Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Kulttuurijohtaja ei ole tilivelvollinen

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on whatsapp
Jari Parantainen
Jari Parantainen
Autan insinöörejä tuotteistamaan osaamisensa helposti ostettaviksi palvelupaketeiksi. Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. ✆ 050 5229 529

Oletetaan, että olet yrityksen omistaja. Toimitusjohtaja pyörittää firmaa rahoillasi. Tietysti hän on tilivelvollinen. Paitsi jos kyse on kulttuurista.

Helsingin Sanomat julkaisi tänään laajan jutun Turusta, joka on vuoden 2011 kulttuuripääkaupunki. Koko hanke maksaa 50 miljoonaa euroa. Verovaroja palaa 38 miljoonaa.

Toimittaja Teemu Luukka yritti kysyä Turku 2011 -säätiön (nimi kirjoitettu tahallaan oikein) toimitusjohtajalta, tohtori Cay Sevónilta, miten miljoonat olisi tarkoitus käyttää.

Luukka: ”Kuinka paljon rahaa kuluu ohjelmien tuottamiseen?”

Cevón: ”En kerro. Tarkemmat luvut julkaistaan sitten vuoden jälkeen.”

Luukka: ”Kertokaa edes suurin piirtein, kuinka suuren osan rahoista haukkaa hallinto.”

Cevón: ”En sano.”

Luukka: ”Kallein osa vuotta lienee Logomo, sen vuokra ja kunnostustyöt. Paljonko nämä maksavat?”

Cevón: ”En kerro, mutta valtavasti se on. Ja ikävää, että kaikki mitä me nyt rakennamme, puretaan.”

Luukka: ”Miksi ette kerro, miten käytätte nämä pääasiassa julkisista varoista saadut rahat?”

Cevón: ”Samalla tavalla tässä toimitaan kuin muissakin kulttuuripääkaupungeissa. Tämä on ainutkertainen projekti, joka elää koko ajan.”

Lopuksi Cevón syyttää huonoa tuuria ja vesisadetta. Niiden vuoksi hänen hankkeensa markkinointi on epäonnistunut.

Yksi kulttuurin tehtävistä lienee, että se nostaa esiin valtaapitävien kannalta kiusallisia kysymyksiä. Kunhan kysymykset eivät vain koske kulttuuriväkeä itseään.

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen
Palvelun tuotteistaminen -käsikirja
Tämä e-kirja neuvoo, miten tuotteistat insinöörisi osaamisen helposti ostettavaksi sisäänheittopaketiksi.
Maksuton

8 kommenttia

  1. Hei Jari,

    Suomessa on keksijät ja taiteilijat pakotettu ymmärtämään, että heidän työnsä ei ole rahan arvoista. Sen on saanut aikaan järjestelmä, joka pitää omaa työtään kovastikin rahan arvoisena.

    Älä nyt luule, että yritän vierittää syytä kenenkään niskaan ja päästää taiteilijoita itsenäisen rahan hankkimisen pinteestä.

    Olen Keksimössä saanut oppia karmeita asioita siitä, miten keksintöjä rahoitetaan. Tai siis, niitä ei rahoiteta vaan rahat suunnataan konsulteille, jotka sitten tekevät sovitun määrän päiviä ”töitä” keksinnön ”hyväksi”. Sillä aikaa keksijä hankkii rahaa elääkseen ja kehittääkseen keksintöään edelleen. Pahimmassa tapauksessa järjestelmä onnistuu kuihduttamaan keksijän niin pahoin, että hän on pakotettu luopumaan keksinnöstään ja voitot kuorii joku muu.

    Taiteen ja kulttuurin rahoitus toimii samalla tavalla. Taiteilijan työtä ei rahoiteta vaan tekniikkaa, joka työn tekee mahdolliseksi. Esim. eolokuvaprojektit käsittääkseni toimivat näin. Muutama viikko sitten olin esiintymässä hienossa tilaisuudessa, jossa taide oli pääosassa – tilaisuuden rahoittajat rahoittivat pelkästään ”tekniikan”.

    Järjestelmän toimiessa näin valitettavalla tavalla ovat keksijät ja taiteilijat tulleet varovaiseksi kertomaan omista palkkioistaan. Helposti kun sanotaan, että siellä se taiteilija käärii rahoja omaan pussiinsa, jos palkkioista tulee julkisia. Rakennelmien, kuljetusten ja muiden rahoittaminen on kylläkin ok. Miksi on oikeampaa maksaa rekkakuskille kuin taiteilijalle?

    Suomessa järjestelmillä on liikaa resursseja saavutettuihin tuloksiin nähden. Silti järjestelmiä arvostetaan! Enkä ymmärrä miksi. Mutta tästä syystä myös kulttuurikaupunki säätiö näkee paremmaksi rakentaa suljettua järjestelmää kuin avointa kulttuuriorganismia.

    1. Cristina, kommenttisi on erinomainen.

      Monet Tekes-vetoiset hankkeet ovat selvästi sukua mainitsemallesi kuviolle. Niissä rahoitetaan jos jonkinlaista markkinatutkimusta. Mutta auta armias, jos käytät Tekes-rahaa itse markkinointiin. Se on ehdottomasti kiellettyä.

      Aikominen ja ihmettely on sallittua. Mutta myynnin edistäminen on kiellettyä.

      Ja tietenkin rahat menevät niitä markkinatutkimuksia tekeville konsulteille.

      Joka tapauksessa Cevónin salailulinja on aivan järjetön. Eihän yksikään lukija voi päätellä muuta kuin että säätiön raha-asiat eivät kestä päivänvaloa. Uskomatonta, että joku verorahoilla palkattu luulee voivansa käyttäytyä noin ylimielisesti.

      Kaiken huippu on tuo perustelu: näin on aina ennenkin / muuallakin salailtu. Sehän muistuttaa armeijassa opittua, tunaroinnista kärähtäneen vakioselitystä: ”Ensin mä ajattelin, sitten mä luulin, ja oli siellä muitakin.”

  2. Jari,

    Tosi on. Salailustrategia tuottaa lisää salailua ja pönkittää ennestäänkin pönköttäviä järjestelmiä.

    Voikin miettiä, miksi radikaalit eivät pääse näihin tehtäviin? Mistä uudistus pitäisi käynnistää. Turku olisi voinut tehdä niin, mutta näköjään missasi mahdollisuuden.

    1. Tarvittaisiinko edes radikaaleja? Kenties riittäisi, että koppaville yksinvaltiaille kirjattaisiin johtajasopimukseen muutama perusjuttu.

      Johtajapestin ensimmäisen viikon aikana olisi käytävä edes päivän kestävä maineenhallinan ja kriisiviestinnän kurssi. Sieltä voisi löytyä jotain evästä en kerro -vastausten tilalle.

      Kaikki ovat varmasti jo lukeneet kokeesta, jonka valtio-opin professori Matti Wiberg opiskelijoineen teki loka-marraskuussa 2010. Sehän osoitti, että 90 prosenttia Suomen viranomaisista ei noudata julkisuuslakia.

      En tarkoita, että julkisuuslaki koskisi Turku 2011 -säätiötä (nimi kirjoitettu tahallaan oikein). Mutta ehkä laki on syntynyt jonkin hyvän periaatteen pohjalta. Kuten sen, että yleensä työntekijät ovat tekemisistään palkanmaksajilleen tilivelvollisia.

      Toki tauti on yleinen. Jopa pääministeri Matti Vanhanen oli sitä mieltä, että hallituksen keskeneräiset projektit täytyy salata ihan jo työrauhasyistä.

      1. Julkisuuslakia on paha noudattaa kunnallis- ja valtionhallinnossa, koska virkamiehen tehtävä on pohtia miksi syitä miksi asiakirjaa ei tarvitse esittää. Sen sijaan että pohtisivat, että onko tässä todellakin jotakin niin salaista, että sitä ei saa esittää. Eli siirtymistä vastahankaisuudesta noudattamaan lakia.

        Ja kun tuollainen asenne on juurrutettu ylhäältä alaspäin, niin voiko kukaan virkatehtävistä toimitusjohtajaksi siirtyvä ajatella, että oma toiminta voisi olla julkisempaa.

        —-

        Olen joskus käynyt aika kiivaan keskustelun siitä, että miksi sähköpostiani ei ole diarioitu ja siihen reagoitu asianmukaisesti. Virkamiehen vastaus oli se, että sähköposti ei ole asiakirja vaan asiakirjat pitää tuoda ja kirjauttaa viraston aukioloaikoina.

        1. Näinhän se on, että virkamiehet ovat yrittäneet keksiä kaikenlaisia omatekoisia määräyksiä, missä muodossa dokumentit on heille toimitettava.

          Kas kun yksikään virkamies ei keksinyt, että hän hyväksyy vain kirjekyyhkyllä lähetetyt asiakirjat!

          Sikäli kuin muistan, esimerkiksi fakseista käytiin oikeuttakin. Niin siinä sitten kävi, että virkamies joutui nöyrtymään ja kirjaamaan myös telekopiot diaariinsa ihan kiltisti.

    2. Tästä julkisuuslaista on pakko kommentoida; syy salaamiseen on se, että julkisen tiedon salaamisesta on pienemmät sanktiot kuin sellaisen tiedon julkaisemisesta, jonka olisi pitänyt olla salaista eli virkamies pelaa vain turvallista ja varmaa salaamalla. Salauspäätöksestä kun voi aina valittaa oikeuteen ja jos oikeus päättää, että se on julkista, niin julkaistaan sitten. Sen sijaan, jos erehdyt julkaisemaan materiaalia, jota ei olisi saanut, tulee rikossyyte ja menee työpaikka.

      On siis nykylainsäädännöllä vain inhimillistä pelata varmanpäälle ja salata mahdollisimman paljon asioita. Huolehtii vain siitä, että antaa valituskelpoisen päätöksen asiasta. Näin on itse turvassa eikä menetä työtään.

  3. Kävin tänään katsomassa uusimman Vares-elokuvan ennakkonäytöksessä. Koska paikkana oli Turku, ja vuotena 2011, oli siellä myös Cay Sevón lausumassa muutaman sanan ennen elokuvan alkua. Ja jos en olisi ollut paikalla, kuvittelisin vieläkin että tämä teksti on jotain parjaamista kulttuuria ja kulttuuripääkaupunkia kohtaan.
    Mutta, mitä tilanteen koomisuudelle nauramiseltani muistan, niin Cayn yritys oli mainostaa jotain Kulttuuripääkaupunkitapahtumaa. Niin insinöörimäistä selitystä mistään tapahtumasta en muista kuulleeni pitkiin aikoihin, jos koskaan. Sen sijaan että Cay keskittyisi siihen miksi sinne tapahtumaan pitäisi ihmisten tulla, hän kertoi mitä siellä tapahtumassa on. Että voin siis hyvin kuvitella yllämainitun keskustelun olleen hyvinkin todenmukainen. Muisti vielä mainita että teemana tapahtumassa oli viestintä.
    Harmillista etten älynnyt taltioida esiintymistä kännykällä videolle. Ehkä tästä viisastuneena sen tekee seuraavalla kerralla.

    Ironisesti vielä näytin tämän tekstin puhelimesta tyttöystävälleni ennen tilaisuuden alkua…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Selkopuhe voitti asiantuntijan jorinan

Rooger Doodley pohti Neuromarketing-blogissaan jo kauan sitten, miksi Donald Trumpin viesti tuntuu uppoavan äänestäjiin. Uusimmassa tekstissään (Trump Surprise: Four Neuromarketing Takeaways from the 2016 Election) hän käy läpi muutamia

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Koulutuspalaute: Pyyhepino jäi ihmetyttämään

Kävin toissailtana vetämässä kolmituntisen sissimarkkinointikoulutuksen Tuusulan Onnelassa. Käsiäänestyksen perusteella selvä enemmistö yleisöstä oli yrittäjiä. Tilaisuuden järjestäjä Keuke tietää luultavasti tarkan pääluvun. Mutta veikkaisin, että se osui johonkin 150–200

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Karisma kumpuaa vikkelyydestä

Harvard Business Review (3/2016) kirjoitti Queenslandin yliopiston professori William von Hippelin tutkimuksesta (juu ei, nimi ei ole aprillipilaa). Tulokset kertoivat, että mitä vikkelämmin koehenkilön pää toimii,

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä yli 100-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.