Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Miksei maailman paras käy kaupaksi?

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Arvaa, mikä tämä palvelubisnes on:

  1. Putiikin leivissä pakertava porukka on omasta mielestään maailman huippua.
  2. Vaikka palvelutuote on maailman paras, firma jakaa sitä ilmaiseksi kaikille halukkaille. Ostavia asiakkaita konsepti ei houkuta.
  3. Toisaalta firman pomot itkevät julkisuudessa, että voisiko joku lähettää pätäkkää tilille ihan muuten vain.

Kyse on tietenkin suomalaisesta korkeakoulusta. Tässä ei kummoista konsulttia tarvita. Jokainen näkee, että jokin asetelmassa mättää.

Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri puhui lukukauden avajaisissa pari päivää sitten. Kauppalehden mukaan hän oli valittanut sitä, ettei valtio ole taannut yliopistolle automaattisesti kasvavaa rahoitusta. Niin ainakin koulutuspomon puhetta tulkitsin.

Samaan aikaan on käynyt ilmi, ettei maailman parhaaksi mainostettu palvelu käy kaupaksi. Ulkomaiset opiskelijat eivät ole rynnänneet ostamaan tuhansia euroja maksavia lukukausia.

Huonoon menekkiin saattaa tosin vaikuttaa se, että kaikki kynnelle kykenevät voivat kouluttautua oppilaitoksissamme myös ihan ilmaiseksi.

Tai ilmaiseksi ja ilmaiseksi: me lapsellisen hyväuskoiset suomalaiset maksamme heidän koulutuksensa syystä, joka ei mahdu päähäni.

Ensin ajattelin, että akateemiset ihmiset ovat vain onnettomia tuotteistajia. Kenties he pelkäävät myyntitöitä. Mutta kun pohdin asiaa tarkemmin, keksin paremman selityksen.

Jos suomalainen korkeakoulututkinto muuttuisi maksulliseksi, se joutuisi todelliseen laatutestiin. Ja sitähän yliopistoväki ei missään tapauksessa halua.

Entä jos kukaan ei ostaisikaan huipputuotetta huippuhintaan? Miten se olisi selitettävissä?

Lisäksi henkilökuntaa alettaisiin mitata. Pian liksat määräytyisivät asiakaspalautteen ja oppimistulosten perusteella. Ei kuulosta hyvältä!

Harha omasta erinomaisuudesta voi säilyä vain niin kauan, kun edes puolivillainen monopoli säilyy. Yksi tapa häiriköiden häätämiseen on kylvää omia tuotteita ilmaiseksi.

Maksullisilla palveluilla on sellainen kiusallinen ominaisuus, että niiden pitää olla ostajien mielestä hintansa arvoisia.

7 vastausta

  1. Näin aikuisopiskelijan näkövinkkelistä katsottuna asiaa voi kommentoida jopa tylysti.

    Kuvaako se opetuksen tasoa, jos kurssin suoritusvaatimuksissa on pakollisena osana luennoille osallistuminen. Eli eikö opiskelija tule silloin luennolle kun tietää saavansa sieltä jotain, eikä suinkaan siksi että sinne pitää tulla.

    Eli kurssi eli tuote on pakko suorittaa siksi, että se kuuluu pakollisiin kurssivalikoimiin. Ja vielä siten, että toteutusmalli on helpoin. Istukaa luennolla ja vastatakaa tentissä ulkoaoppimimiinne asioihin.

    Eli malli on kuin hiukan vanhassa neuvostoliitossa. Voit ostaa minkä tahansa mallisen takin ja millä värillä tahansa. Kunhan vain takki on pomppa ja musta. Ja varustettu messinkinapeilla.

    Eli jos itse haluaisin vain DI- tutkinnnon, niin menisin kuin hevonen silmälaput päässä tutkintopolun läpi. Mutta jos haluan oikeasti oppia uusia asioita, niin menen kahta polkua. Eli sitä, jossa tutkintovaatimukset täyttyy ja sitä toista jolla hae sitä poikkitieteellistä näkemystä.

    Eli tuote on täydellinen, jos vain haluaa valmistua. Mutta jos haluaa oppia, niin tuotteessa on kehittämistä 🙂

    Harvinaisen tylyä tekstiä, Kari…

    1. Kari, älä turhaan pyytele anteeksi. Ei kommentissasi ole mitään tylyä, toteat vain tosiasiat.

      Sain omat paperini hiukan yli 20 vuotta sitten. Ainakin silloin 1980-luvulla opetus oli suorastaan säälittävän mitätöntä. Vain pari opettajaa koko 6,5 vuotta kestäneen putken aikana poikkesi välinpitämättömien leipäpappien ruodusta edukseen.

      En ikinä suostuisi maksamaan moisesta humpasta vaikkapa kahdeksan tonnin lukukausimaksua. Luentotunteja sillä toki saisi paljon. Mutta kuten totesit, oppia hyvin vähän.

      Ikävä kyllä asenteet ja keinot ovat tainneet edistyä opiskeluaikojeni jälkeen kovin niukasti.

    1. Tuo pastillisota käsittelee mielestäni täsmälleen samaa asiaa kuin kirjoitukseni muutamia päivä sitten: Laatuvirhettä tyrkyttämässä

      Monet mainostoimistotaiteilijat ovat erittäin herkkänahkaista porukkaa. Heitä pitäisi arvostaa nykyistä enemmän syystä, jota kukaan ei oikein osaa selittää.

      Ehkä taustalla on vanha asvalttiviidakon sääntö, että juuri omaa bisnestä on kaikkein vaikeinta markkinoida.

  2. Moi Jari,

    Arvaapa vielä mikä tuossa opetuksen ”laadussa” puristaa…

    Vanhana assarina (ennenkuin kyllästyin touhuun) voin kertoa, että onnistumistasi EI mitata kurssien perusteella vaan sen perusteella kuinka paljon väitöstyösi edistyy ja mitä julkaiset. Joten se opetus mitä vedät täytyy vetää vasemmalla kädellä tai tehdä jumalattomasti ylitöitä, koska sitä ei arvosteta eikä sen kunnolla tekeminen ole syy sille, että oma tutkimuksesi ei etene. Mutta jos vedät opetustyösi ihan miten sattuu ja väitös etenee, niin olet sankari.

    Eli ei ole ihme, että kukaan ei jaksa opettamiseen keskittyä yliopistoissa, koska kukaan ei ole siellä opettamassa vaan tutkimassa. Opetus on joku sivujuttu.

    Tämän jenkit (ja britit) ovat tajunneet ja eriyttäneet tutkimuksen ja opetuksen.

    Ainiin ja parasta motivaation lisääjää oli toki vielä se, että koko tästä puuhasta sai palkkaa reilusti alle 2000€ kuussa =)

    1. Kiitos Assari, olet tietysti aivan oikeassa. Viralliset kannustimet eivät palkitse hyviä opettajia.

      En kyllä ajatellutkaan, että opettajat itse olisivat kuin enintään osasyyllisiä. Kuten kaikki organisaatioiden ongelmissa aina, tässäkin tapauksessa taustalla on lopulta johtamisongelma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Kolme viheliäistä kysymystä yrittäjälle
Riikka Nurmi

Yrittäjän kolme viheliäistä kysymystä

Mitä tehdä, jos asiakas pyytää jotain, mitä en osaa, ja josta en tiedä, miten se tehdään? Miten asetan hinnan oikein, ettei palveluni ole liian halpaa eikä kallistakaan? Mitä vastaan, kun asiakas kysyy miksi palvelusi on niin kallis?

Reputatko kananmunatestin
Tommi Elomaa

Reputatko kananmunatestin?

Elätkö siinä harhassa, että teidän palvelunne on uniikki myös asiakkaidenne mielessä? Kananmunatesti paljastaa höttöpuheen armotta.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.