Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Kävin juttelemassa tuotteistamisesta Keravalla viikko sitten Uudenmaan Yrittäjien iltatilaisuudessa. Yleisössä istui myös Merja (nimi muutettu), jonka yritys tarjoaa hyvinvointipalveluja.

Merja kysyi jälkikäteen, miten hän saisi myyntipuheensa puremaan yritysten johtajiin.

Empaattinen henkilöstöpäällikkö kyllä kuuntelee sujuvasti. Mutta siihen projekti usein päättyykin. Viesti ei etene rahakirstun vartijalle. Tai jos eteneekin, se kaikuu kuuroille korville.

Merjan ongelma on yleinen.

Ensinnäkin HR-osasto on edelleen monen johtajan mielestä välttämätön paha. Siellä majailee hörhöjen joukko, joka ei osaa valita puoltaan. Firman taloudelliset tosiasiat eivät tunnu kuuluvan heille lainkaan.

Lisäksi pakolliset työhyvinvointitapahtumat ovat silkkaa piinaa. Yhä edelleen porukka pakataan tilausbusseihin vasten tahtoaan. Sitten körötellään jonnekin ”virkistymään”. Mikä pahinta, pomon on teeskenneltävä, että hän on hengessä mukana.

Kaiken kukkuraksi henkilöstöpäällikkö on persaukinen. Hänen on manguttava viikkoraha jonkin bisnesyksikön vetäjältä, jolla on jumppapippaloiden sijaan kiireellisempääkin pohtimista.

Ehdotin Merjalle, että hänen olisi dollarisoitava. Toisin sanoen hänen on laskettava, miten hänen tarjoamansa palvelu muuttuu rahaksi. Kuinka paljon hän voi tuottaa asiakkaalleen lisää tulosta?

Jos johtaja ylipäätään kuuntelee, rahapuheesta hän saattaa kiinnostua.

Merja vastasi, että dollarisointi on tässä tapauksessa vaikeaa: ”Tohtoritkin väittelevät siitä, kuinka työhyvinvoinnin vaikuttavuutta mitataan.”

Naulan kantaan! Kaikki ovat yhtä mieltä, että Merjan palvelut ehkä tuottavat jotain. Mutta mitä ja miten? Sitä harva osaa konkretisoida.

Jos et pysty dollarisoimaan palvelusi hyötyä, johtajan näkökulmasta myyt uskomushoitoja.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Asiakkaan ongelma_1200px
Riikka Nurmi

Mistä niitä asiakkaiden ongelmia löytää?

Asiakkaan ongelma on keskeinen asia onnistuneessa tuotteistuksessa. Asiakkaan ongelmia ei tarvitse lähteä etsimään kovinkaan kaukaa. Yrityksessä asiakastietoa kertyy valtavasti ja tekoälyä kannattaa hyödyntää sen analysoinnissa.

nancy-hughes-CswOWBovmVs-unsplash
Minna Elomaa

Tukeeko palveluvalikoima strategiaasi?

Palveluvalikoimalla on yllättävänkin suuri vaikutus toiminnan tehokkuuteen ja kannattavuuteen. Missä kunnossa palveluvalikoimasi on? Tukeeko se strategian tavoitteita vai kaipaisiko se läpikäyntiä?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.