Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Sinäkin valehtelet jatkuvasti

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on whatsapp
Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529
New call-to-action

Kaikkihan sen tietävät, että asiakasta pitää kuunnella. Se on kuitenkin vaarallista. Ensinnäkin ihmiset valehtelevat päivät pääksytysten. Lisäksi he aikovat kaikenlaista, koska tyhjän puhuminen ei maksa mitään.

Muutaman vuoden välein joku yrittää selvittää ihmisten seksitapoja. Tutkijat saattavat olla hyvin ammattitaitoisia. Silti tulokset ovat kerta toisensa jälkeen silkkaa potaskaa.

Se johtuu siitä, että me kaikki valehtelemme. Sinäkin. Et mahda sille mitään.

Vuonna 2007 yhdysvaltalainen Centers for Disease Control and Prevention julkaisi raportin kansalaisten seksielämästä. Tiedotusvälineitä kiinnosti erityisesti se, kuinka monta seksipartneria tyypillisellä amerikkalaisella oli.

Tulokset kertoivat, että keskimääräinen mies oli kuksinut seitsemän eri naisen kanssa elinaikanaan. Se ei kai ollut mitenkään järkyttävä tulos useimpien mielestä.

Ikävä kyllä sama tutkimus kertoi, että tyypillinen nainen harrasti seksiä neljän eri miehen kanssa!

Nyt pitäisi hälytyskellojen soida jo tyhmemmänkin lukijan päässä.

Ei ole mitenkään tilastollisesti mahdollista, että heteromiehillä ja heteronaisilla voisi olla keskimäärin eri määrä seksipartnereita.

Mistä näin karkea virhe voi johtua?

Ainoa mahdollinen selitys on, että joku valehtelee. Joko miehet liioittelevat tai naiset vähättelevät. Tai molemmat vedättävät.

Huvittavaa kyllä, kenenkään ei tarvitsisi kusettaa. Tutkimukset tehdään nimettöminä. Kukaan ei joutuisi häpeään, vaikka hän puhuisi totta.

Silti ihmiset valehtelevat.

Hirmumyrsky Katrina vetäisi New Orleansin sileäksi elokuussa 2005. Associated Press teki gallupin muutamia päiviä rytäkän jälkeen. Useampi kuin kaksi kolmesta amerikkalaisesta väitti lahjoittaneensa rahaa kriisin uhreille.

Käytännössä se olisi tarkoittanut, että noin 60 miljoonaa kotitaloutta olisi avannut kukkaronsa – siis alle viikossa.

Pelastusarmeijan kokemuksen mukaan ihmiset lahjoittivat keskimäärin sata taalaa. Mutta vaikka summan puolittaisi, avustuksia olisi pitänyt kertyä huimaavat 3 miljardia dollaria.

Todellisuudessa avustusten määrä ylsi vain viidesosaan siitä. Useimmat gallupiin osallistuneet valehtelivat väkisinkin.

Yhtä erittäin suosittua valehtelun lajia kutsutaan aikomiseksi.

Suomessa yleislakon piti alkaa lokakuun 15. päivänä 2010. Yli sadastatuhannesta kansanedustajien palkankorotusta vastustaneista jaksoi raahautua sovittuun mielenosoitukseen parikymmentä innokkainta.

Ylen mediamaksua vastustaneiden Facebook-ryhmä keräsi lähes 150 000 kannattajaa. Pariin mielenosoitukseen heistä vaivautui paikalle ilmeisesti noin 80, eli sellaiset 0,05 prosenttia kannattajakunnasta.

Kirjoitin muutamia päiviä sitten jutun Kulttuuriväki kerjää. Monet kommentoijista olivat sitä mieltä, että kulttuuria on ehdottomasti tuettava.

Väitän, että heistä useimmat horisevat vain lämpimikseen. Paskapuhetta maailmaan mahtuu.

Tosipaikan tullen nämäkin tulisieluiset kulttuurisoturit myisivät periaatteensa muutamasta lantista.

Asia on helppo testata ajatusleikin avulla.

Pian postilaatikkoosi putoaa jälleen tuore veroehdotus. Oletetaan, että verottaja on lisännyt lomakkeelle uuden kohdan. Siinä lukee näin:

”Haluan maksaa ylimääräisen kulttuuriveron, joka on suuruudeltaan 1 prosentti bruttotuloistani.”

Keskituloiselle toimihenkilölle prosenttiliike tarkoittaisi noin 300 euron lisäveroa.

Mitä luulet, moniko kulttuurin tukea kovaan ääneen vaatineista rastittaisi tuon kohdan lomakkeestaan?

Asiakasta pitää kuunnella. Mutta ei häntä kannata uskoa.

Lähde: Proofiness – The Dark Arts of Mathematical Deception, Charles Seife 2010
Lataa Palvelun tuotteistaminen -käsikirja
New call-to-action

24 kommenttia

  1. Morjens

    Entäs sitten tämä galluppien luotettavuus? Kertovatkon ne sitten absoluuttisen totuuden asioista? Ainankin omien kokemusten perusteella suhtautuisin noihin erittäin skeptisesti. Johtopäätösten tekeminen satunnaisotannan perusteella perusttu oletuksiin, ei totuuteen tai valehtelemiseen.

    Ja mielestäni asiakasta kannattaa uskoa. Tosin usein tuota totuutta kannattaa tarkastella useasta näkökulmasta ja varsin kriittisesti.

    1. Moi Matti, kiitos kysymyksestäsi!

      Oletan, että tarkoitat nyt ajankohtaisia vaaligallupeja? Vaikka ei sillä ole sinänsä merkitystä, mikä on kyselyn aihe.

      Kuten kaikki tiedämme, satunnaisotantaan perustuvat kyselyt menevät usein tosi pahasti metsään (vaikka ihmiset puhuisivat tottakin).

      Syitä on lukuisia, yksi tyypillisimmistä on jo otantaan kätkeytyvä järjestelmällinen virhe. On erittäin vaikeaa valikoida haastateltavat niin, ettei jo siinä vaiheessa syntyisi vääristymiä.

      Yksi tyypillinen otantaongelma liittyy niinkin yksinkertaiseen asiaan, että tyypillisesti gallup-haastattelijat ottavat ihmisiin yhteyttä puhelimitse.

      Silloin tulosten perusteella tehdyt yleistykset perustuvat sellaisten ihmisten näkemyksiin, joilla on a) puhelin, b) aikaa ja c) halua jaaritella satunnaisen haastattelijan kanssa. On helppo kuvitella iso joukko ihmisiä, joita haastattelijat eivät saa edes kiinni.

      Erittäin harvat tietävät, mitä tutkimusten yhteydessä ilmoitetut virhemarginaalit todellisuudessa tarkoittavat. Kyselyjen tilaajana toimivat toimittajat tulkitsevat niitä jatkuvasti päin honkia.

      Jos tämä on kiinnostava aihe, voin (joskus myöhemmin) yrittää suomentaa, mitä virhemarginaali itse asiassa merkitsee.

      Entä kannattaako asiakkaita uskoa? No, törmään jatkuvasti onnettomiin insinööreihin, jotka ovat kuunnelleet asiakkaitaan.

      Ostaja on saattanut esimerkiksi pyytää pienempää puhelinta. Insinöörit tekevät työtä käskettyä. Kun asiakas saa uutuuden kouraansa, hän valittaa ensimmäiseksi, etteivät hänen nakkisormensa mahdu näppäimille.

      Peli on pelattu. Tuote on käyttökelvoton.

      Sama kuvio vie tuhansia tuotekehittäjiä ja tuotteistajia harhaan joka vuosi. Siksi en suin surminkaan nielisi purematta yhtään aietta, väitettä tai toivetta, jonka asiakas suustaan päästää.

  2. Tähän sopii hyvin se, kun suomalainen valehtelee että metsiä pitää suojella. No, oman metsän puut saa kaataa. Se on hoitamista.

    Myös susia pitää suojella, kunhan ne eivät tule omalle tontille.

    Jotkut suomalaiset ovat viime aikoina valehdelleet, kuinka ovat valmiita maksamaan enemmän veroja, jotta palvelut säilyy. Oman kodin remonttia kuitenkin oikein mielellään teetetään ilman kuittia.

    Myös suomalaista työvoimaa sanotaan arvostettavan..paitsi omassa taloprojektissa jossa halvin voittaa.

    Useimmat kieltävät katsovansa kauniita ja rohkeita, silti sitä katsoo 350 000 ihmistä joka päivä, ja ohjelma on pyörinyt täällä 15 vuotta

    Luomutuotteiden käytöstä joskus on täällä juttua ollutkin…

    1. Kiitos Jussi, esimerkkisi osuvat suoraan asian ytimeen!

      Satutan ahterini vähän väliä, kun putoan naurusta tuolilta. Milloin missäkin lehdessä kulttuuripersoona selittää, miten hän ei katso televisiota. Tai jos katsoo, hän keskittyy vain ranskalaisiin mustavalkoisiin taide-elokuviin.

      Tuosta mainitsemastasi tv-valheesta oli aivan mainio esimerkki Tekniikka & Talous -lehden artikkelissa Näin television katsojaluvut mitataan (13.3.2010).

      Finnpanelin toimitusjohtaja Lena Sandell ei voi olla hymyilemättä, kun hän kertoo asioiden todellisen tolan:

      ”Joka maassa, jossa on siirrytty kyselemällä tehdystä markkinatutkimuksesta mittaamiseen, uutisten ja asiaohjelmien suosio on tippunut ja viihdeohjelmien noussut”.

      Että se niistä ranskalaisista taide-elokuvista. Ihmiset valehtelevat katsojakyselyissä minkä ehtivät.

        1. Antti, kiitos hienosta täsmäiskustasi!

          Kulttuurieliitin näkökulmasta listasi on tietenkin aivan järkyttävää luettavaa. Halusivat taiteilijat tai eivät, tuossa se heidän karu kilpailutilanteensa on tiivistettynä. Ainakin, jos kohderyhmänä on koko kansa.

          Yksikään tämän blogin kommentoijista ei ole puolueeton. Pääasia, että kukin on avoimesti puolueellinen ja uskaltaa esittää näkemyksensä reippaasti omissa nimissään.

          1. “Joka maassa, jossa on siirrytty kyselemällä tehdystä markkinatutkimuksesta mittaamiseen, uutisten ja asiaohjelmien suosio on tippunut ja viihdeohjelmien noussut”.

            Mutta mittaaminen tehdään edelleen pienellä otannalla, joten eivät nykyisetkään katsojaluvut mitään absoluuttisia totuuksia ole. Saavatpa tutkimuksessa mukana olevat vielä palkkaakin: https://www.finnpanel.fi/tv_qa.php

            Melkeimpä voisi luulla, että penisaihe on itse asiassa ollut vieläkin suositumpi – katselija on vaan saattanut unohtaa (köhöm) merkitä mittarista kuka katselee.

            Vaaligallupeista olen sitä mieltä, että toimittajien kannattaisi odottaa vaalipäivään asti, jolloin ehdokkaiden suosiosta saadaan kirjoitettavaa jo melko hyvällä otannalla. Ennakkogallupeilla halutaan ilmeisesti vaikuttaa lukijoihin?

          2. Lehdistön kaikkien aikojen munaus lienee vuodelta 1948, jolloin Chicago Daily Tribune -lehden päätoimittaja päätti julkaista vaalivoittajan gallupien perusteella ennen kuin äänestystulokset olivat tiedossa.

            Lehti hehkutti etusivun leveydeltä, että Dewey voitti Trumanin. Kuten tiedämme, ihan noin se ei kuitenkaan mennyt.

            Möhläyksen taustalla oli mm. painajien lakko, jonka vuoksi lehti oli painettava aikaisin edellisenä iltana.

            Päätös ei tuntunut tuolloin mitenkään isolta riskiltä. Kaikki ennusteet näyttivät Deweylle helppoa voittoa. Esimerkiksi George Gallupin toimiston tekemien kyselyjen perusteella asia oli aivan selvä.

  3. Onko myös niin, että galluppien ja markkinatutkimusten suosio on edelleen hyvä juuri siksi, että niiden tuloksista saa helpommin muokattua yrityksen kannalta miellyttävämpiä ja ennakko-odotuksia vastaavia tuloksia?

    Onko suosiossa markkinatutkimusten tekijöistä ne, jotka parhaiten tuottavat sellaista ”tietoa” joka on miellyttävää vaikkakin valheellista?

    Monet yritykset ovat myös huomanneet mahdollisuuden rahan tekemiseen. Me kun valehtelemme jatkuvalla syötöllä myös itsellemme. Itsepetoksen varaan onkin rakennettu monta tuottoisaa bisnestä. Laihdutus- ja kauneusbisneksessä ihmelääkkeet ja vimpaimet menevät edelleen kaupaksi ja markkinointibisneksessä myydään yrityksille klikkauksia nettisivuille kovalla katteella.

    Jos joku kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin me haluamme uskoa siihen, että se on totta.

    1. Tuossa juttuni lopussa mainitsemassani kirjassa on kerrottu montakin esimerkkiä siitä, miten tilaaja vaihtaa gallup-yritystä niin monta kertaa, että hän saa haluamansa tulokset.

      Toki myös kysymysten muotoilu sopivasti johdattavaksi on oma taiteen lajinsa. Tässä esimerkki samasta kysymyksestä kahdella eri tavalla muotoiltuna:

      a) Oletko sitä mieltä, että sivistysvaltion tehtävä on tukea rikollisten riistämiä taiteilijoita muutaman euron hyvitysmaksun avulla?

      b) Oletko sitä mieltä, it-käyttäjien on maksettava työvälineistään tasaveron tyyppistä lisämaksua, jotta kaupallisesti epäonnistuneet taiteilijat säilyttäisivät elintasonsa?

      Joku saattaa ajatella, ettei kukaan tietenkään vääristele kysymyksiä näin tarkoitushakuisesti. Valitettavasti hän on väärässä.

      Juuri näin kysymyksiä väännellään ja käännellään. Toki usein ehkä vahingossa, mutta usein myös aivan tahallaan. Pienilläkin sanamuotojen muutoksilla on iso vaikutus: Vaihda sana, niin kasvatat tulosta 800 prosentilla.

  4. Hyvä teksti jälleen! Olen tainnut sanoa tämän jossain kommentissani aiemminkin, mutta sanonpa uudestaan: mitään sanontaa ei käytetä nykyään niin paljoa väärin kuin että ”asiakas on aina oikeassa”.

    Lukioaikoinani tienasin taskurahoja lähikaupassa kauppa-apulaisena. Ensimmäinen työtehtäväni oli täyttää hedelmä- ja vihanneshylly. Kauppias tuli apuun. Samalla HeVi-tiskille tuli mieshenkilö, joka kysyi, ovatko kaikki salaatit hyllyssä. Ne olivat hänen mielestään nuutuneita. Kauppias totesi, että kyllä ne siinä ovat, ja että ovat kyllä tuoreita (olivat tulleet samana aamuna), mutta lupasi kiinnittää seuraavalla kerralla enemmän huomiota salaattien tuoreuteen.

    Asiakkaan lähdettyä (en muista ostiko, mutta sillä ei ole väliä tämän tarinan kannalta) kauppias totesi, että ne salaatit olivat itse asiassa niin tuoreita kuin mitä salaatit voivat olla. Kauppias kuitenkin lisäsi – nyt tarkkana – että jos salaatit asiakkaan mielestä näyttävät nuutuneilta, niin sitten ne OVAT tämän mielestä nuutuneita. Pitää kiinnittää huomiota siihen, miten asiakas kokee asioiden olevan. Eli pitää suihkutella jäävettä salaattien pintaan, korjata valaistusta, muuttaa sitä mitä vihanneksia salaattien vieressä on, jne, jotta salaatit NÄYTTÄVÄT tuoreemmilta. Ja sitten on tyytyväisiä asiakkaita.

    Asiakasta pitää siis todellakin kuunnella, mutta se ei tarkoita, että asiakkaalla olisi faktat kohdallaan. Nytkin asiakas halusi tuoreempia salaatteja – mutta tuoreempia salaatteja ei yksinkertaisesti ollut juuri mahdollista olla.

    Mutta asiakas oli siinä oikeassa, että jos salaatit hänen mielestään näyttivät vanhoilta ja nuutuneilta, hänelle ne olivat sitä. Ratkaisu ei kuitenkaan ollut tuoreempien salaattien hankkiminen (koska se ei ollut mahdollista), vaan sen järjestäminen, että salaatit NÄYTTIVÄT tuoreemmilta.

    Asiakkaat siis todellakin valehtelevat toiveistaan, koska eivät oikeastaan tiedä, mitä haluavat. Tai tietävät ehkä jotain sinne päin, mutta eivät tiedä ratkaisua. Yrittäjän tehtävänä on leikkiä selvännäkijää ja pyrkiä ratkaisemaan asiakkaan ongelma tavalla, jota asiakas ei ehkä osannut kuvitellakaan.

    1. Kiitos Jussi, esimerkkisi on jälleen kerran aivan mainio!

      Juuri tästä on kysymys. Asiakkaalle on rakennettava illuusio. Eräs lukkoliikkeen vetäjä kertoi samasta asiasta oman kokemuksensa.

      Hänen liikkeeseensä marssii usein ihmisiä, joiden matkalaukku on lukossa. Avain tai numerokoodi on kadonnut.

      Nyt lukkosepällä on väärä ja oikea tapa saada asiakas tyytyväiseksi.

      Väärä tapa on se, että hän hoitaa homman siinä asiakkaansa silmien edessä. Työhön nimittäin menee ammattimieheltä noin 15 sekuntia: niks, naks & poks!

      Oikea tapa on sanoa, että eiköhän tuohonkin keinot keksitä. Laukku otetaan sisään. Avattuna se on noudettavissa vielä saman päivän aikana, eli palvelu on tosi nopeaa.

      Tässä on kyse siitä, että lukkosepän pitäisi saada ammattitaidostaan kunnon kate. Työ on asiakkaan mielestä paljon laadukkaampaa ja arvokkaampaa, jos varsinainen suoritus jää arvoitukseksi.

      Kyse on ihan samasta asiasta kuin taikurin työssä. Hän ei ikinä milloinkaan kerro, miten temppu tehdään. Se muuttaisi hänen työnsä arvottomaksi saman tien.

      1. …itse asiassa, kun tätä mietiskelin, niin mieleeni tuli yksi tapa miten salaatit olisivat oikeastikin vielä tuoreempia. Niiden vain pitäisi kasvaa marketissa (jokin pieni kasvihuone liikkeen oheen tai suoraan hedelmätiskiin jollain teknisellä kilkkeellä). Sitten asiakas voisi itse poimia salaatin suoraan mullasta kasvamasta. Aivan takuulla asiakas kokisi salaatin tuoreeksi!

        Tuo lukkoseppäjuttu on ihan hyvä. Hauskasti ravintola-ala hyödyntää samaa tekniikkaa – mutta joissain on päädytty ihan päinvastaiseen tulokseen! Esimerkiksi Subway-ketjussahan ruoka valmistetaan asiakkaan silmien edessä (”tuoreuden takaamiseksi”, muuten). Joissain ravintoloissa ainakin Aasiassa saa valita, minkä nimenomaisen elukan haluaa lautaselleen. Ja niin edelleen.

        1. Salaatti muuttuu vielä tuostakin tuoreemmaksi, kun sen (loppu)kasvatus siirtyy omaan kotiin.

          Olen jo pitkään katsellut sillä silmällä keittiöön tarkoitettuja salaattikasvattamoita, joihin on integroitu ruukkupaikat, valaistus ja kastelu. Eipä rupsahda rehu enää kotona ennen aikojaan.

  5. Hyvä aihe!

    Tietysti asiakas valehtelee, hän ei vaan tietoisesti välttämättä ajattele niin. Kun minulle tarjotaan tuotteita tai palveluita, niin kyllä herkästi totean että olen täysin tyytyväinen nykyisiin ratkaisuihini. Juu, kyllä ne ovat edullisia ja tehokkaita ja palvelevat täysin tarpeitani. Sanon tämän että pääsen myyjästä eroon ja jatkamaan omia hommiani. Valhetta kaikki, en ole tehnyt vertailuja kaikkien mahdollisuuksien välillä. Kaikki me teemme niin, haaste onkin siinä miten asiakkaan saa ”kiinni” valheesta ilman että osoittaa hänen puhuvan puppua.

    Mitä gallupeihin tulee, niin suurin valhe tulee tulosten tulkintojen kohdalla. Tulosten esittäjällä on yleensä syynsä saada tulokset näyttämään tietynlaisilta. Riittävästi eri kannalta katsottuna tulos saadaan näyttämään juuri siltä, miltä sen esittäjän sen haluaa näyttävän. Vaikka kerättyjen tietojen laatu olisi kuinka luotettavaa, lopullisen tuloksen ratkaisee tulkinta.

    Rehellisempää uutta vuotta 2011 itse kullekin!

  6. Näinhän se on. Minua on aina auttanut ymmärrys ihmisluonnon raadollisuudesta. Ihminen näkee itsensä kovin mielellään ”parempana” kuin onkaan. Ei kataluuttaan tai edes kovin tietoisesti vaan siksi, että on ihminen.

    Eräs tuntemani pienehkö lihajalostamo teki marketin ulkopuolella kyselyn, jossa ihmisiltä udeltiin, millaista lihaa he aikoivat ostaa. Lähes kaikkien vastaus oli, että kotimaista laadukasta lihaa. Luomuakin aiottiin ostaa.

    Kun päivän päätteeksi kassa näytti lukemat, tulos oli murskaava. Lähes kaikki olivat ostaneet tarjousjauhelihaa (ulkomaista).

    Oleellista on ymmärtää, mitä se asiakas oikeasti haluaa. Ei se ole kovin vaikeaa, kun osaa ”haistella” asiakasta ja ymmärtää ihmisluontoa.

    1. Kiitos Sari, kertomasi esimerkkisi tiivistää oleellisen!

      Kun ihmisiltä kysytään, mitä he lukevat sanomalehdestä, tietenkin he vastaavat, että pääkirjoituksia ja laadukasta journalismia.

      Totuus on tietenkin toinen. En nyt muista tarkkaa lukua tältä seisomalta, mutta esimerkiksi pääkirjoitukseen perehtyi joka tapauksessa alle 5 prosenttia lehden lukijoista.

    2. (Tiedoksi, että komenttini ei edusta välttämättä yritykseni näkökulmaa.)

      Olen itsekin huomannut, että gallupit kertovat ihmisten haluavan kaikkea luomua, mutta kukaan ei sitä osta.

      Onkin vaikeaa ottaa tavaraa sisään. Jos ei ole luomua myynnissä, kauppa on huono – ostaa sitä kukaan tai ei. Sen takia joutuukin melkoisesti kikkailemaan tilausten kanssa, jotta tavaraa tarvitsisi heittää mahdollisimman vähän roskiin.

      Eli loppujen lopuksi syntyy turhaa jätettä, koska ihmiset valehtelevat gallupeissa.

  7. Mainittu seksitutkimus on ehkä huono esimerkki. Se voi olla täysin paikkansa pitävä. Ei ole tietoa tuloksen tulkinnassa käytetystä laskentatavasta. Tutkimuksen aloittamisessa ei ole mieltä, jos lähtökohtaisesti ei olla varmoja, että vastauksiin voi about luottaa, ja silloinhan ns. suoralla matikalla riittäisi puolet pienempi työ ja vain esim. naisten haastattelu. Olettaisin että on käytetty jotain painotusta, esim. haettu sitä tietoa, mikä partnerimäärä on tyypillisin. Tällöin saadaan samalla vaivalla kuva ääripäiden hajonnasta eri sukupuolilla. Näin kansakouluphjalta tuo tulos näyttäisi silloin siltä että useampi mies on vain harjoittanut seksiä juuri samojen naisten kanssa, eli miehet näyttäisivät olevan melko tasaisesti ”sikoja” ja naiset enimmäkseen siveyden sipuleita poislukien pienempi juuri ”sikoihin” keskittyvä joukko. Ja tämä juuri on mielenkiintoinen tieto, ehkä. Anteeksi kansankielinen eläinvertaus.

    Tuli vaan mieleen. Joku pitkän matikan opiskellut voi korjata.
    Muuten kyllä allekirjoitan kirjoituksen pointin.

    1. Jussi, kyllä tuon tutkimuksen tulos on loogisesti mahdoton.

      Toki pieniä virheitä voisi tulla esimerkiksi siitä, että miehiä syntyy enemmän kuin naisia. Toisaalta naiset elävät pidempään kuin miehet, mikä tasoittaa pelin.

      Lisäksi saattaisi olla niin, että miehet ovat käyttäneet prostituoituja, jotka eivät ole osallistuneet kyselyyn. Näin syntyisi otantaan liittyvä virhe.

      On kuitenkin selvää, että huima 75 prosentin virhe ei voi mitenkään syntyä em. syistä!

      Tiedotusvälineissä asiaa pohdittiin aikanaan moneen otteeseen. Lue esimerkiksi tämä The New York Times -lehden juttu.

      Tuo matematiikan emeritusprofessori David Galen esittämä tanssipareja laskeva ajatusleikki valaisee asiaa.

      Ehkä kaikkein yksinkertaisinta on pohtia kahta pariskuntaa autiolla saarella. Jos molemmat miehet sanovat, että heillä on ollut saarella kaksi naispuolista seksipartneria, molemmat naiset ovat väkisinkin hypänneet punkkaan molempien miesten kanssa. Jos luvut eivät täsmää, joku valehtelee.

      Mielenkiintoista oli tietysti myös se, että tutkijat ylipäätään julkaisivat noin ristiriitaiset tulokset. Puhumattakaan siitä, että ihmiset uskoivat loogisesti mahdottoman tuloksen.

      1. Kahden pariskunnan esimerkki ei oikein anna mahdollisuutta käyttää muuta kuin suoraa aritmetiikkaa. Muodostetaan pienoisyhteiskunta ja otetaan saarelle kymmenen pariskuntaa. Kaikki henkilöt saarella ovat ”yksiavioisia” sillä poikkeuksella, että vapaamielinen ja vastustamaton rouva Z on tilaisuuden tullen vietellyt kertaalleen saaren jokaisen miesasukin. Tällöin jokaisella tyypillisellä (9kpl) saaren miehellä on ollut kaksi partneria, vain herra Z on tyytynyt ainokaiseensa. Naisten seksipartnerihajonta = 9 naisella yksi partneri ja 1 naisella 10 partneria. Saarella yhden partnerin käyttäytyminen edustaa 90-prosenttisesti naismediaania ja kaksi partneria 90-prosenttisesti miesten käyttäytymistä. Tyypillinen ero saarella naisten ja miesten partnerimäärässä on siis 100 prosenttia. En tunne tilastomatikan termejä mutta pointtini kai tuli selväksi.

        Mutta kyllä joo, voisi helposti kuvitella, että kaikki NY Timesissa mainitut ja muut oletetut virhelähteet enemmän tai vähemmän summautuvat samaan suuntaan tutkimustuloksessa, mutta missä suhteessa – sitä voi vain jokainen päissään arvailla. Valehtelua ihan varmasti on.

        Jotenkin vain häiritsee se, että tuloksen tulkinnassa kaikki näyttävät yrittävän olla poliittisesti (tai tasa-arvon nimissä) korrekteja ja tuijottavat keisarin olemattomia vaatteita, kieltäytyen uskomasta omia silmiään. Jos tulkitsen tutkimusta esittämälläni tavalla pistäen vaikka puolet saadusta käyttäytymiserosta mainittujen virheiden piikkiin, ei tulos tunnu mitenkään epärealistiselta. Voin toki nojata vain omiin havaintoihini ympäristöstäni ja omasta elämästäni. Tunnen paljon miehiä, jotka uskoakseni kyllä käyttävät ne (harvat) tilaisuudet jotka eteen tulevat. Tällaisia naisia en tunne yhtään. Naisilla yleensä on aina joku rima, mitä pelkkään seksiin tulee. Joistain innokkaasti saalistavista naisista sen sijaan olen kuullut (vrt.saariesimerkki). Se, että prostituoidut on jätetty tutkimuksesta ulos, ei voi automaattisesti tarkoittaa, että lopuille ei voi syntyä eroja. Jotainhan tämmöisellä tutkimuksella kai sentään on haettu.

        Puun takaa voisi äkkinäinen ajatella, että täällä ns. läntisessä maailmassa elämän aineellisen helpottumisen myötä tämä (oletettu) ero sukupuolten käyttäytymisessä tulee vielä tasoittumaan. Länsimaisten arvojen jonkinlaisena vastakohtana voisi ajatella ehkä yhteiskuntia, joissa moniavioisuus ja haaremit ovat vallitseva käytäntö. Tällaisissa maissa tutkimustulokset olisivat aika karuja kaikilla menetelmillä, vaikka kukaan ei edes valehtelisi.

      2. Kuten Jussi Laine totesikin, tulos on loogisesti täysin mahdollinen, koska ilmoitetut luvut ovat mediaaneja, eivät keskiarvoja. Lukuihin varmasti sisältyy jonkinlainen virhe, mutta se ei ole 75%.

        Osa virheestä johtuu varmaan kysymyksenasettelustakin. Paperissa kun sanotaan: ”Number of sexual partners — Participants asked about the number of people they had sex with in the past year and in their lifetime.” Ainakin tuon perusteella tulkintavaraa on, minkä kukakin laskee seksiksi.

        Joku jo mainitsikin, että tilastoja on helppo tulkita väärin tahallisesti. Nyt voidaan todeta, että niitä on myös helppo tulkita väärin myös vahingossa 🙂

        1. Pekka, kiitos kommentistasi. Tässä vielä alkuperäinen raportti CDC:n tutkimuksesta. Nyt puheena olevan tilaston tarkempi erittely löytyy sivulta 10.

          Tässä pohdintaa tilastojen oikeellisuudesta: When sex surveys don’t add up

          Koska tuo New York Timesin juttu näyttää nykyisin vaativan rekisteröityä käyttäjää, lainaan artikkelista pätkän suoraan tähän. Juttu otsikolla Sex surveys don’t add up ilmestyi 12. elokuuta 2007. Sen kirjoitti Gina Kolata:

          But there is just one problem, mathematicians say. It is logically impossible for the mean number of partners for men to be different from the mean for women in any given population with equal numbers of heterosexual men and women, although the mean, or mathematical average, can differ from the median, the middle point of a range. Surveys typically report the median.

          Still, mathematicians should set the record straight, said David Gale, an emeritus professor of mathematics at the University of California.

          ”Surveys and studies to the contrary notwithstanding, the conclusion that men have substantially more sex partners than women is not and cannot be true, for purely logical reasons,” Gale said.

          He even provided a proof that the mean number for each group must be the same, writing in an e-mail message:

          ”By way of dramatization, we change the context slightly and will prove what will be called the High School Prom Theorem. We suppose that on the day after the prom, each girl is asked to give the number of boys she danced with. These numbers are then added up, giving a number G. The same information is then obtained from the boys, giving a number B.

          ”Theorem: G = B

          ”Proof: Both G and B are equal to C, the number of couples who danced together at the prom. QED.”

          Sex survey researchers say they know that men and women in a population must have roughly equal numbers of partners. So, when men report many more than women, what is going on and what is to be believed?

          ”I have heard this question before,” said Cheryl Fryar, a health statistician at the National Center for Health Statistics and a lead author of the new federal report, ”Drug Use and Sexual Behaviors Reported by Adults: United States, 1999-2002,” which found that men had a median of seven partners and women four.

          But when it comes to an explanation, she added, ”I have no idea.”

  8. Hmmm… jäin pohtimaan tuota asiaa ja samalla mietin kuinka tilastoja muokataan. Tilastothan saadaan kertomaan ihan mitä tahansa ja tukemaan omia ajatuksia.

    Otetaan pieni esimerkki ja käytetään Jarin amerikkaisen tutkimuksen ajatusta partnerien määrästä.

    Yleisesti annetaan ymmärtää, että pienestä joukosta otettu otanta antaa hyvän näkemyksen asiasta, mikäli otantajoukko on oikein valittu.

    Kuvitellaan, että meidän otanta on noin 35-40 vuotiaat avioissa olevat ihmiset ja heidän kumppanien määrä.

    Aluksi miehet:

    Kumppanien määrä kyselytutkimuksen mukaan (10 miestä): 1,3,6,7,15,7,7,7,6,7
    Kumppanien määrä kyselytutkimuksen mukaan (10 naista): 1,3,11,4,18,4,4,4,17,4

    Molempien ryhmien kumppanien keskiarvo on aika lähellä seiskaa eli naisilla tasan ja miehillä taitaa olla 6,6.

    Eli tilastollisesti kumppanien keskiarvo on tietenkin seitsemän kappaletta. Mutta koska tutkimuksen tekijä haluasi kuitenkin saada naisesta siveämmän vaihtoehdon aikaiseksi, niin hän päättää rajata kummaltakin vaihtoehdolta selvästi poikkeavat arvot pois.

    Eli miehiltä poistuu 1,3 ja 15, koska niiden arvot poikkeavat liikaa ja niitä epäillään virhetiedoiksi. Ja tulos kaunistui 6.71 eli miehillä on todella seitsemän partneria.

    Ja sama naisille eli poistetaan kyselytutkimuksen oletettavat virheet eli 11,18,17 ja saadaan keskiarvoksi 3,33 ja tutkimuksen tulos julistaa sen, että miehillä on keskimäärin 7 parneria naisen 3 vastaan.

    Toisaalta lähes samaan lopputulokseen päästään myös seuraavasti eli hyödyntämällä moodia eli selvittämällä yleisin partnerien määrä. Miehillä kaikista eniten eli 5 kpl seitsemän tulosta ja muita hiukan vähemmän. Miesten yleisin partnerien määrä on 7. Ja sama naisille eli niiden yleisin määrä on 4. Ja taasen tulos vastaa tutkimusta eli miehillä on enemmän partnereita. (Moodia ei kyllä kuulusi käyttää tälläisessä
    aineistossa)

    Tämä tukee ajatusta siitä, että kaikkea kuultua ei kannata uskoa. Osa on suoraa valetta ja osa muunneltua totuutta. Tilastot erityisesti on muokattu tukemaan omia tarpeita. Ja vaikka tulos saattaisi olla oikea, niin se ei vastaa todellisuutta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Selkopuhe voitti asiantuntijan jorinan

Rooger Doodley pohti Neuromarketing-blogissaan jo kauan sitten, miksi Donald Trumpin viesti tuntuu uppoavan äänestäjiin. Uusimmassa tekstissään (Trump Surprise: Four Neuromarketing Takeaways from the 2016 Election) hän käy läpi muutamia

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Karisma kumpuaa vikkelyydestä

Harvard Business Review (3/2016) kirjoitti Queenslandin yliopiston professori William von Hippelin tutkimuksesta (juu ei, nimi ei ole aprillipilaa). Tulokset kertoivat, että mitä vikkelämmin koehenkilön pää toimii,

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Sininen meri harhauttaa

Tapasin eilen kolme opiskelijaa Jyväskylästä. He olivat perustaneet opintoihinsa liittyvän (tilapäisen) yrityksen. Liikeidea kuulosti aika hienolta ja omaperäiseltä. Toimialakin oli ihan omanlaisensa. Toisaalta mieleeni tuli

Palvelun tuotteistaminen -opas, Jari Parantainen

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

New call-to-action