Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Lottokansa vastustaa tuloeroja

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Ihmiset sanovat yhtä, mutta tekevät heti toista. Siitä mainio esimerkki on kiivas keskustelu tuloeroista.

Gurumarkkinoijan kannattaa miettiä tarkasti, miten vakavissaan hän kuuntelee asiakkaidensa juttuja. Ainakin jos asiakas on ihminen. Yleensä hän on.

Valtakunnan päälehti on käyttänyt näin vaalien alla sivutolkulla tilaa sen todistamiseen, että Suomessa tuloerot on iso ongelma. Maaliskuun puolivälissä tehty HS-Gallup kertoi, että 79 prosenttia kansalaisista haluaisi kiristää pääomatulojen verotusta. Näin epätasa-arvo vähenisi.

Tähän liittyy kuitenkin hauska pikku paradoksi.

Nimittäin viime viikolla nuo ihan samat suomalaiset ryntäsivät lottoamaan kuin viimeistä päivää. He täyttivät peräti 20 miljoonaa ruudukkoa. Seitsemän miljoonan jättipotti sai liikettä niveliin.

Mitä näillä kahdella asialla on tekemistä keskenään?

Käsittääkseni jokainen lottoaja haluaisi kasvattaa tuloeroja niin maan perkuleesti. Hän haluaa miljonääriksi.

Ilmiö kertoo ihan täsmälleen, mistä koko tuloerokeskustelussa on kysymys. Tuloerot on paha asia niin kauan, kun vastaaja ei itse ole vielä rikas.

Samaan aikaan miljoonat suomalaiset ovat kuitenkin valmiita maksamaan siitä, että he itse pääsisivät turhasta tasa-arvosta eroon niin pian kuin mahdollista.

Älä tee niin kuin minä teen. Tee niin kuin minä sanon.

Voiko mikään osoittaa selvemmin, että tuloerojen taivastelu saa voimansa vain ja ainoastaan tuhoisasta kateudesta?

Huomenna lotossa on tarjolla taas 7,5 miljoonan euron päävoitto. Jokainen tiukka tuloerojen vastustaja jättää tietenkin kierroksen väliin.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Crazy chemist with a failed experiment, explosion in laboratory
Jari Parantainen

Vain supertähtien tuotteistaminen unohtui

Jopa maailman tunnetuimpien gurujen asiantuntemus muuttuu rahaksi hyvin nihkeästi – ainakin, jos palvelujen tuotteistaminen unohtui. Freakonomics-kirjan toinen kirjoittaja Steven D. Levitt kertoi hiljattain omasta firmastaan, joka ei menestynyt.

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Selkopuhe voitti asiantuntijan jorinan

Rooger Doodley pohti Neuromarketing-blogissaan jo kauan sitten, miksi Donald Trumpin viesti tuntuu uppoavan äänestäjiin. Uusimmassa tekstissään (Trump Surprise: Four Neuromarketing Takeaways from the 2016 Election) hän käy läpi muutamia

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Karisma kumpuaa vikkelyydestä

Harvard Business Review (3/2016) kirjoitti Queenslandin yliopiston professori William von Hippelin tutkimuksesta (juu ei, nimi ei ole aprillipilaa). Tulokset kertoivat, että mitä vikkelämmin koehenkilön pää toimii,

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.