiin onkin ihan eri asia. Lieneekö sitten niin, ettei uskallus riitä ja kun pelottaa, että joku suuttuu tai pahottaa mielensä, jos sitä torutaan. Menee muuten virka ja valta ja hyvä suojatuöpaikka. Onhan tietty tuottajaportaassakin vikansa. Aikoinaan MTK oli todella tuottajien asialla, mutta se oli ennen. Nykyään ko järjestö ajaa omaa etuaan ja koittaa pitää työntekijänsä tyytyväisinä ja hyvissä palkoissa. Sama tilanne, kuin AY liikkeen johdalla, tarpeellinen järjestö, itselleen. Mitä MTK on oikeasti saaut tuottajalle oikeasti hyvää tässä esim viimeisenä kymmenenä vuotena. toruu ja puhisee, paljon ääntä, laihoin tuloksin. Olisi tuotttajaportaan aika herätä ja toimia, ei se ole vaikea homma laittaa uutta ja oikeasti asiaan paneutuvaa etujärjestöä pystyyn ja sellaista, minkä toimintaa tuottajat valvoo ja porukan itse valitsee, itseään edustamaan. Lieneekö sitten niin, ettei kannata, kun oikeesti on muutenkin jo hyvä olla, mutta täytyy nyt valittaa, kun se on muotia.

  12. Maanviljelystä mitään tietämättömänä kaupunkilaisena heräsi pari kysymystä, joihin toivoisin vastausta.

    Painaako viljelijät duunia kylvö -ja puintiaikojen ulkopuolella vai onko talvi ns. rillutteluaikaa? Pitäisi olla jokaiselle selvää, että alle puolen vuoden duunilla ansaitsee alle puolen vuoden tulot. Lisäksi ihmetystä herättää se, että miksi jokainen viljelijä tarvitsee omat kalliit työkoneet, joita sitten makuutetaan hallissa kylvö -ja puintiaikojen ulkopuolella. Eikö syysviljan viljelijä voisi omistaa koneet puoliksi kevätviljan viljelijän kanssa?

    1. Relevantti kysymys. Tässä puhun asiasta mitään tietämättömänä, mutta olen itsekin ihmetellyt mikseivät viljelijät suosi enemmän yhteisomistusta tai jonkin sortin jakamistaloutta. Ilmeisesti (näin mulle on vastattu viisampien toimesta) joku investointituki kannustaa nimenomaan siihen että kaikilla viljelijöillä on samanlaiset massikat tai deeret eikä tällainen vuokraus- tai jakamistoiminta ole erityisen kannattavaa taloudellisessa mielessä.

      Mutta joku asiasta enemmän perillä oleva saa vastata paremmin ja oikeammin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Pelottaako hinnakorotus?
Jari Parantainen

Hinnankorotus hirvittää – 7 keinoa tunkata taksat taivaisiin

Hinnankorotus on psykologista peliä. Tarkoituksesi on nostaa hintoja niin, ettei se vaikuta kanta-asiakkaittesi näkökulmasta epäreilulta tai mielivaltaiselta. Kerron 7 erilaista strategiaa, joiden avulla hoidat asian fiksusti.

Sairaanhoitajan pieni palkka ei johdu arvostuksen puutteesta tai ilkeästä työnantajasta.
Jari Parantainen

Sairaanhoitajan palkka on hänen oma päätöksensä

Sairaanhoitajan palkka ei ole huono siksi, että hänen ammattinsa kärsisi arvostuksen puutteesta. Työnantajan tehtäviin taas ei kuulu huolehtia hoitajien sosiaaliturvasta. Sen sijaan sairaanhoitajan palkka on seurausta hänen omista päätöksistään, kuten jokaisen asiantuntijan liksa.

K-kauppiaan mahdollinen riistohinnoittelu oli houkutellut toimittajat luokseen.
Jari Parantainen

Riistohinnoittelu on mainettaan parempi asia

Ilta-Sanomien jutun aiheena oli K-kauppiaan (ehkä) harjoittama riistohinnoittelu, vaikka tuota ikävää termiä ei tekstissä mainittukaan. Mutta mitä tuo haukkumanimi oikeastaan tarkoittaa? Onko se edes paha asia?

Palvelun tuotteistaminen -opas, Jari Parantainen

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

New call-to-action