Luovan alan suomalaiset edustajat käyttävät luovuuttaan erityisesti kerjuumenetelmien keksimiseen. Kaikkien* muiden ammattiryhmien on pärjättävä markkinoilla ja kilpailtava.
Hallitus sitten laajensi tekijänoikeuslobbareiden ajaman hyvitysmaksun koskemaan ulkoisia kiintolevyjä. Tapaus on vain yksi monista kulttuurin edustajiksi kutsuttujen kerjäläisten työvoitoista.
Mitä ns. taiteilija tekisi, jos hän toimisi kuin insinööri?
Ensin hän miettisi pitkään ja hartaasti, mistä joku olisi valmis maksamaan jotain. Sitten hän nikkaroisi ideastaan prototyypin omilla säästöillään.
Seuraavaksi taiteilijamme menisi pankkiin pyytämään lainaa. Vakuudeksi hän kiinnittäisi firmansa koneet tai kämppänsä. Ne hän on maksanut jo aikaisemmin paiskomalla ikäviä rutiinihommia narisematta vuosikaudet.
Kun rahoitus olisi järjestynyt, taiteilija pääsisi kehittämään uutta myytävää. Samalla hän alkaisi käydä myyntikäynneillä.
Jos kotimaassa ei riitä markkinoita, hän matkustaisi ulkomaille ihan omalla kustannuksellaan.
Yhdeksän asiakasehdokasta kymmenestä heittää hänet niska-persotteella pellolle. Mutta taiteilija ei siitä lannistu. Hän viilaa taideteostaan palautteen perusteella paremmaksi.
Taiteilija ottaisi lisää lainaa, jotta rahaa riittäisi myös markkinnointiin, asiakaspalveluun ja toimitusprosesseihin. Hän kiertäisi keikoilla antamassa näytteitä osaamisestaan – ja esiintyisi aivan selvin päin.
Jonain päivänä saattaisi tulla iso tilaus. Mutta taiteilija tietäisi, että se on vasta alkua. Ensin pitää räätälöidä, testata, paketoida, toimittaa, laskuttaa ja vaikka mitä. Lisäksi se pitäisi toistaa monta kertaa vuodesta toiseen.
Ja mikä ihmeellisintä, kertyneistä tuloista pitäisi maksaa vielä verotkin!
Entä jos insinööri toimisi kuin taiteilija?
Ensin hän kopioisi ihailemaansa insinööriä, joka keksi 1960-luvulla sienipäissään mahtavan tuotteen. Sitoutumisensa merkiksi insinööri alkaisi käyttäytyä ja pukeutua samalla tavalla kuin hänen idolinsa aikanaan.
Kun asiakkaat eivät yhtään kiinnostu hänen retrotuotteistaan, hän perustaisi insinöörien oikeuksia puolustavan kerjuujärjestön. Juristien tehtävä olisi keksiä mitä ihmeellisimpiä tarinoita, miten mm. esiintyvät taiteilijat vievät leivän tekniikan ammattilaisilta.
Kaikki konserteissa, teattereissa ja taidenäyttelyissä käyvät saisivat maksaa lipuistaan ns. hyvitysmaksua insinööreille. Onhan selvää, että jos suuri yleisö viettää aikaansa kulttuuririennoissa, rahaa ei riitä teknisten tuotteiden ostamiseen.
Pian opetusministeri ymmärtäisi, että menneisyyteen jämähtänyt insinöörikunta on todella hädissään. Kymmenen miljoonan hyvitysmaksu napsahtaisi tilille. Täytyyhän arvokasta insinöörityötä tukea, vaikkei sitä kukaan halua ostaa.
Raha on hyödyn mittari. Jos asiakas ei suostu maksamaan tuotteestasi, se taitaa olla hyödytön.
*Paitsi ns. maatalousyrittäjien, erilaisia ympäristö-, lehdistö-, telakka-, tuotekehitys- ja aluetukia nauttivien sun muiden. Ehkä niiden lisäksi Suomesta löytyy pari aidosti kilpailevaakin yritystä.
[Lisäys 31.12.2010: Lukuisat tätä kirjoitusta kommentoineet väittävät, että kulttuuria täytyy tukea. Väitän, että tosipaikan tullen he kääntäisivät takkinsa saman tien. Perusteluni löydät täältä: Sinäkin valehtelet jatkuvasti]
