Istuin hiljattain suuryrityksen neukkarissa, jossa suunnittelimme asiakaspaneelia. Tarkoitus on puristaa yrittäjistä vinkkejä: miten iso putiikki voisi palvella pikkufirmoja nykyistä paremmin?

Kun tulin hankkeeseen mukaan, raatiin osallistuvat yrittäjät oli jo päätetty. Mutta millä perusteella heidät oli valittu?

Ryhmä koostui kaikkein menestyneimmistä yrittäjistä eri puolilta Suomea.

Ajatus oli tietenkin se, että vain valioyksilöitä kannattaa kuunnella. Eihän luusereilla ole näyttöä mistään. Miksi heidän mielipiteillään olisi arvoa?

Toisaalta on päivänselvää, että 99 prosenttia meistä suomalaista yrittäjistä on joko keskinkertaisia tai suorastaan onnettomia urpoja. Kohderyhmä jää mitättömän pieneksi, jos vain menestyjät kelpaavat.

Osaavatko parhaiten pärjänneet kertoa mitään luusereiden mielenlaadusta? Tutkimuksethan viittaavat siihen, että jo pelkästään rikastuminen heikentää ihmisen empatiakykyjä.

Tunnen kokeneen yrittäjän, joka ei ilmeisesti ole koskaan ollut itse masentunut. Hänellä on vaikeuksia ymmärtää, mistä on kyse, kun hän törmää sellaiseen kummajaiseen.

Ilmiselvistä depression oireista kärsivät ovat hänen mielestään saamattomia. Reipastuisivat, perkele!

Eräs johtaja kertoi eilen, miksi hänen työnantajansa käyttää entistä vähemmän joitain kouluttajia, jotka olivat vielä hetki sitten kuuminta hottia.

Pomon mielestä monet bisnesgurujen opit ovat täysin epärealistisia. Lennokkaat ideat toki kuulostavat hyvältä aluksi. Mutta isokaan organisaatio ei pysty toteuttamaan niitä.

Syy on ilmeinen. Kouluttajat kierrättävät iänikuisia menestystarinoita.

Esimerkit ovat peräisin voittajien yrityksistä, joissa ehkä poikkeuksellisen lahjakas ja ahkera johtaja on onnistunut. Totta kai mukana on ollut myös onnea, vaikka sitä ei kukaan halua myöntää.

Tilanne on toinen, kun oma organisaatio on täynnä tavallisia taaperoita.

Keskimäärin olemme kaikki aika keskinkertaisia!

Entä ovatko menestyneimmät yrittäjät pärjänneet juuri siksi, että he osaavat eläytyä toisten ihmisen asemaan? Näin voisi kuvitella, sillä ilman empatitaitoja on vaikea ymmärtää asiakkaiden todellisia tarpeita.

Mutta usein voittajat kuitenkin vaikuttavat kunnianhimoisilta, maanisilta työnarkomaaneilta. He nimenomaan jyräävät tavoitteisiinsa esteistä – ja siis muista ihmisistä – piittaamatta.

En olisi lainkaan varma, että keskinkertainen yrittäjä haluaa omaksua supersuorittajan elämästä juuri mitään. Enkä usko pätkääkään, että menestyjä osaisi eläytyä luuserin osaan.

Jos haluat myydä tavalliselle ihmiselle, älä vingu vinkkejä eliitiltä.